Kun Putin lisää kierroksia, länsimaiden toimien pitäisi olla samassa suhteessa
Venäjän toimiin vastaavia EU-pakotteita on kyllä lukuisia, mutta ne eivät saisi jäädä kädenlämpöisiksi, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa muistuttaa.
Venäjä on jatkanut hyökkäystään Ukrainaan, samalla pyrkien laajentamaan globaalia sekasortoa. Kuva Kansalaistorilta. Kuva: Jarkko Sirkiä22.12.202308:30
Vuosi lähestyy loppuaan. Kulunutta vuotta ovat leimanneet erityisesti Venäjän, Ukrainan ja Unkarin muodostama geopoliittinen palapeli, jossa ratkotaan koko maanosan tulevaisuutta. Vaikka Ukrainan sotaan syyllinen on Putinin Venäjä, on syytä tarkastella, mitkä maat jaksavat seisoa Ukrainan tukena.
Venäjä on jatkanut hyökkäystään Ukrainaan, samalla pyrkien laajentamaan globaalia sekasortoa. Putin on eskaloinut tilanteita paitsi Ukrainassa, myös välillisesti Gazassa sekä viimeksi omalla itärajallamme.
Länsimaiden toimien pitäisi olla samassa suhteessa. On toisaalta hyvä, että Suomen ja koko EU:n turvallisuuden parantamiseksi saatiin maaliin tärkein ja historiallinen prosessi Natoon liittymiseksi.
Venäjän toimiin vastaavia EU-pakotteita on kyllä lukuisia, mutta ne eivät saisi jäädä kädenlämpöisiksi. Kaikista tehokkaimmat keinot ovat edelleen käyttämättä – ydinenergia-, kaasu- ja pankkisektori ovat edelleen aloja, joiden myötä Kremlin sotakone saa resurssinsa.
Kynttilä tuntuu palavan samaan aikaan myös toisesta päästä. Tuki Ukrainalle on ollut jo jonkin aikaa vastatuulessa. Etenkin taloudellisen tuen jatkaminen niin Atlantin toisella puolella kuin EU:ssakin on löytänyt vastustajansa.
Täällä päädyssä ongelmia aiheuttaa erityisesti yksi mies – Unkarin pääministeri Viktor Orban. Hän on jo pitkään EU:ssa toiminut suoranaisena Kremlin kätyrinä. Viimeistään viime viikolla pidetyn huippukokouksen tapahtumien jäljiltä on selvää, että kärsivällisyys hänen toimintaansa kohtaan alkaa olla lopussa.
On surullista, että EU:n toimia nakertaa sisältäpäin valtio, joka ei seiso selkä suorana oikeudettoman hyökkäyssodan uhriksi joutuneen maan rinnalla.
Orban käytti veto-oikeuttaan ja torppasi monivuotisen rahoituskehyksen yhteydessä myös Ukrainalle tarkoitetun 50 miljardin rahoituspaketin. On selvää, että tuo mies pitää saada pysäytettyä, jos haluamme unionin pysyvän päätöksentekokykyisenä jatkossa.
Niin kutsutun Artikla 7:n käyttöönotto olisi tässä suhteessa tärkein yksittäinen toimi. Sen avulla Unkarilta voitaisiin viedä äänioikeus jäsenmaiden neuvostossa.
Toinen keskeinen, mutta pidemmällä aikavälillä toteutettava asia olisi EU:n päätöksentekojärjestelmän remontti – sitä pitäisi uudistaa niin, ettei yksi autoritaarinen johtaja voi halvaannuttaa koko unionia.
Synkkyys on kuitenkin vain valoa odottavaa pimeyttä. Viimeviikkoisessa huippukokouksessa tehtiin historiaakin, kun EU-maiden pääministerit, Orbanin poistuessa kätevästi kahvitauolle, päättivät avata virallisesti Ukrainan jäsenyysneuvottelut.
Ukrainan tie jäseneksi on varmasti pitkä ja Unkarin änkyrän takia myös kivinen. Tästä huolimatta prosessi antaa Ukrainalle ja sen kansalle toivoa tulevasta ja ennen kaikkea lähettää maailmalle sen viestin, että tarinan lopussa Ukraina seisoo täytenä osana länttä ja Euroopan unionia.
Kolumnin kirjoittaja on europarlamentaarikko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
