Outi Ampuja suosittaa luonnossa liikkuessa jättämään kuulokkeet kotiin. Kuva: Aino Saarikivi
Onko sinulla lähes aina kuulokkeet päässäsi ja niissä puhetta tai musiikkia – ei ehkä kannattaisi
Asiantuntijoiden mukaan hiljaisuudella, jopa tylsistymiselläkin on tehtävänsä.
Hiljaisuus on, kun voi kuulla pieniä ääniä, joita muutoin ei kuule tai huomaa kuunnella. Kuva: Aino SaarikiviOdotan sieluani. Näin upeasti hiljaisuuden tarpeesta lausui kokemuksellista hiljaisuutta koskevaan kyselyyn* vastannut. Vastaaja oli lapsena aina ihmetellyt mummoaan, joka istui pitkiä aikoja keinutuolissaan, hiljaa ja mitään tekemättä. Lapsen ihmetellessä, miksi, oli mummo vastannut näin kauniisti (vastaus oli ruotsinkielinen, vapaa suomennos).
Hyvin jo tiedetään ja tunnistetaan lapsen sisäisen minän kehitykselle tärkeä ”tylsyys”. Pitää olla hetkiä, jolloin lapsi saa päästää mielikuvituksensa valloilleen. Kaiken tekemisen ei pidä olla ohjattua eikä jokaista hetkeä tule viihdyttää älylaitteiden avulla. Eikö näin ole myös aikuisen laita?
” Kyllä. Meistä jokainen tarvitsee ajatusten joutokäyntiä. Se tarjoaa mahdollisuuden oman äänen löytämiselle. Monelle tämä auttaa luomistyössä, mutta on tärkeää myös kenelle tahansa”, Outi Ampuja sanoo.
”Monelle hiljaisuus on arjen voimavara. Hiljaisuuteen hakeudutaan rauhoittumaan, se auttaa palautumaan työstä ja opiskelusta ja saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa, kiireen keskellä.”
Outi Ampuja on tietokirjailija ja tutkija, Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistosta. Hän on pitkään tutkinut ääniympäristömme muutoksia ja hiljaisuuden merkitystä ihmisen eri elämänvaiheissa.
”Monelle hiljaisuus on arjen voimavara. Hiljaisuuteen hakeudutaan rauhoittumaan, se auttaa palautumaan työstä ja opiskelusta ja saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa kiireen keskellä.”
Hiljaisuus ei tarkoita täydellistä hiljaisuutta, aistideprivaatiota. Hiljaisuus on, kun voi kuulla pieniä ääniä, joita muutoin ei kuule tai huomaa kuunnella.
Outi Ampuja puhuu luonnon hiljaisuudesta. On kuunneltava tuulta, oksien rapinaa tai neulasten ritinää askelten alla.
”Ihminen on lajina kehittynyt luonnonäänien keskellä. Siihen kuuluvat myös ihmisten äänet, puhe ja nauru, mutta myös työntekemisen äänet. Nykyään asuinympäristöissämme on jatkuvaa liikenteen meteliä, kovia äkillisiä ääniä ja kaikenlaisia nykyteknologian digitaalisia piippauksia. Kovat äänet aiheuttavat meille stressiä. Jatkuvan melun keskellä elämiseen verrattuna voimme paremmin luonnon äänimaisemassa.”
”Jos koko ajan kuuntelee jotain muuta äänisisältöä, on mahdollista, että luonnonhiljaisuuden potentiaali jää käyttämättä.”
Ampuja kertoo selvityksestä, jonka mukaan 34 prosentilla EU:n alueella asuvista ihmisistä on hiljainen alue ulottuvilla arjessaan. Pohjoismaissa luku on hieman parempi. Hiljaisuuden tekeminen saavutettavammaksi on EU:n tavoitteena. Meludirektiivi suosittelee jäsenmaita kartoittamaan hiljaisia alueita. Kaupunkimaisilla hiljaisilla alueilla tarkoitetaan usein alueita, joiden keskiäänitaso on alle 45-50 desibeliä. Jos hyvin käy, nämä huomioidaan kaavoituksessa, joka edesauttaa hiljaisten alueiden säilymistä.
