Ruoka on statussymboli ihmisten keskusteluissa, sanoo tutkija Kaisa Tiusanen. Hänet kuvattiin Hakaniemen kauppahallissa Helsingissä lokakuussa. Kuva: Sanne Katainen
Kaisa Tiusanen havahtui opiskeluaikoina, kun kaverit puhuivat ruuasta muunakin kuin vatsantäytteenä – tutkijana hän selvitti, miten ruuan avulla luodaan ihmiskuvaa
Tutkijan ura oli Kaisa Tiusasen haaveissa jo nuorena. Elämme kiinnostavien ilmiöiden ajassa, ja niiden tutkiminen on Tiusaselle mieleen.
Mediassa tietyt ruokavalinnat esitetään parempina kuin toiset, Tiusanen on huomannut. Kuva: Sanne KatainenKymmenisen vuotta sitten Kaisa Tiusanen havahtui siihen, miten opiskelukaverit puhuivat ruuasta. Yksi intoili luomuavokadoista ja toinen kertoi suosikkikioskistaan Berliinissä, eikä Tiusasella ollut tällaiseen keskusteluun mitään omakohtaista lisättävää.
Häntä alkoi kuitenkin kiinnostaa, miksi ruuasta ylipäätään puhuttiin näin.
”Ruoka oli keskustelussa paljon muutakin kuin syötävää, se oli statussymboli.”
Aihe oli sen verran kutkuttava, että siitä tuli lopulta Tiusasen väitöstutkimuksen aihe. Tohtorinhatun hän sai toukokuussa Tampereen yliopistosta, ja hänen väitöskirjansa käsitteli sitä, millaiseksi hyvä ihminen rakentuu ruokaan liittyvissä mediateksteissä.
Ruoka on täällä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa veikeä tutkimusaihe, sillä elämme ruuan ympäröimänä. Koska pienenkin kulmakaupan hyllyt notkuvat ruokaa, voisi kuvitella, että ruuan avulla on vaikea esittää mitään.
Totuus on kuitenkin toinen. Julkisuudessa esitetty ruokapuhe nostaa tietynlaiset ruokaan liittyvät valinnat esille parempina kuin toiset, ja tällaisia hyväksi nostettuja valintoja tekemällä yksilö voi rakentaa kuvaa hyvästä ihmisyydestä.
Väitöskirjaansa varten Tiusanen tutki ruoka-aiheista lifestyle-kirjoittelua blogeissa, Instagramissa ja Helsingin Sanomissa, ja erityisesti hän keskittyi luomuun ja hyvinvointiin liittyvään sisältöön. Lähteet valikoituivat sillä perusteella, että sosiaalisen median ilmiöt valuvat myös päivälehtien kirjoitteluun, ja Tiusanen valitsi aineistoonsa Helsingin Sanomat siksi, että se on maan luetuin maksullinen uutismedia.
Tiusasen tutkimassa aineistossa ruokaa lähestytään hyvin kaupunkilaisesta ja kuluttajakeskeisestä näkökulmasta. Aineistoissa hyvä ruoka määrittyi esimerkiksi seuraavien adjektiivien kautta: puhdas, luonnonmukainen, aito, autenttinen ja lisäaineeton. Osittain hyvää ruokaa määrittivät myös kasvipohjaisuus, lihattomuus ja maidottomuus.
Ruokakirjoittelussa hyvän ruuan puhtaus ei niinkään tarkoita taudinaiheuttajien puuttumista, vaan moraalista tai symbolista puhtautta ja eettisyyttä. Tällaisen puhtauden kautta rakentuu lopulta myös kuva hyvästä ihmisyydestä.
Lifestyle-median ruokakirjoittelu näyttäytyy Tiusasen tutkimuksessa hyvin kapean ryhmän etuoikeutena. Tiusanen pitää jopa sanaa ”keskiluokka” liian laajana käsitteenä kuvaamaan sitä, kenelle ruokakirjoittelu on oikeastaan suunnattu, sillä jos haluaa luoda hyvää ihmisyyttä ruualla, se vaatii melkoista taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa.
Käytännössä aineistossa äänessä ovat lähinnä henkilöt, joita englanniksi kutsuttaisiin sanalla ”foodies”, tai laajemmin ajateltuna kaupunkilainen, koulutettu keskiluokka.
Hyvä ruoka ja sitä kautta hyvä ihmisyys tuodaan kyllä esille, mutta ei sitä, millaista ruokaa pidetään vastaavasti huonona.
Kaisa Tiusasen suhde ruokaan on pikkulapsiarjen vuoksi nopeutta ja käytännönläheisyyttä korostava. Kuva: Sanne KatainenEräs Tiusasen tutkimuksen kiinnostavista löydöksistä oli se, mitä julkisessa ruokakirjoittelussa jätetään sanomatta. Hyvä ruoka ja sitä kautta hyvä ihmisyys tuodaan kyllä esille, mutta ei sitä, millaista ruokaa pidetään vastaavasti huonona. Tämä pitää lukea rivien välistä.
Huonona ruokana nähdään sellainen ruoka, joka ei ole millään lailla erikoista tai erityistä – toisin sanoen ruoka, jota kuka tahansa voi ostaa lähimmästä marketista.
