HK:n Hemmilä vakuuttaa: "Teurastajien ja lihanleikkaajien" johtoryhmällä on se osaaminen, jota tarvitaan juuri nyt
Hemmilä totesi, etteivät HKScanin vaikeudet johdu koko toimialan ongelmista vaan yrityksestä itsestään.
"Nyt mennään eteenpäin kevyemmällä valkokaulusporukalla", Tero Hemmilä totesi maanantain tulosinfossa. Kuva: Kari Salonen"Jotkut ovat arvostelleet, että HKScan palaa kivikauteen, kun johtoryhmään on nimitetty 'pelkkiä teurastajia ja lihanleikkaajia'", toimitusjohtaja Tero Hemmilä totesi yhtiön osavuosikatsauksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä tänään.
Hän vakuutti, että pelko on turha. "Näillä herroilla ja rouvilla on juuri sitä osaamista, jota yhtiö tarvitsee tällä hetkellä."
Tulevaisuutta ei voi rakentaa, elleivät liiketoiminnan perusteet ole kunnossa, Hemmilä painotti.
Yhtenä tavoitteena on juuri "lihaosaamisen" vahvistaminen. Lihantuotanto ja -tuottajat mainittiinkin tänään melkoisesti useammin kuin takavuosien vastaavissa tiedotustilaisuuksissa.
Helmikuun alussa aloittanut Hemmilä vaihtoi jo huhtikuun alussa ison osan lihakonsernin johtajista ja johtoryhmästä. Johtoryhmään nimitettiin Hemmilän aikana palkatut entiset HK-laiset Jari Leija, Esa Mäki ja Markku Suvanto sekä Raisiolta tullut Jyrki Paappa ja jo tammikuussa Valiolta siirtynyt Mika Koskinen. Muut jäsenet ovat Anne Mere, Sofia Hyléen Toresson ja Jukka Nikkinen.
"Nyt mennään eteenpäin kevyemmällä valkokaulusporukalla", Hemmilä totesi.
Hän sanoi, etteivät HK:n vaikeudet johdu koko toimialan ongelmista vaan yrityksestä itsestään. Näin ollen niihin pystytään tarttumaan ja yrityksen suunta kääntämään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