Outi Ampuja suosittaa luonnossa liikkuessa jättämään kuulokkeet kotiin.
”Jos koko ajan kuuntelee jotain muuta äänisisältöä, on mahdollista, että luonnonhiljaisuuden potentiaali jää käyttämättä. Hiljaisuudessa oleskelu kun laskee verenpaineitta, sykettä ja nopeuttaa elpymistä stressistä.”
Hän kuitenkin sanoo, ettei hiljaisuutta kannata suorittaa. Ei pidä merkata päivän tehtävälistaan, että tuossa kohtaa olen hiljaisuudessa. Hiljaisuuteen hakeutumisen hetket ovat parhaimmillaan spontaaneja, ja monelle hiljaisuus on osa jotain konkreettista tekemistä: marjastamista, kalastamista.
"Minusta hiljaisuudessa parasta on se, että se ei vaadi mitään eikä tuupi meitä mihinkään. Sen sijaan se joustaa aina ja sisältää valtavasti potentiaalia.”
Ääniympäristö jää usein vähemmälle huomiolle, vaikka sillä on merkitystä hyvinvoinnillemme. Outi Ampuja on ollut mukana toteuttamassa Helsingin lastensairaalan äänimaisemaa, jonka äänet tutkitusti herättävät miellyttäviä ja rauhoittavia ajatuksia ja muistoja.
”Lastensairaalaan lisätyt äänet ovat vaimeita, ne ruokkivat mielikuvitusta ja vähentävät lasten ja heidän huoltajiensa kokemaa stressiä ja luovat turvallisuuden tunnetta.”
Systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen emeritaprofessori, akateemikko Riitta Hari Aalto-yliopistosta arvelee, että äänituotteiden kulutuksen suosio johtuu lähinnä yhteiskunnan hektisyydestä.
”Koko ajan on olevinaan kiire. Ei ole aikaa eikä halua varata tuokiota varta vasten lukemiseen. Kirjasta halutaan nauttia liikkeessä, työmatkalla tai yhdistettynä ulkoiluhetkeen. Itse kuuntelen usein podcasteja samalla kun tiskaan tai siivoan. Tulee tunne, että virkistyn älyllisesti, vaikka teen yksitoikkoista kotihommaa.”
Samaan hektisyyteen ja aikapaineeseen vastaavat myös yhä suositummat aikuisten iltasadut. Suoratoistopalveluissa on tarjolla esimerkiksi Iltasatuja erittäin rauhattomille aikuisille. Lukijana pehmeä-ääninen Vuokko Hovatta.
”Ihmiset tunnistavat erityisen hyvin ihmiskasvoja. Hyvin samanlaiset mekanismit aivoissa pätevät myös äänen tunnistukseen. Rauhoitumme ja nukahdamme, kun tuttu, miellyttävä ääni kertoo tarinaa, johon voi helposti uppoutua”, Hari sanoo.
Hän sanoo itsekin kuuntelevansa äänikirjoja nukahtamisen apuna. Hän asettaa äänikirjaan ajastimen, jolloin tarina automaattisesti lakkaa vartin päästä.
Ihmisten historiassa on pitkä suullisen tarinankerronnan perinne. Olemme istuneet leirinuotiolla kuunnellen kertojaa. Vastaako podcastien ja äänikirjojen kuunteleminen johonkin ikiaikaiseen tarpeeseemme, leirinuotion kajon ja tarinoiden kaipuuseen?
”Äänet aiheuttavat kehollisia tuntemuksia, kuten ukkosesimerkissä ja tietenkin musiikissa, jolloin selkeä rytmi saa polvet kuin itsestään notkumaan.”