”Lifestyle-mediassa vaikuttaa olevan tärkeää vetää raja siihen, mistä puhumme ja mistä taas emme puhu. Se toimii ikään kuin hehkuttamisen ja mainitsematta jättämisen rajamaastossa, jossa liikkuvan lukijan toivotaan sisäistävän oikeanlaisen maun ja oikeanlaiset kuluttamisen tavat ja ideaalit”, Tiusanen kuvailee.
Hän huomauttaa, että tällainen niin kutsutun markettiruuan hyljeksiminen on nurinkurista, sillä todellisuudessa ruuan ainoa ero saattaa piillä kuvassa, jonka ihminen sitä ostamalla luo itsestään. Eihän esimerkiksi lähikaupan valmiiksi siivutetulla muovipussileivällä tai artesaanileipomon käsinleivotulla ja paperipussiin pakatulla leivällä ole käytännössä juurikaan eroa, jos ne on valmistettu samoista raaka-aineista.
Tietynlaisen havaintoharhan luo myös se, että liian tavallisena pidettyjä asioita ei pidetä mainitsemisen arvoisena. Tämän vuoksi esimerkiksi itse poimitut luomumansikat näkyvät lifestyle-mediassa todennäköisemmin kuin lähikaupan pakastealtaasta napatut mansikat.
Sosiaalisen median ruokakirjoittelua on vaikea ohjailla, mutta Tiusanen huomauttaa, että sanoma- ja aikakauslehdissä olisi mahdollisuus itsekritiikkiin. Jos ruoka-aiheisia sisältöjä tehdään lähinnä keskiluokan kapealle siivulle ja toimittajat ovat samaa elinpiiriä, tällainen puhetapa nähdään herkästi luonnollisena ja ikään kuin ainoana mahdollisena.
Väitösprojektinsa aikana Tiusaselle heräsikin mieleen joukko mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita, kuten millaisia säröjä hyvän syömisen ideaaliin on löydettävissä ja miten hyvää ihmisyyttä luodaan ruuan avulla muualla kuin lifestyle-mediassa.
Akateeminen ura oli Tiusasen haaveena jo parikymppisenä. Hän opiskeli mediatutkimusta ensin kandidaatiksi asti Turun yliopistossa, minkä jälkeen hän siirtyi suorittamaan maisteriopintonsa Tampereen yliopistoon. Siitä tie vei saman opinahjon tohtoriopintoihin.
Tutkittuaan vuosikaudet ruokaan liittyviä aiheita Tiusanen on siirtynyt aivan erilaisen aihepiirin pariin, eli tutkimaan politiikan ja henkisyyden yhteenkietoutumia. Hänen tämänhetkinen pestinsä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan tutkijatohtorina kestää vuoden 2024 loppuun, ja tutkimusprojektista on Tiusasen mukaan luvassa kiinnostavia tuloksia.
Kaisa Tiusanen
Syntynyt vuonna 1989. Kotoisin Turusta.
Asuu Helsingissä miehensä ja kaksivuotiaan lapsensa kanssa.
Työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa tutkimushankkeessa, jossa käsitellään politiikan ja henkisyyden yhteenkietoutumia.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Tampereen yliopistosta. Toukokuussa 2023 hyväksytty mediatutkimuksen väitöskirja käsitteli hyvän ihmisyyden esittämistä median ruokakirjoittelussa ja sen otsikko kuuluu vapaasti suomennettuna ”Hyvää ruokaa, hyviä ihmisiä – Subjektiivisuuden ja luokkaeron teknologiat oikeanlaista ruokaa käsittelevissä mediateksteissä”.
Jos työltä ja perhe-elämältä jää aikaa, harrastaa liikuntaa ja nauttii erityisesti historiallisten dekkarien lukemisesta.
Työelämän ulkopuolella tutkijan pitää kiireisenä kaksivuotias lapsi. Pikkulapsiperheen arki on saanut Tiusasen havahtumaan siihen, miten väitöstutkimuksen aihe näkyy hänen omassa elämässään.
Tiusanen kuvailee tämänhetkistä suhtautumistaan ruokaan käytännönläheiseksi ja nopeutta ja helppoutta korostavaksi. Hän on kuitenkin huomannut murehtivansa, ettei ehdi laittaa sellaista ruokaa kuin hänen ideaaliminänsä haluaisi.
Median puhetavat vaikuttavat siis jossain määrin kaikkiin ihmisiin suoraan tai epäsuorasti, ja ne synnyttävät juopaa tavoiteltavan ja paheksutun välille. Tätä tapahtuu myös ruokakirjoittelun ulkopuolella.
”Ruoka ja syöminen ovat arkisia toimenpiteitä, joihin kaikki ottavat osaa, joten ne näyttävät sopivan mainiosti erilaisten makuprojektien ja muista erottautumisen näyttämöksi”, Tiusanen pohtii.
Tulevaisuuteen Tiusanen suhtautuu uteliaasti. Tällä hetkellä yliopistomaailmassa pysyminen tuntuu hänestä innostavalta vaihtoehdolta.
”Nykyajassa on valtavasti kiinnostavia ilmiöitä, ja minusta niiden tutkiminen on kiinnostavaa salapoliisintyötä. Olisi ihanaa saada tehdä tätä aina.”
Tiusanen harmittelee, ettei ehdi laittaa sellaista ruokaa kuin hänen ideaaliminänsä haluaisi. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
