Hallituspuolueet vääntävät ministerisalkuista – Jari Leppä kiinni maataloussalkussa
MT:n tietojen mukaan ministerimäärän lisääminen on todennäköistä, mutta vaihtoehtona on jatkaminen nykysalkuilla, jos sopua puolueiden välille ei synny.
Kansanedustaja Jari Leppää pidetään todennäköisenä ehdokkaana maa- ja metsätalousministeriksi, jos nykyinen ympäristö- ja maatalousministerin salkku päätetään jakaa. Kuva: Antti Aimo-KoivistoHallituspuolueiden johtajat neuvottelevat parhaillaan ministerien määrän lisäämisestä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan siitä päätetään tänään.
MT:n tietojen mukaan ministerimäärän lisääminen on todennäköistä, mutta vaihtoehtona on jatkaminen nykysalkuilla, jos sopua puolueiden välille ei synny.
Kokoomus on tiettävästi kiinnostunut ympäristö- ja asuntoministerien salkuista, mutta keskusta ei haluaisi luopua niistä. Vaihtoehtona on MT:n tietojen mukaan malli, jossa kokoomus saisi oikeusministerin salkun ja perussuomalaisille tulisi uusi kansalaistoiminta- ja kulttuuriministerin salkku. Keskusta taas jakaisi keskenään maatalous- ja ympäristöministerin salkut niin, että maatalousministeriksi nousisi Jari Leppä ja ympäristöministerinä jatkaisi Kimmo Tiilikainen.
Hallitusryhmien on määrä kertoa neuvotteluiden tuloksista tänään illalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
