Unettomuuden syy kannattaa selvittää
Kaksi kolmesta suomalaisesta on kokenut unettomuutta. Kolmasosa kärsii siitä tälläkin hetkellä, Terve potilas -lehden kysely kertoo.
Hoitoa on hakenut kolme neljäsosaa, ja apua siitä on ollut 70 prosentille unettomuudesta kärsineelle.
Suosituin hoitomuoto on ollut elämäntapojen muuttaminen, jota on kokeillut joka kolmas. Reseptilääkettä on koittanut viidesosa vastaajista. Perässä tulevat melatoniini ja luontaistuotteet.
Hännillä ovat terapia, unihuolto ja unikoulu, joita on kokeillut vain muutama prosentti. Juuri näitä keinoja tulisi hoitosuosituksen mukaan kuitenkin hyödyntää.
Unettomuuden syyn löytäminen ja hoitaminen on hoitosuosituksen mukaan tehokkaampaa kuin unilääkkeiden syöminen. Lääkitys voi peittää alleen unettomuuden todellisen syyn.
Kyselyyn vastasi syys–lokakuussa 1 700 henkilöä. Vastaajista 30 prosenttia kertoi, ettei tiedä syytä unettomuudelleen.
Kun syy hoidetaan ajoissa, unettomuus ei venähdä pitkäaikaiseksi. Esimerkiksi elämän vaikeudet olisi hyvä kohdata jo päivällä ja nukkumisolosuhteista ja unirytmistä pitäisi huolehtia.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
