Kurtturuusu voi päätyä EU:ssa kiellettyjen lajien listalle
EU:n tuore asetus kehottaa jäsenmaita luetteloimaan haitallisimmat vieraslajit, joiden maahantuonti, myynti, kasvatus, käyttö ja levittäminen on EU:ssa kielletty.
Suomessa on arvioiden mukaan noin 160 haitallista vieraslajia, mutta vielä ei tiedetä, moniko niistää päätyy Euroopan unionin vieraslajiluetteloon.
Erityisen vahingollisia Suomessa ovat jättiputket, kurtturuusu, rapurutto, espanjansiruetana ja villiminkki sekä vaaralliset kasvintuhoojat.
Kiellon noudattamista valvotaan rajatarkastuksilla sekä seurantajärjestelmällä, joka EU-maiden on otettava käyttöön. Euroopan komissio valmistelee lopullisen luettelon vuoden kuluessa.
Vieraslaji on ihmisen mukana uusiin paikkoihin levinnyt eliölaji kuten koristekasvi, riistaeläin, vesieliö, taudinaiheuttaja tai tuholainen.
Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia.
Osa vieraslajeista tuodaan tarkoituksella kuten valkohäntäpeura.
Toiset siirtyvät vahingossa uuteen paikkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi laivojen mukana seilanneet koukkuvesikirput.
Haitallisia vieraslajeja pidetään yhtenä maailman vakavimmista uhkista luonnon monimuotoisuudelle.
Ne saattavat esimerkiksi muuttaa ympäristöä tai levittää tauteja, ja aiheuttavat suurta haittaa myös taloudelle.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
