Miksi laiton metsästys jatkui Lapinlahdella vuosikausia? Nyt puhuu paikallinen metsästäjä

Poliisilla on tallessa muun muassa ilvesten nahkoja. Kuva: poliisi

Erävalvontaan ja viranomaistoimintaan perehtynyt paikallinen metsästäjä kritisoi voimakkaasti sitä, että näin räikeää toimintaa oli mahdollista jatkaa Pohjois-Savossa peräti neljä vuotta tässä laajuudessa.

”Vihjeitä oli olemassa, esimerkiksi Unna-pantasuden epäiltiin kuolleen laittoman metsästyksen uhrina alueella. Myös paikalliset luonnonsuojelijat ovat useita vuosia kertoneet jopa julkisuudessa, että he tietävät alueen salametsästyksestä. Siitä huolimatta poliisin hälytyskellot eivät ole soineet eikä resursseja keskitetty tänne.”

Savukukko-tapaus alkoi lopulta avautua Metsähallituksen erävalvojien toimesta, jotka välittivät epäilynsä hirviin liittyvästä laittomasta metsästyksestä Kainuun rajavartiostolle.

Rajavartioston tutkijat törmäsivät tutkinnoissa aineistoon, joka antoi syytä epäillä samojen metsästäjien tappaneen luvatta suden Lapinlahdella. Vasta tämän jälkeen Itä-Suomen poliisi alkoi tutkia asiaa.

”Poliisi, Luonnonvarakeskus ja ministeriö ovat tehneet kaikista metsästäjistä susien salametsästäjiä jo vuosia, mutta kuitenkaan tilastot ja selvitetyt tapaukset eivät tue väitettä. Poliisin tulee kehittää omaa toimintaansa. Nyt perusteettomilla väitteillä mustamaalataan jatkuvasti metsästysharrastusta.”

SusiLife-hankkeen eräpartion hiljattain julkaistussa vuosiraportissa kerrottiin, että aikavälillä 1.1.2020–31.12.2023 partio tutki 1 034 ajoneuvoa, tarkasti metsästys- ja aselupia 840 kertaa ja suoritti lähes 700 puhalluskoetta. Tavallisia metsästysrikoksia tai -rikkomuksia paljastui 42 kappaletta.

Rikosylikomisario Pohjolaisen mukaan Savukukko-tutkinta toi paljon oppia esitutkintaan ja viranomaisyhteistyöhön, mutta myös itse valvontatyöhön. Kuva: Lari Lievonen

”Jos sanon suoraan, niin tämä kertoo suoraan, että poliisi laittaa valvontaresursseja väärään paikkaan. Ei se, että ajellaan siellä täällä kyselemässä lupapapereita tai pidetään puhallusratsioita ole erikoisresurssien tehokasta käyttöä.”

Hän kertoo, että paikalliset metsästäjät ovat tarjonneet jo kymmenen vuotta sitten poliisille valvontayhteistyötä sekä koulutusta esimerkiksi eri riistalajien metsästyksestä ja siitä, mihin kannattaa suunnata valvontaa ja missä laittomuudet helpoiten tapahtuvat. Hänen mukaansa poliisi ei kuitenkaan ole ollut kiinnostunut yhteistyöstä.

Itä-Suomen poliisin rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen vastaa, ettei ole koskaan kuullutkaan tarjouksesta. Hän kertoo, että poliisi itse osallistuu säännönmukaisesti muun muassa riistakeskuksen järjestämiin metsästyksenvalvojien koulutukseen. Itä-Suomessa poliisi on pyrkinyt matalalla kynnyksellä myös osallistumaan ja tukemaan paikallisten riistanhoitoyhdistysten toimintaa.

”Itä-Suomen poliisilaitos kyllä osaltaan pyrkii huolehtimaan yhteydenpidosta ja verkostoitumisesta. Toki aina sitä voisi olla enemmänkin, mutta poliisin resurssit ovat yleensä rajoittava este”, Pohjolainen sanoo.

Pohjolainen kertoo, että poliisin ja muiden erävalvontaviranomaisten valvontatoiminta on tänä päivänä tietojohtoista. Tietojohtoisuus käytännössä tarkoittaa sitä, että viranomaisten valvonta suunnataan suunnitelmallisesti ja organisoidusti analysoidun tiedon perusteella. Analyysi perustuu muun muassa erilaisiin vihjeisiin ja havaintoihin.

”Kansalaisilta saadut tiedot ja vihjeet ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Viimeisen vuoden aikana vihjeitä tuli 20–30 kappaletta, tänäänkin on tullut kaksi vihjettä.”

Paikallisen metsästäjän mukaan viranomaiset eivät voi perääntyä omista tehtävistään ja kaataa vastuuta paikallisten harteille.

”Suurin osa lapinlahtelaisistakaan ei tiedä tapahtumista mitään. Eivätkä yksittäiset ihmiset halua ilmoittaa epävarmoja arveluita, etenkään jos luottamusta ei ole. Kyllä se on niin, että maaseudulla naapurin tekemisiin ei helpolla puututa, jos samalla kylällä halutaan asua. Ei kyse ole asian sosiaalisesta hyväksynnästä vaan käytännön sanelema juttu.”