Pidä huolta itsestäsi ja omaisuudestasi juhannuksena – saunoessa sähläysriski on suuri
Juhannuksena sattuu ja tapahtuu, joten mökkiläisen kannattaa pitää järki ja harkinta mukana menossa. Korvausjohtaja antaa vinkit vahinkojen välttämiseen.Moni lähtee loppuviikosta juhannuksen viettoon veden ja grillin äärellä. Kesäaktiviteetit ovat kuitenkin varsin vahinkoalttiita niin maalla kuin vedessä.
Lähi-Tapiolan Idän korvausjohtaja Marjaana Niskanen kertoo tiedotteessa, että säällä on iso merkitys tapaturmien määrään, ja mökkielämään kuuluvien toimien virittely tuottaa harmillisen paljon vahinkoja.
Niskanen painottaa veneilyn ja uimisen riskien vakavuutta. Kuten moni tietää, vakavin juhannustapaturma on hukkuminen. Päihteet, veneily ja uiminen eivät siis kuulu lainkaan yhteen.
Uimakavereita kannattaa myös tarkkailla, ja pelastusliivit pitää olla aina veneeseen astuessa päällä.
Myös tulenkäytön kanssa on pidettävä järki ja harkinta mukana. Päihtyneenä ei kannata ryhtyä kokon, saunan tai takan lämmitykseen. Lisäksi maastopalovaroitukset on tarkistettava aina ennen avotulen sytyttämistä.
Lisäksi grillatessa kannattaa muistaa paloturvallisuus. Grillin pohjalle kerääntynyt rasva ja ruoantähteet lisäävät rasvapalon riskiä, joten grilli on hyvä pitää puhtaana. Rasvapaloa varten on varattava sopiva sammutusväline jo valmiiksi grillin lähelle. Sammutin on paras, sillä sammutuspeite ei välttämättä riitä tukahduttamaan paloa.
Rasvapaloa ei saa koskaan yrittää sammuttaa vedellä.
Hukkumisten ja palovammojen lisäksi myös fyysiset kolhut ja venähdykset ovat yleisiä juhannuksen tapaturmakattauksessa. Esimerkiksi Lähi-Tapiolan vahinkotilastojen mukaan vuonna 2021 sattui juhannuksen aikaan yli 500 tällaista tapaturmaa.
Ylivoimaisesti eniten suomalaiset ovat kaatuilleet, liukastelleet ja pudonneet. Erinäisissä piha- ja ulkoilmapuuhissa, kuten pallopeleissä ja laiturilla oleskelussa, kannattaa olla kengät jalassa.
Epätasainen maasto ja liukkaat pinnat voivat olla hyvinkin petollisia. Näin on myös saunassa, missä liukastuminen voi aiheuttaa myös palovamman riskin kiukaasta. Kiehuvan veden käytön kanssa tulee myös olla skarppina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