”En usko, sillä suulliseen tarinankerrontaan kuuluu vastavuoroisuus. Vaikka vain yksi puhuisi ja muut kuuntelisivat, kasvokkain tapahtuvassa tilanteessa annetaan silti aina palautetta elein ja äännähdyksin. Äänitallenteen kuuntelusta tämä vuorovaikutus jää pois.”
Kuulo on nimenomaan varoitus- ja hälytysaisti. Sitä ei saa pois päältä. Meillähän ei ole korvaluomiakaan. Jos näemme salaman välähdyksen, se ei säikäytä läheskään niin voimakkaasti kuin sitä seuraava ukkosen jyrähdys.
”Äkillinen ääni nappaa tarkkaavaisuuden tehokkaasti, se havahduttaa. Erityisesti ihmisääni. Äänet aiheuttavat kehollisia tuntemuksia, kuten ukkosesimerkissä ja tietenkin musiikissa, jolloin selkeä rytmi saa polvet kuin itsestään notkumaan.”
Usein ääni jää kuitenkin näköärsykkeiden varjoon. Seuraamme elokuvan tapahtumia, liikenteen kulkua tai juoksukilpailua ensisijaisesti näköaistin varassa, emmekä ehkä jälkikäteen edes muista, millaisia ääniä tilanteessa oli. Kuitenkin esimerkiksi elokuvan ääni on erityisesti luotu vaikuttamaan tunteisiin ja luontoelokuviinkin on lisätty loiskahduksia ja äännähdyksiä jälkikäteen.
”Olemme hyvin erilaisia suhtautumisessamme ääniin ja hiljaisuuteen.”
Liikenteen seassa kuulokkeet korvilla kulkija jää vaille ympäristön varoitusääniä. Jotkut tosin pitävät kuuloketta vain toisessa korvassa, jotta aisti olisi avoinna myös ympäristön äänille.
Kuuloaisti vaikuttaa myös kykyymme hahmottaa oman kehon liikkeitä ja asentoja. Kovaäänisellä musiikilla ikään kuin kuplauttaa itsensä irti ympäristöstä, ja vaikuttaa samalla liikkumiseen, joka tahdittyy musiikin rytmin mukaan tai kömpelöityy jos liikkeisiin liittyvä äänipalaute vähenee. Miten hyvin ”tunnet” askeleesi haastavalla metsäpolulla, jos et kuule?
”Olemme hyvin erilaisia suhtautumisessamme ääniin ja hiljaisuuteen. Jotkut keskittyvät kirjoittamiseen ja ajatuksiinsa parhaiten kahvilan puheensorinassa kun taas toiset tarvitsevat vastaavanlaiseen toimintaan täyden hiljaisuuden.”
”Osa tunteistamme ja aisteistamme liittyy evoluutioon ja on biologista, mutta valtaosa siitä, miten koemme aisti-informaation, muotoutuu syntymän jälkeen. Jotkut meistä keskittyvät työntekoon parhaiten kahvilan mieluisassa taustahälyssä, toiset eivät voi ajatellakaan tekevänsä töitä niin stimuloivassa ympäristössä.”
Ulkopuolinen äänistimulaatio voi olla myös tapa vaimentaa oma ajatusmylly. Toisinaan se voi ollakin tarpeen. Tämän jutun kirjoittaja kulkee luontopoluilla yleensä aina ilman kuulokkeita. Usein reissussa kuin sattumalta aukeaa jokin työasiasolmu, kun ajatukset pääsevät vapaaseen lentoon. Toisin on erityisen stressaavina päivinä. On pakko saada tauko omasta ajatuskelasta. Silloin kuuloaisti täyttää aivot ja mielen rikospodcasteilla. Aiheilla, jotka ovat mahdollisimman kaukana oman arjen ongelmista.
Lähteitä ja lukuvinkkejä:Outi Ampuja: Hyvä hiljaisuus. Atena, 2017.Riitta Hari: Jos sinulla olisi kanan aivot. Kiehtovia kysymyksiä aivoista ja mielestä. Gaudeamus, 2025.Mari Vainio: Antaudu hiljaisuudelle. Kirjapaja, 2024.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
