Kalan on vaikea imaista mutkalla olevaa matoa. Monesti näin ujutettu mato katkeaa kalan nyppiessä sitä, eikä saalis tartu koukkuun. Kuva: Jussi Pitkänen
Pitääkö koukku piilottaa madon sisään? Tämä ja moni muu kalastusmyytti saavat asiantuntijalta tyrmäyksen
Monet kalastukseen liittyvistä myyteistä voivat olla haitaksi kalansaannille. Osa uskomuksista taas pitää sisällään arvokkaita tiedonjyviä.
Suomen pääosin tummat vedet estävät näkemästä pinnan alle. Näkymättömissä pysyvä kalojen maailma jättää tilaa mielikuvitukselle ja erilaisille uskomuksille. Kuva: Kimmo HaimiSuomalaiset eivät ei ole pääsääntöisesti kovinkaan taikauskoista kansaa. Yksi poikkeus tähän löytyy, ja se on kalastus.
Kalastukseen liittyy valtava määrä erilaisia uskomuksia, myyttejä sekä sanontoja, jotka kulkevat sukupovelta toiselle. Uskomuksien paikkansapitävyyttä ei ole monestikaan kyseenalaistettu.
Luonnonvarakeskuksen kalatutkija Ari Sauran mukaan osa uskomuksista on osuvia ja osa on taas silkkaa taikauskoa tai väärinymmärrystä. MT listasi myyttejä ja antoi ne Sauran arvioitavaksi.
Koukun pää tulee piilottaa madon sisälle.
Monille mökkilaiturien onkijoille on opetettu tämä niksi. Ajatuksena on, että kala pelkää koukkua, ja siksi se tulisi piilottaa.
”Kalat eivät näe koukkua vaaraksi. Hyönteisillä on jalkoja ja muita ulokkeita, joita koukku voi edustaa. Koukussa mutkalla oleva mato voi itseasiassa vain heikentää kalan tarttumista”, Saura tyrmää uskomuksen.
Kilpaonkijat kiinnittävät madon koukkuun niin, että se on vain varren osalta koukun sisällä. Tällöin liero roikkuu suorana, ja kalan on helpompi imaista syötti suuhunsa.
Matoon sylkäiseminen tuo kalaonnea.
Toinen onkimiseen liittyvä uskomus on, että matoon sylkäiseminen ennen sen laskemista veteen edesauttaisi kalansaantia.
”Tämä on tietysti silkkaa taikauskoa. Sylkäisy on luultavasti tullut muista uskomuksista, kuten siitä, että mustan kissan ylittäessä tien täytyy sylkäistä olan ylitse.”
Kala syö sateella.
Jokainen kalastaja tietää, että säällä on merkittävä vaikutus kalastukseen ja kalan syöntiin. Säähän liittyykin paljon uskomuksia. Yksi kuuluisimmista on, että kalat syövät sateella.
Sauran mukaan hokemassa on perää kalansaamisen kannalta, mutta kyse ei ole niinkään kalojen kasvavasta ruokahalusta sateella.
”Sateella ja tuulella veden pinta rikkoutuu ja kalat eivät näe kalastajaa. Tällöin rannalta voidaan päästä lähelle kaloja pelästyttämättä niitä. Kalojen syömiseen sade tuskin vaikuttaa, vaan kalat syövät silloin, kun niillä on nälkä.”
Kaakkoistuuli vie kalat kattilasta ja luoteinen lusikastakin.
Tämän sanonnan paikkansapitävyys riippuu pitkälti sijainnista.
Tuuli liikuttaa lämmintä pintavettä, jossa on eniten ravintoa, kuten planktonia ja muita pieneliöitä. Pieneliöiden perässä tulevat niitä syövät pikkukalat ja pikkukalojen perässä petokalat. Tämän vuoksi rantaan vasten jatkunut tuuli on hyvä kalastuksen näkökulmasta.
Pitkään jatkunut vastatuuli rannalta katsoen on kalastajalle hyvä asia. Kuva: Kari SalonenTuuli vaikuttaa lisäksi veden lämpötilaan, joka muuttaa kalojen käyttäytymistä.
”Merellä maatuuli työntää lämmintä pintavettä ulommas, ja kylmä alusvesi kumpuaa rannikolle. Kun vesi jäähtyy äkillisesti, kalat passivoittuvat. Koska kalat ovat vaihtolämpöisiä, viileässä vedessä niiden energian ja ruuan tarve vähenevät”, Saura selittää.
Käsitys itätuulien kalansaantia heikentävästä vaikutuksesta voi olla peräisin länsirannikolta. Se ei kuitenkaan ole yleispätevä kaikkialle.
”Suomenlahden rannikolla etelätuuli on kalastajille suotuista, kun taas pohjoistuuli on huono. Viron rannikolla taas pohjoistuuli tuo kalat mukanaan. Sama logiikka pätee myös isompiin järviin.”
Tummaan veteen tummaa väriä ja kirkkaaseen kirkasta.
Uistimiin liittyy myös valtava määrä erilaisia uskomuksia. Jokaisella kalastajalla on omat luottovieheensä ja lempivärinsä. Yleinen värivalintaan liittynyt uskomus on, että tummassa vedessä tulisi käyttää tummia vieheitä ja kirkkaassa vedessä taas kirkkaita vieheitä.
”Uskoisin, että tämä on todellisuudessa juuri toisin päin. Voisi kuvitella, että tummassa vedessä kirkas ja hehkuva väritys erottuu paremmin.”
