Kauhajoen kaupungilta 500 hehtaaria yhteismetsään
Kauhajoelle perustetaan vuoden lopussa 1 500 hehtaarin yhteismetsä. Kauhajoen kaupungin liittämät metsät kattavat siitä kolmanneksen.
”Halusimme kaupungin puolesta edistää tällä tavoin hyvää metsäaloutta. Yhteismetsä kokoaa pirstaleisesti sijoittuneita metsätiloja yhteen, työllistää metsäalan väkeä ja tuo kaupungille verotuloja”, toteaa työpäällikkö Hannu Törrönen Kauhajoen kaupungin suunnittelu- ja rakentamisosastolta.
Kaupunki omistaa tällä hetkellä yhteensä noin 2 000 hehtaaria metsää, joista osa on puistoja.
EU:n maaseudun kehittämisrahaston tukea nauttinut yhteismetsähanke keräsi Metsäkeskuksen projektipäällikön Jarmo Mularin mukaan mukavasti liittymishaluisia metsänomistajia.
Perustamisvaiheessa Kauhajoen yhteismetsään kuuluu 41 osakasta.
”Yhteismetsään on liittynyt erityisesti pieniä metsätiloja”, Mulari kertoo.
Tyypillinen liittyjä on ulkopaikkakuntalainen, joka ei halua kokonaan luopua metsästään mutta ei toisaalta ehdi tai jaksa hoitaa sitä. Mularin mukaan 85 prosenttia osakkaista asuu muualla kuin Kauhajoella, monet heistä pääkaupunkiseudulla.
”Monilla on vielä sukua Kauhajoella. Heille on tärkeää säilyttää jonkinlainen side kotiseutuunsa.”
Kauhajoen yhteismetsän osakkaaksi ei tässä vaiheessa voi enää liittyä. Mularin mukaan osakaskunta pitää ensimmäisen kokouksensa helmikuussa. Sen jälkeen kasvuhalut ovat osakaskunnan päätettävissä.
Metsänhoitotöiden teettämisestä, puukaupoista ja muista käytännön asioista vastaa osakkaiden valitsema hoitokunta.
Kauhavalle perustettiin viime vuonna samantyyppinen, 1 400 hehtaarin yhteismetsä. Siinä osakkaina on niin ikään useita helsinkiläisiä ja espoolaisia sekä Kauhavan kunta.
Sitä ennen Etelä-Pohjanmaalle on perustettu yli tuhannen hehtaarin yhteismetsä runsaat 50 vuotta sitten.
Maakunnan suurin yhteismetsä on 2 500 hehtaarin kokoinen Ilvesjoen yhteismetsä. Toiseksi suurin on Purmon yhteismetsä 1 750 hehtaarillaan. Molemmat niistä on perustettu sodanjälkeisen asutustoiminnan yhteydessä.
”Kauhajoen ja Kauhavan yhteismetsät ovat puhtaasti metsänomistajien keskenään perustamia”, Mulari selventää.
SUVI NIEMI
Monilla on vielä sukua Kauhajoella. Heille on tärkeää säilyttää jonkinlainen side kotiseutuunsa.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
