Unelma akvaariokaupasta unohtui sillä hetkellä, kun Minna Lindberg huomasi tietokoneen ruudulla jotain ennen näkemätöntä

Vaikka Minna Lindbergistä ei pitänyt tulla graafisen alan yrittäjää, enää hän ei voi kuvitella palaavansa palkkatyöhön.  Kuva: Kimmo Haimi

Jos perustaa 7 000 asukkaan taajamaan mainostoimiston, herättää varmasti ohikulkijoiden mielenkiinnon. Janakkalan Turengissa, keskustan paraatipaikalla sijaitseva liiketila on kuin akvaario. Sisälle näkee, mutta harva on tutustunut toimitilan ikkunan takaiseen maailmaan.

Itse asiassa Minna Lindbergistä piti alun perin tulla akvaariokauppias. Tulevan uran harjoittelua varten teini-ikäisellä Lindbergillä oli lapsuudenkodissaan Jämsässä seitsemän akvaariollista rakkaudella hoidettuja kaloja ja vesikasveja.

Lindbergistä kuitenkin tuli graafisen alan moniosaaja – tai visuaalistaja, kuten hän itseään kutsuu. Hänen kädenjälkensä näkyy yrityksen logoissa tai kokonaisessa brändi-ilmeessä, jossa verkkosivut, esitteet, autojen teippaukset ja vaikkapa käyntikortitkin saavat yhteneväisen muodon.

Mutta palataanpa vuoteen 1996. Silloin Lindberg pääsi ylioppilaaksi, mutta tie biologian opintoihin ei auennut. Erinäisten mutkien kautta hän päätyi aikuisopiston kurssille, jossa opeteltiin käyttämään esitysgrafiikkaohjelma PowerPointia.

Nykyään voi olla vaikea muistaa, millaisen muutoksen Microsoftin toimisto-ohjelmistot mahdollistivat 1990-luvun puolivälissä tavallisellekin tallaajalle.

Tietokoneen käyttö ei ollutkaan pelkkää tekstikomentojen syöttöä, vaan yhtäkkiä tekstiä ja kuvia saattoi pyöritellä ruudulla juuri siinä muodossa, jossa lopputulos tulostuisi paperille.

Lindbergin maailmassa oli siihen asti vallinnut kahtiajako: Piirtäminen oli mukavaa puuhaa, eikä paperimies-isän ja posliinikauppaa pitäneen taiteilija-äidin tyttäreltä ikinä loppunut piirustuspaperi. Tietokoneet taas olivat olleet koulun atk-tuntien tylsiä kapineita, joilla opeteltiin yleensä tekstipohjaisten ja joskus yksinkertaisten graafisten käyttöliittymien käyttöä.

PowerPoint kuitenkin käänsi asetelman Lindbergin päässä ylösalaisin. Kuvallisia asioita olikin mahdollista tehdä tietokoneella.

”Olin yksinkertaisesti, että wau!”

Innostus johti graafisen alan opintoihin Jyväskylän teknisessä ammattioppilaitoksessa. Sitä seurasivat työt muun muassa mainostoimistoissa, kirjapainossa ja karkkitehtaalla. Graafisen alan kaikki ulottuvuudet mainonnasta yritysilmeiden luomiseen, sivujen taittamiseen ja pakkausten suunnitteluun tulivat siis vuosien varrella tutuiksi.

Lindberg oli löytänyt alansa ja intohimonsa.

”En edelleenkään tiedä, mitä muuta tekisin.”

Lindberg ei olisi tahtonut yrittäjäksi. Kävi kuitenkin niin, että vuonna 2008 uusi parisuhde vei hänet Keski-Suomesta Pirkanmaalle. Yhtäkkiä Lindberg asui Valkeakoskella, jossa hän ei tuntenut ketään ja jossa hänellä ei ollut työelämäverkostoja.

Graafisen alan työt eivät kuitenkaan ole paikkaan sidottuja, ja potentiaalisia asiakkaita olisi Suomi täynnä. Lindbergillä oli kaksi yritysideaa, joista kumpaakin hän lähti edistämään.

Työssään hän oli huomannut, että erityisesti yksinyrittäjänaisilla oli turhan korkea kynnys käyttää mainostoimiston palveluja. Rivien väleistä kuuntelemalla muutama syykin oli käynyt selväksi.

Ensinnäkin mainostoimistoissa käytetty, alan teknistä jargonia vilisevä kieli tuntui karkottavan naisyrittäjiä. Lisäksi naisilla oli usein oma visio yrityksensä ilmeestä, kun taas mainostoimistoissa saatettiin turhan hanakasti tuputtaa toisenlaisia ajatuksia.

