Metsä kasvaa ja ravintoketjun huiput porskuttavat
Sudet ja karhut loistivat nuoruuteni lähiluonnossa poissaolollaan.Lapsuuden koulumatka taittui kevättalvisin pari kilometriä hiihtäen läpi metsän. Puusto oli pääosin vanhaa kuusta ja mäntyä, mutta joukossa oli toki hakkuuaukeitakin. Niillä nuori kuusikko valtasi ilmatilaa.
Mielikuvitus laukkasi, kun sukset suihkivat yksin tai naapurin lasten kanssa aamuhämärässä keskellä metsää. Mitä jos näkisin karhun tai suden?
Tuohon aikaan 1970-luvulla havaintoja suurpedoista tehtiin synnyinseudullani Etelä-Pohjanmaalla todella harvoin.
Nyt EU:sta esitetyt vaatimukset metsien ennallistamispakosta ovat hämmentäviä. Virheistä metsänhoidossa on meillä osattu ottaa opiksi jo kauan sitten.
Esimerkiksi tervanpoltto toi merkittävää vaurautta vuoden 1765 jälkeen, kun emomaa Ruotsi antoi Pohjanlahden satamille luvan käydä ulkomaankauppaa.
Sadan tervatynnyrin tuotanto edellytti yli 70 kuutiota mäntytervaksia, mikä vastasi 1–3 metsähehtaarin puustoa.
Ensin puut oli kolotettava kuudeksi vuodeksi tervoittumaan, jotta niistä saatiin uutettua mustaa kultaa tervahaudan lämmössä.
Kolottuja puita oli kilometrimitalla, kertoo aihetta perinpohjin selvittänyt palkittu Nokiottat-historiateos.
Puiden kaatamisen jälkeen paikalle jäi aukea, jolle perustettiin peltoa. Vuosi vuodelta uusien pykälikköjen teko siirtyi yhä kauemmaksi kylistä.
Niinpä 1800-luvun vaihteen molemmin puolin maanmittari ja Suomen Talousseuran sihteeri kirjoittivat pitäjän metsäkadosta, kun lähimetsät olivat ”varsin pahasti pidellyt” ja ”ankarasti kuluneet”.
Näin oli käynyt siitäkin huolimatta, vaikka puunpolttoa oli alettu rajoittaa säädöksin jo 1600-luvun puolivälissä. Nimismiehelle ilmoitetuista tervantuotannon maksimimääristä oli kuitenkin menty yli jopa kolminkertaisesti.
Tervan kysyntä väheni 1850-luvun jälkeen teräslaivojen myötä, ja puu alkoi saada muuta lisäarvoa metsäteollisuuden alkaessa nousta esiin.
Suomessa tuli vuonna 1888 voimaan metsälaki, joka siirsi kaikki metsät valtion valvonnan alaisiksi. Tästä eteenpäin metsänomistaja velvoitettiin uudistamaan hakkaamansa metsän.
Tänään synnyinseudullani riittää metsää, ja kaadettujen puiden tilalle kasvaa uutta puuta.
EU:n metsiä koskevien ennallistamisvaatimusten pohjaksi voisi tasavertaisuuden nimissä laittaa jäsenmaille aluksi tavoitteeksi edes 50 prosentin metsäpinta-alavaatimus.
Tällaisia maita toivoisi harvalukuiseen joukkoon tukun lisää.
Ravintoketjun huipulle kuuluvat saalistajat – toisin kuin vuosikymmeniä sitten – elävät nykyisin lähiluonnossa runsaslukuisina.
Pelottelu lajikadolla saa monen vähintäänkin mietteliääksi.
Maalaisjärkeen ei käy, kun esille otetaan muun muassa eri puutiaislajien vähentymä tai vaikkapa pesärosvojen kärkikaartiin kuluvan harakan ”huolestuttava” tilanne.
On turhauttavaa seurata omin silmin, kuinka harakka kaappaa nokkaansa pihapiirin linnunpöntöstä kurottavan pikkuisen linnunpoikasen ja lentää sitten tämä mukanaan tiehensä. Pesärosvon kita saattaa olla myös monen uhanalaiseksi ilmoitetun pikkulinnun kova kohtalo.
Ravintoketjun huipulle kuuluvat saalistajat – toisin kuin vuosikymmeniä sitten – elävät nykyisin lähiluonnossa runsaslukuisina. Tämä tuskin kertoo muusta kuin luonnon monimuotoisuuden suotuisasta kehityksestä.
Luonto- ja lajikato ei ole Suomessa merkittävää, mihin viittaa myös tietokirjailija Seppo Vuokko (MT 24.10.).
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
