Joka vuosi noin 3 000 taloa jää Suomessa tyhjilleen: Omituinen kohde meni autiotaloja kuvaavan Daniel Walleniuksen ihon alle ja purkautui painajaisina

Teurastamo länsisuomalaisessa kylässä oli valokuvaaja Daniel Walleniuksen ensimmäinen kosketus autioituneeseen rakennukseen. Teurastamo tuhoutui myöhemmin tulipalossa. Kuva: Daniel Wallenius

Teurastamon avonaisista ikkunoista ja ovista pauhasi tuuli. Tunkkainen home haisi rakennuksessa ja ympärillä oli kasoittain tavaraa, romua, jonkun omaisuutta. Sitten kuului terävä ääni: räps. Ensimmäinen kuva autiotalosta oli talletettu kameraan.

Paikassa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta tämä länsisuomalainen teurastamo seurasi jostain syystä uniin, purkautui painajaisten sarjoina. Näin muistelee Daniel Wallenius ensikosketustaan autiotaloon 2010-luvun vaihteessa.

”Se ehkä symboloi minulle jotain, nosti takaumia omasta menneisyydestä. Teurastamo paloi sittemmin tulipalossa”, Wallenius sanoo.

Maatiloja, kyläkouluja, tehtaita, omakotitaloja, nuorisoseuraintaloja, kyläkauppoja, jopa kauppakeskuksia. Wallenius on kuvannut autiotaloja kaikissa maakunnissa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Hän on myös vieraillut kaikissa Suomen nykyisissä ja entisissä kunnissa, joita on noin 570. Kaikissa kunnissa hän ei ole kuitenkaan kuvannut tyhjiä taloja.

Walleniuksen kovalevyillä on arviolta 30 000 kuvaa yli 200 hylätystä, autioituneesta kiinteistöstä. Tarkemmista paikkakunnista hän ei halua puhua tässä jutussa.

”Tämä johtuu sellaisesta valitettavasta ilmiöstä, että yleensä autioiden rakennusten ollessa esillä mediassa ilkivalta niissä lisääntyy voimakkaasti.”

Mies kuvaa joko järjestelmäkameralla tai puhelimella. Vinkit paikoista hän saa tutuiltaan tai etsii niitä Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-tietopalvelusta.

Rakennuksissa Wallenius käy valoisaan aikaan päivästä ja pääosin yksin. Eniten hän on kuvannut Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

”Omaan etikkaani kuuluu, etten koskaan riko mitään tai tee siellä muuta kuin kuvaan. Sillä välttää olennaisimmat seuraukset.”

Vähiten autiotaloja hän on kuvannut Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, koska siellä on ollut pitkäaikainen perinne rakentaa koti omien vanhempien pihapiiriin. Näin ollen monet autiotalot sijaitsevat jo asutussa ympäristössä.

Jälleenrakennuskautena tehdyt julkiset rakennukset viehättävät eniten Walleniusta, koska niiden funktionalistinen arkkitehtuuri on täysin ainutlaatuista. Tämä vaaleansävyinen ja selkeälinjainen rakennustaide rantautui Suomeen noin 1920-luvun lopulla.

”Sellaista rakennustaidetta on vain Pohjoismaissa, eniten Kaakkois-Suomessa.”

Erittäin vanha maitopurkki seisoi hellalla kauan sitten autioituneessa talossa. Kuva: Daniel Wallenius

Suomessa tyhjien pientalojen määrä on kaksinkertaistunut vuosina 1990–2020. Asuinrakennuksia on jäänyt tyhjilleen erityisesti maakuntien reunakunnissa, haja-asutusalueella ja iäkkäiltä asukkailta.

Toimitilakantaa on jäänyt vajaakäyttöön erityisesti maaseudun taajamissa ja osin myös pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa liikekeskustan ulkopuolella, sanoo erikoistutkija Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus Sykestä.

Luhistuvista taloista valtaosa on sodan jälkeisiltä Suomen jälleenrakennusvuosilta.

Eniten vailla vakinaista asukasta olevia omakoti- ja paritaloja on Etelä-Savossa, Etelä-Pohjanmaalla ja Lapissa, kun määrä suhteutetaan alueen asuntokantaan, kertoo tilastopäällikkö Paula Paavilainen Tilastokeskuksesta.

”Syytä, miksi näissä maakunnissa on tyhjiä omakotitaloja ja paritaloja eniten, on vaikea varmuudella sanoa. Asuntojen hintakehityksestä päätellen esimerkiksi Etelä-Savossa asunnoille on ollut heikosti kysyntää. Vuoteen 2015 verrattuna asuntojen hinnat ovat laskeneet siellä lähes 20 prosenttia”, Paavilainen aprikoi.

Tyhjät omakotitalot ovat pääosin henkilöomistajien hallussa. Vain joitakin tuhansia on asunto-osakeyhtiöillä tai yrityksillä, Paavilainen jatkaa.

