"Ennen riitti kun teki sormet savessa töitä, nyt viljelijään kohdistuu valtavat paineet monelta taholta” – Välitä viljelijästä -työlle on yhä kovempi tarve

Päivi Rekola kohtaa työssään rankkoja asioita, mutta kertoo, ettei anna niiden mennä ihon alle. Voimaa hän saa maatilasta ja eläimistä. Kuva: Pasi Leino

Kevät on perinteisesti ollut viljelijöille vuoden parasta aikaa. Kylvöille lähdetään toiveikkain mielin ja tulevaan uskoen.

Viime keväänä monella oli toisin, Satakunnan alueen Välitä viljelijästä -projektityöntekijä Päivi Rekola kertoo. Työn ilo oli hukassa ja uupumus ottanut vallan.

Rekola kertoo, ettei tarve Välitä viljelijästä -työlle ole vähenemässä vaan pikemminkin kasvussa. Viljelijöihin kohdistuu yhä enemmän paineita, jotka syövät henkistä jaksamista.

Aiemmin pärjäämiseen riitti, että teki sormet savessa töitä, Rekola kuvaa. Nykyään se ei enää riitä, sillä moneen asiaan ei itse voi vaikuttaa millään lailla.

Osalla tiloista on paljon velkaa ja rahoittaja hengittää niskaan. Korot ja lainanlyhennykset on hoidettava ajoissa, vaikka tuet tulevat totuttua paljon myöhemmin.

Tuotantopanosten hinnat vaihtelevat äärestä laitaan, eikä tuottajahintojakaan pysty ennakoimaan. Lisäksi äärisäät ja niiden mukana sadon määrä- ja laatuvaihtelut lisääntyvät.

Maatalousyrittäjien henkistä taakkaa lisää se, että viljelijöitä syytetään ympäristön tai ilmaston pilaajiksi. Varsinkin naudat ovat monelle varsinainen ilmastopahis.

Kun viljelijä avaa lehden tai radion, ei koskaan voi tietää, mitä ahdistuksen aiheita kohtaa, Rekola kuvaa. Kerrotaan metsäkatoasetuksesta, joka uhkaa rangaista niitä, jotka ovat nautakasvattamoa rakentaessaan kaataneet metsää. Tai turpeesta, joka on broilereiden ja nautojen kuivikkeena äärettömän tärkeä, mutta yleisölle ympäristösynti.

Monia stressaavat myös tukivalvonnat. Viljelijä yrittää tehdä parhaansa, mutta koko ajan taustalla on pelko, onko sittenkin unohtanut jotain ja tuleeko siitä sanktiota.

Päivi Rekola tuntee viljelijän arjen omakohtaisesti. Kuva: Pasi Leino

Rekola kertoo, ettei tyypillistä Välitä viljelijästä -asiakasta ole, vaan jokainen ihminen ja yhteydenotto ovat omanlaisiaan.

Itse hän tapaa asiakkaan mieluiten heti henkilökohtaisesti – asiakkaan kotona, jos se toiselle osapuolelle sopii.

Tilannetta lähdetään purkamaan järjestelmällisesti. ”Mietitään yhdessä, mitkä ovat ne pahimmat kivet, mitkä pitää ensimmäisenä kääntää.”

Jaksamisongelmien taustalla voi olla taloushuolia, yksinäisyyttä tai ristiriitoja ihmissuhteissa. Uupunut voidaan ohjata työterveyshuollon piiriin tai työnohjaukseen.

Asiakkaalle voidaan myös tarjota ostopalvelusitoumusta, jonka turvin hän pääsee keskustelemaan kuormittavista asioista terapeutin kanssa. Rekolan mukaan tätä palvelua käytetään paljon ja se koetaan hyväksi.

Vastaan tulee myös tilanteita, joissa viljelijä on yrittänyt kaikkensa, mutta tilaa ei saa toimimaan kannattavasti. Silloin jaksamisen kannalta parasta saattaa olla ajaa tuotanto alas ja siirtyä muualle töihin.

Tällaiseen tilanteeseen liittyy valtavasti tunteita, Rekola toteaa. ”Moni ajattelee, että on pakko jatkaa, kun tila on ollut suvulla niin pitkään. Lisäksi maatila on paitsi yritys, myös koti.”

Monelle kova paikka on myös se, että kannattavalle tilalle ei ole jatkajaa. Toisaalta nuori sukupolvi voi kokea vanhempien asenteen painostavana, jos itse haluaa toisenlaista elämää.

Rekola on koulutukseltaan AMK agrologi ja toiminut ennen nykyistä pestiään yli kymmenen vuotta Pro Agrialla. Hänellä on kasvinviljelytila Eurassa.

Työssä tulee usein vastaan rankkoja asioita. ”Itselläni asiakastilanteet eivät kuitenkaan mene ihon alle niin, että menettäisin yöuneni. Koskaan ei ole tullut sellaista tunnetta, etten jaksaisi lähteä asiakkaan luo.”

Rekolan voimavarana on maatila keskellä luontoa, lähellä järveä. ”Täällä nollaan omaa päätäni.”