Saura muistuttaa, ettei väri ole kaikki kaikessa. Näön lisäksi kalat aistivat uistimen myös veden värähtelystä kylkiviiva-aistinsa avulla. Tämän vuoksi esimerkiksi erilaiset pyörivät lipat ja rätisevillä kuulilla varustetut vaaput voivat toimia hyvin. Tarpeeksi syvässä vedessä värit eivät muutenkaan enää erotu.
Veneessä on oltava hiljaa.
Ääni on kaloille kaksipiippuinen seikka: Ne voivat joko kiinnostua siitä tai säikähtää sitä. Tämä vuoksi yleinen uskomus siitä, että veneessä tulisi olla hiljaa, ei välttämättä pidä aina paikkaansa.
”Riippuu pitkälti minkälaista ääntä pidetään ja kuinka kaukana kalat ovat veneestä. Yksittäiset pienet äänet saattavat herättää kaloissa enemmänkin uteliaisuutta kuin säikähdystä.”
Ahven on tunnettu uteliaisuudestaan. Ahvenparvi ei välttämättä säikähdä pieniä ääniä vaan kiinnostuu niistä. Tämän vuoksi metallikatiskoja pidetään verkkokatiskoja parempina. Katiskan sisällä törmäilevä ahvenparvi pitää ääntä ja houkuttelee lisää kaloja. Kuva: Kari SalonenSaura uskoo, että kalassa hiljaa oleminen voi liittyä enemmänkin muihin asioihin kuin itse kalansaantiin. Tyynellä järvellä äänet kantautuu pitkälle, eikä ole soveliasta häiritä muita. Lisäksi kalastajat eivät yleensä halua tuoda julki saamapaikkojaan, joten on parempi pitää matalaa profiilia.
”Jos kuitenkin oikein kunnolla metelöi, niin varmasti saa säikytettyä kalat.”
Kalojen säikyttelyyn perustuukin yksi vanha kalastusmuoto nimeltään porkkaaminen. Porkkaamisessa verkot asetetaan järven tai meren lahden suulle. Tämän jälkeen veneellä kuljetaan hiljaa lahden perukkaan, jonka jälkeen aletaan metelöimään ja hakkaamaan airoilla vettä. Kalat säikähtävät tapahtumaa ja uivat lahdesta ulos verkkoihin.
Lahna on erityisen arka kala.
Yksi vanhan kansan uskomuksista on, että lahna olisi erityisen arka kala, jota ongittaessa tulisi olla hiljaa. Perimätiedon mukaan kirkon kelloja ei soitettu jollain kylillä lahnan kudun aikaan, sillä lahnoja ei haluttu säikyttää tiehensä.
Saura kertoo, ettei lahnan arkuudesta ole erityistä näyttöä. Lahna on kuitenkin parvikala ja parvessa liikkuvat kalat reagoivat herkemmin ääniin ja muihin ulkoisiin pelokkeisiin.
Lahna etsii ravintonsa pohjaa tomuttamalla. Onkiessa lahnaa painon voi antaa mennä pohjaan, jolloin koho on kyljellään. Syötteinä toimivat erinomaisesti esimerkiksi maissi ja kastemato. Kuva: Sanne Katainen”Rasvainen lahna on ollut aikanaan todella arvostettu ruokakala. Kalan arvostus on voinut johtaa siihen, että sen säikyttämistä on varottu, vaikka lahna ei olisikaan sen arempi kuin muutkaan särkikalat.”
Kun tuomi kukkii, lahna kutee.
Lahnan kudun sijoittumista kalenteriin on taas avannut sanonta ”Kun tuomi kukkii, lahna kutee”. Tämä pitänee ainakin osittain paikkaansa.
”Lahnoilla on kuturyhmiä, jotka kutevat eri aikoihin. Pienimmät eli niin sanotut kirsilahnat kutevat roudan sulettua eli noin tuomen kukinnan aikaan. Suuremmat lahnat kutevat taas myöhemmin.”
Iso hauki maistuu puulle.
Kalojen ruokakäyttöön liittyy paljon yleisiä uskomuksia. Esimerkiksi ison hauen sanotaan maistuvan puulle, kun pienempää haukea pidetään maukkaampana ruokakalana.
”Sanoisin, että tämäkin uskomus on päälaellaan. Ison kalan lihan rasvaprosentti on korkeampi ja lihan pitäisi olla tällöin maukkaampaa”, Saura toteaa.
Kysymys on enemmänkin siitä, että ison hauen file on niin paksu, etteivät suola ja muut mausteet läpäise lihaa kauttaaltaan. Isossa fileessä paistopinta-alaa on myös vähemmän suhteessa lihan määrään. Suuri hauki tulisikin leikata riittävän pieniksi siivuiksi paistamista varten.
Hauki on maultaan hyvin neutraali kala. Maustaminen ja voissa tai öljyssä paistaminen tuovat herkullisen maun. Kuva: Carolina HusuKiiski on paras keittokala.
Toinen yleinen uskomus on, että kiiski toisi erinomaisen maun kalakeiton liemeen.
”Olen kokeillut kiiskilientäkin, ja ihan hyvää se oli. Saman kalan maun saa keittoon kuitenkin yhtä lailla muistakin kaloista. Ruotoiset kiisket ovat yhtä piikkilankamattoa, eikä pelkästään niiden varaan voi keittoa oikein tehdä.”
Käsitys erinomaisesta keittokalasta voi liittyä juuri siihen, etteivät pienet ja piikikkäät kiisket kelpaa muuhun käyttöön. Historia antaa kiisken keittokala-maineelle selityksen.
Venäjän vallan aikana kiiskejä on viety tiedettävästi Suomesta Pietariin tynnyreittäin. Tarinan mukaan kiiskiä kului Pietarin hovissa paljon tsaarin perheen kalakeittoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