Tyhjilleen jäämiseen voi vaikuttaa moni asia. Talo voi jäädä palvelutaloon muuttavan asukkaan tai perikunnan omistukseen pitkäksi aikaa, eikä se kunnoltaan välttämättä enää kelpaa asuntomarkkinoille. Jos asuntokysyntä on vähäistä, ei ole välttämättä remontti-intoisia ostajia, Rehunen toteaa.

Vaikka Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 maassamme oli 364 035 tyhjää taloa, se ei kerro totuutta. Moni näistä toimii joko kakkoskotina tai kesäasuntona, mutta tarkempaa tietoa asiasta ei ole saatavilla. Osa on myös purettu.

Katoavan maailman dokumentoiminen ajoi Daniel Walleniuksen harrastuksen pariin.

”Talot ovat aikaikkunoita menneeseen maailmaan, niihin liittyy surullista kauneutta. Kun avaat oven, et tiedä ikinä, mitä tulee vastaan.”

Hylätyistä kyläkouluista, sairaaloista ja teollisuuslaitoksista löytää asioita, joita ei ole enää olemassa.

”Kyläkouluissa on piirtoheittimiä, jotka olivat vielä 15 vuotta sitten tavallisia. Olen löytänyt myös satojen diakuvien arkistoja ja vanhoja koulutauluja”, hän listaa.

Toisinaan Wallenius huvittuu kuvausreissuilla. Näin on käynyt, kun lähes joka kodista on löytynyt Heikki Turusen, Laila Hietamiehen, Kalle Päätalon, Mauri Sariolan tai Paavo Haavikon kirjoja.

Lasten kasvattamisen jäljet näkyvät hyvin monessa kodissa. Lattioilla lojuu oppikirjoja, leluja, jopa tietokonepelejä. Nämä CD-levyt kertovat siitä, ettei ole kovin pitkä aika siitä, kun seinien sisällä oli vielä elämää, sykkiviä sydämiä.

Toisaalta Wallenius on huomannut, että ihmiset ovat eläneet hirveän alkeellisissa oloissa vielä 1900-luvun loppupuolella. On peseydytty saunassa järvivedellä ja on käyty pihahuussissa. Mökkimäinen tapa elää on ollut todellisuutta vielä jonkin aikaa sitten.

Kummitteleviin autiotaloihin Daniel Wallenius ei usko. Vain kerran hän on joutunut keskeyttämään kuvauskeikkansa outojen äänien vuoksi. Kuva: Carolina Husu

Valoisa uutinen on se, että tulevaisuudessa maaseudun autioituminen hidastuu lievästi.

”Alueilla, joilla vakituinen asutus on jo aiemmin vähentynyt, tyhjien talojen määrä ei enää kasva entistä tahtia. Sen sijaan tyhjeneminen voi jatkossa koskettaa aiempaa enemmän maaseudun taajamia, joissa asukasmäärä vähenee merkittävästi”, Rehunen sanoo.

”Maaseudun autioitumista hidastaa myös se, että asuntokannan vapaa-ajan käyttö lisääntyy. Vanhoja asuinrakennuksia otetaan edelleen vapaa-ajan käyttöön, etenkin jos ne sijaitsevat vetovoimaisissa ympäristöissä. Sen sijaan vapaa-ajan asuntojen rakentaminen säilyy yhtä suurena kuin 2010-luvulla”, Rehunen lisää.

Jopa puolet tyhjillään olevista taloista saattaa olla asumiskelpoisia. Kuva: Daniel Wallenius

Tilastokeskuksen tietojen mukaan viime vuonna tapahtui myönteinen ja historiallinen käänne: muuttoliikkeessä pääkaupunkiseutu painui tappiolle ja menetti väestöään muualle Suomeen. Jopa seitsemän maakuntaa saivat muuttovoittoa lisääntyneen maahanmuuton vuoksi.

Väkeä tuli erityisesti Venäjältä, Ukrainasta ja Virosta.

Nämä tiedot puhuvat myös maakuntien elinvoimasta, kenties myös autioitumisen hetkellisestä hidastumisesta.

Tyhjät asunnot eivät ole pelkästään syrjäisten alueiden ongelma. Myös keskisuurissa kaupungeissa on runsaasti asuntoja, jotka eivät syystä tai toisesta ole käytössä ja joiden markkinakehitys ei muidenkaan mittareiden mukaan näytä kovin lupaavilta, kirjoittaa Paula Paavilainen Tieto&Trendit -sivun artikkelissaan.

On hyvä huomata, että osa taloista on lähtökohtaisesti asuinkuntoisia.

Useammankin vuoden tyhjillään olleita asuinrakennuksia otetaan uudelleen asuinkäyttöön. Viime vuosina noin 8 000 taloa vuodessa on jäänyt yli kolmeksi vuodeksi tyhjilleen, mutta samaan aikaan noin 5 000 aiemmin vähintään kolme vuotta tyhjillään ollut taloa on asutettu uudestaan eli yhteensä tyhjeneminen on ollut noin 3 000 vuodessa. Tällaisia muutoksia tapahtuu etenkin parempikuntoisessa osassa tyhjää talokantaa, sanoo Antti Rehunen Sykestä.