Nämä pohdinnat saivat Lindbergin perustamaan erityisesti naisyrittäjille suunnatun mainostoimiston, Naisdesignin, kun taas pakkaussuunnittelua varten Lindberg perusti Minpack-nimisen yrityksen. Kumpikin yritys siirtyi Lindbergin mukana vuonna 2020 Hämeenlinnan kautta Janakkalaan.

Molemmat yritykset olivat vielä vuosikymmenen jälkeenkin vahvassa vedossa, joten viime vuonna Lindberg yhdisti kaksi yritystään yhdeksi. Uuden yrityksen nimeksi tuli Invisual.

Suomalaisyrityksillä ja erilaisilla palveluita tarjoavilla yhdistyksillä on Lindbergin mukaan aina välillä sokea piste siinä, miltä heidän palvelunsa näyttää ulkopuolisen silmin. Jos verkkosivut tekee ja logon suunnittelee serkkupoika ilmaiseksi, lopputulos ei välttämättä anna kovin ammattimaista kuvaa eräälle erittäin olennaiselle henkilölle, nimittäin asiakkaalle.

”Totta kai visuaalinen suunnittelu on etenkin pienelle yritykselle kallista, mutta se kannattaisi nähdä investoinniksi, näkyvyyden edistämiseksi ja mahdollisuudeksi erottua edukseen kilpailijoista”, Lindberg sanoo.

Hän lisää, että jokainen tuote tai palvelu pitäisi ajatella loppukäyttäjän näkökulmasta. Olennaisinta esimerkiksi pakkauksen suunnittelussa ei siis ole se, mitä tuotetta valmistava yritys haluaa, vaan se, mitä tuotteen ostaja tarvitsee.

Laki määrää pakkaukseen merkittäväksi esimerkiksi tuoteselosteen ja tuotteen painon, mutta ostaja kaipaa selkeää tietoa myös tuotteen käytöstä ja pakkauksen kierrättämisestä. Lisäksi hyvä pakkaus suojaa tuotetta ja estää sitä pilaantumasta ja tällä tavoin vähentää hävikkiä.

Innostusta omaan alaan Lindbergiltä ei puutu. Vapaa-ajallaan hän on yrittäjäyhdistysaktiivi, ja 15 vuotta sitten hän tuli perustaneeksi Facebookiin Naisyrittäjät-ryhmän, jossa on nykyään yli 66 000 jäsentä.

Yrittäjäyhteisönä ryhmä on maan suurimpia, ja siihen pääsevät paitsi yrittäjät, myös yrittäjyyttä pohtivat ja yrittäjähenkiseksi itsensä mieltävät naiset.

Ensimmäiset tuhat jäsentä Lindberg toivotti henkilökohtaisesti tervetulleeksi ja ensimmäiset seitsemän vuotta hän moderoi ryhmän keskusteluja yksin. Sittemmin hän on kerännyt aktiivisista ryhmäläisistä moderaattoritiimin.

Lindberg ei aio jatkossakaan palkata yritykseensä työntekijöitä, mutta hänellä on ympärillään koko joukko muita yrittäjiä, joista jokaisella on oma erikoisalansa valokuvauksesta sosiaalisen median sisällöntuotantoon. Tällä tavoin asiakkaan tarpeisiin sopivin osaaja löytyy aina nopeasti.

Viime vuoden lopulla Lindberg pohdiskeli, että uuden vuoden tavoitteekseen hän voisi ottaa jotain tämänkaltaista: keksi itsellesi hyvinvointia lisäävää tekemistä, joka ei liity työhön.

Tavoitteen tielle tuli tosin jo tammi–helmikuun vaihteessa ensimmäinen hidaste. Lindberg alkoi nimittäin tyhjentää vanhempiensa asuntoa Jämsässä ja mietti, mitä ihmettä hän tekee posliinikauppiaana vuosikymmenet työskennelleen äitinsä tuhansille kipoille, kupeille, kannuille ja koriste-esineille.

Yrittäjäaivot aktivoituivat heti. Hänhän voisi pitää Turengissa Invisualin liiketilassa Minnan Kirppistä silloin, kun muilta töiltään ehtisi. Mainostoimisto ei siis olisikaan pelkkä etäältä katseltava akvaario, vaan jonkin aikaa ohikulkijat pääsisivät astumaan sisälle asti.

”Onhan vähän hassua pitää vuosikaudet katutasossa 60 neliön liiketilaa ilman, että myy siellä mitään mukaan ostettavaa.”