Eppu Nuotio ja Sanna Pelliccioni: Anteeksi. 27 sivua. S & S. Kuva: Sanna Pelliccioni
Anteeksi pyytäminen leikkikaverilta on vaikeaa, kuten myös kokonaiselta kansalta
Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin kolmas yhteinen kuvakirja kertoo lapsentasoisesti väärinteon myöntämisestä. Tarinan sytykkeenä on saamelaisten kokemien vääryyksien sovittelu.
Lasten kuvakirja Anteeksi oli yksi Botnia-palkinnon ehdokkaista. Kuva: Susanna Kekkonen / Noon Kollektiivi, Sanna Pelliccioni / Kustantamo S&S18.11.202522:30
Päiväkotiin sijoittuvassa kuvakirjassa Emel pitää kädessään salaista asiaa. Kaari haluaa tietää, mikä se on ja käy myöhemmin salaa tutkimassa Emelin takin taskua. Se onkin ihan tavallinen, pieni harmaa kivi. Kaari ottaa sen itselleen.
Kun Kaari kuulee, että kivi on erityinen, syyllisyys alkaa painaa. Pahan teon paljastaminen ja anteeksi pyytäminen tuntuvat vaikealta.
Tarina saa uuden tason, kun päiväkodissa vietetään isovanhempien päivää. Emelin mummo astuu esiin ja kertoo Saamenmaasta, jossa tuuli kulki vapaana ja ikimetsät näkivät sukupolvien vaeltamisen.
”Ja sitten lupaa kysymättä maa otettiin meiltä.”
Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sanna Pelliccionin kuvittamassa lastenkirjassa käsitellään vääryyden myöntämisen vaikeutta lapsen näkökulmasta. Taustalla on kuitenkin poliittisesti arka aihe: saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen kokemien vääryyksien sovittelu.
Lapsen aarre, pikkuinen kivi, symboloi menetettyä maata ja maanomistusta. Toiselle vähäpätöinen seikka voi olla toiselle koko elämä.
Anteeksi-kirja ei välttämättä ole se, jonka lapsi itse kirjastosta valitsisi, mutta vanhemman kannattaa kuitenkin napata se mukaan lukemistoon.
Lapsen aarre, pikkuinen kivi, symboloi menetettyä maata ja maanomistusta.
Kuvakirjasta on riisuttu pois kaikki ylimääräinen. Dialogi on tiivistä ja kuvitus pelkistettyä. Se antaa tilaa ajatuksille ja keskusteluille.
Yhteisen lukuhetken myötä avautuu oiva tilaisuus pohtia yhdessä lapsen kanssa anteeksi pyytämisen merkitystä.
Anteeksi antamisen teema jää tekstissä ilmaan leijumaan, mutta tunnelma välittyy upeasti viimeisessä kuvassa.
Herkät, lapsenomaiset liitupiirrokset sopivat erinomaisesti teemaan. Lapsi löytää omistakin taideteoksista tutun tyylin ja värimaailman, mikä tekee hankalasta aiheesta helposti lähestyttävän.
Kirjan lopussa on aikuislukijalle tarkoitettu osio, joka selittää totuuskomissioiden työtä meillä ja maailmalla.
Anteeksi-kirjaa suositellaan 3–6-vuotiaille. Luin kirjaa esikoululaisten kanssa, eikä se tuntunut lainkaan liian lapselliselta.
Moni kirja pilataan liiallisella pitkittämisellä. Lyhyesti kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa.
Nuotion ja Pelliccionin yhteisten kuvakirjojen sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet sotalapsien kohtaloa käsitellyt Lappukaulatyttö (2022) sekä Sinä päivänä (2024).
Anteeksi oli ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