”Voi olla, että viime vuonna tyhjien talon remontointi oli koronan jäljiltä vilkkaampaa ja nyt on hiljaisempaa, kun remontointikin on kallistunut.”

Suomalaisten asumisesta on paljastunut aivan uusia asioita valokuvaajalle. Asuinkelvollisiksi paikoiksi Wallenius arvioi noin puolet kuvaamistaan kohteista. Niissä katto ei ole vuotanut eikä ilmennyt näkyviä lahovaurioita. Hän kuitenkin painottaa, ettei ole rakennusalan ammattilainen.

Walleniuksen havainnot ovat verrattain hyvin linjassa kymmenen vuotta sitten julkaistun kyselyn kanssa. Siinä vastaajat arvioivat, että puolet yli kolme vuotta tyhjillään olleista erillispientaloista oli asumiskuntoisia ja kolmannes korjaamiskelpoisia. Vastaajat olivat Savonlinnan ja Itä-Lapin seutukunnista, Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaalta ja Satakunnasta.

”Moni talo on hyvin arvokas, mutta saattaa sijaita yksinkertaisesti niin väärässä paikassa, ettei sille löydy kaupallisesti kannattavaa käyttöä. Rintamamiestalot saattavat sijaita jossain syrjäkylällä hyvin pitkän matkan päässä”, Wallenius huomauttaa.

Eräs esimerkki väärässä paikassa olevasta rakennuksesta on hänen mukaansa Tiuruniemen keuhkotuberkuloosiparantola Lappeenrannan Korvenkylässä.

”Sen nykytila on pahin rikos arkkitehtuuria kohtaan, mitä tällä vuosikymmenellä on tehty.”

Saimaan rannalla sijaitseva Tiurun sairaala lepää käyttämättömänä eikä sille ole toistaiseksi löytynyt uutta käyttöä tai omistajaa, sanoo toimitilajohtaja Katri Tolvanen Lappeenrannan Toimitilat Oy:stä.

On todennäköistä, että tämänhetkisessä asuntomarkkinatilanteessa Tiurun sairaalan myyminen on yhä vaikeampaa, kun inflaatio on ennätysmäisen kova ja sen ennustetaan sellaisena pysyvän.

Yliluonnollisiin asioihin valokuvaaja ei usko. Silti kerran tapahtui jotain kummallista pohjoissuomalaisessa koulussa, joka oli ollut kylmillään noin 30 vuotta. Valo siivilöityi kauniisti langettaen varjoja seinille ja lattioille, mutta kontrasti todellisuuteen oli voimakas.

”Seinillä oli tappouhkauksia lapsenomaisella kielellä. Suurin osa peruskoulun käyneistä lapsista ei edes tekisi sellaisia kirjoitusvirheitä.”

Sitten kuului askelia, mutta missään ei ollut ketään. Wallenius lähti juoksujalkaa rakennuksesta ystäviensä kanssa.

Ihmiskohtalot pistävät joskus myös miettimään. Kerran hän löysi syrjäiseltä paikalta omakotitalon, jossa oli osoitetietojen mukaan asunut iäkäs rouva. Koti suorastaan lainehti uskonnollisia kirjoja ja lehtiä, mutta niiden seassa oli lohduton näky: tyhjiä viinapulloja.

Vanhassa asemakylässä kohosi pitkään hylättynä ollut asuintalo. Kuva: Daniel Wallenius

Mitä valokuvaaja ajattelee Suomesta kaiken näkemänsä jälkeen?

”Onhan se autioitunut. Jos miettii vaikka sukuni kotipaikkakuntaa Lappajärveä, niin sieltä on reilussa 30 vuodessa sulanut kolmasosa kunnan väestöstä pois. Suomi on valtavan kaunis maa, mutta todellisuus alkaa olla katoava.”

Suomi on silti aivan aliarvostettu matkakohde, Wallenius puuskahtaa.

”Mehän matkustetaan ulkomaille tuijottamaan rakennuksia. Mutta miten me voidaan luoda ja ylläpitää suomalaista kulttuuria ja arkkitehtuuria, jos emme arvosta oman maamme paikkoja?”

Aliarvostaminen johtuu hänen mukaansa arvostuksen ja ymmärryksen puutteesta. Suomalaisilla on hirveän huono kansallinen itsetunto. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kun ulkomailla Suomi nousee mediaotsikoihin, Suomessa se on valtavan ylistyksen aihe.

”Kutsun itse Suomea Amerikaksi pienoiskoossaan. Tämä on erittäin monipuolinen maa maisemineen, rakennuksineen, puhetapoineen ja ihmisluonteineen.”