Teurastamolla tutkitaan lintujen jalkapohjat, että ne ovat puhtaat, pehmeät ja hyvän väriset.
Kalkkunoita kaikessa rauhassa
”Kalkkunatilalla rahaa tuloo vähä harvoon, mutta se pitää vaan osata laskia, että riittää seuraavaan satsiin”, Antti ja Annastiina Valli tuumaavat.
Annastiina ja Vilho Valli tarkistavat, että lintujen ruokakupit ovat kunnossa.
Kuolleet linnut pudotetaan kylmäboksiin, joka on kolme metriä syvä maahan upotettu putki.
Kalkkunat tarkkailevat hoitajaansa uteliaina.
Antti Valli on kalkkunankasvattaja toisessa polvessa. Vilho opettelee jo isän askeliin.Antti ja Annastiina Valli kasvattavat kalkkunoita Ilmajoen Könnillä kaikessa rauhassa. ”Hidas kierto sopii meille.”
Hämärässä hallissa alkaa pulina ja kurlutus, kun hallin ovi aukeaa ja kirkas valo lankeaa kalkkunoiden ylle. Vajaa kuusituhatta kalkkunaa kuikistelee uteliaina, kuka tänne nyt saapuu.
Vilho Valli, 4, astuu epäröimättä kalkkunoiden sekaan. Hänen oma päänsä on nelikuukautisten kalkkunoiden silmien korkeudella, mutta Vilho on tottunut näihin siivekkäisiin eikä pelkää niiden nokkivan.
Eivätkä linnut nokikaan. Toljottavat vain tulijaa päätään nykien.
Oven sulkeutuessa hämärä palaa halliin. Vilhon isä, Antti Valli, 38, sytyttää taskulampun ja kiertää hallia etsien valokeilaansa mahdollisia sairaita tai jopa kuolleita lintuja.
Tarkistuskierroksen Antti tekee aamuin, illoin. Haistelee, kuulostelee ja katselee, että linnuilla on kaikki hyvin ja että ruokinta- ja vesiautomaatit pelaavat.
”Lintujen hyvinvointi on tämän homman a ja o. Kun kalkkunat voivat hyvin, sairastumisen riski on pienempi”, Antti korostaa ja lisää että hyvinvoivat linnut tuottavat myös paremman taloudellisen tuloksen.
Tällä kertaa joukosta löytyy yksi kuollut lintu. Antti kantaa sen raatokeräilyastiaan, mistä se aikanaan haetaan Honkajoen jätteenkeräilylaitokselle.
”Sydänkohtaus”, isäntä arvelee kuolinsyyksi, sillä mitään näkyviä vammoja ei ole.
Sittenkin maanviljelijäksi
Antti ja Annastiina Vallista ei pitänyt tulla viljelijöitä, mutta eri syiden takia ja vanhempien ikäännyttyä Antin kotitila siirtyi sukupolvenvaihdoksessa heille reilu vuosi sitten.
Antin vanhemmat olivat rakentaneet 2000-luvun taitteen kalkkunabuumissa 12 000 kalkkunan tuplahallin. Tätä tuotantoa Vallit nyt jatkavat.
Antti otti vuorotteluvapaata järjestyspoliisin työstään ja Annastiina tekee osittaista työaikaa myyntisihteerinä, jotta toiminta tilalla saatiin jatkumaan.
”Viime talvi ja kevät oli sellaista hullunmyllyä, ettei muisteta siitä mitään”, pariskunta toteaa. Tilan pyörittämisen ja omien töiden lisäksi oli mökin rakentamista ja hevosten hoitoa, joita on tällä hetkellä viisi. Lapsiakin on Vilhon lisäksi vielä Kalle, 6, ja Veera, 10.
Nyt lokakuussa Antti palaa poliisin hommiin ja Annastiina miettii, jatkaako ensi vuonna vielä palkkatöissä.
”On vähän karannu rasasta tää meidän homma, kun on noita hevosiakin”, Antti tuumii, mutta lisää, että kaikkea ei yritetäkään tehdä itse, vaan monia hommia on ulkoistettu, kuten kalkkunoiden lastaus ja hallin pesu.
Peltoa on tarpeeksi
Antti ja Annastiina aikovat pysyä kalkkunankasvattajina, vaikka moni on siirtynyt broilereihin tai muniin. Valleille kalkkunarytmi sopii paremmin kuin tiivistahtinen broilerituotanto, missä yksi erä viipyy hallissa vain noin 35 päivää.
Kalkkunat työllistävät vaihtelevasti. Tiput tulevat sukupuolilajiteltuina tilalle samana päivänä, kun ne ovat kuoriutuneet. Alussa ne vaativat tiivistä tarkkailua, mutta myöhemmin hallissa menee tunti, pari päivässä.
Kanat lähtevät noin sadan ja kukot 125 päivän ikäisinä. Sen jälkeen halli pitää tyhjentää sonnasta, mikä on kahden päivän homma. Kurottajalla ja isolla kärryllä Antti ajaa sonnan kilometrin päähän sontalaariin ja levittää seuraavana keväänä pellolle.
Parin, kolmen viikon tauon aikana urakoitsija käy pesemässä hallin. Antti tarkistaa, että kaikki laitteet toimivat ja kunnostaa niitä tarvittaessa.
Tila tuottaa itse noin kolmanneksen kalkkunoiden rehuista ja ostaa loput. Omaa peltoa on sen verran, että se riittää kalkkunoiden tarpeisiin.
”Kyllä tähän on tosissaan lähdetty. Hankittiin viime keväänä lisää peltoakin, joka oli kyllä niin kallista, että kirpasee, mutta ei ole kaduttanut.”
Antti ei paljasta pellon hintaa. Kun melkein yhdeksän hehtaarin pala tuli omalta rajalta myyntiin, se piti ostaa, vaikka laajentamishaluja ei olisikaan. Pellolla voi tuottaa vaikkapa pienpaaleissa heinää hevosille.
Ei turhaa lääkitystä
Vaikka kalkkunankasvatus viehättää Valleja rauhallisen rytmin takia, niin loppuvaihe vähän stressaa, sillä silloin etenkin kukkojen kuolleisuus voi nousta.
”Rintalimakko on yksi ongelma. Jos kukko saa sen, koko lintu menee hylkyyn, sillä limaan tulee bakteereita. Samoin jos keuhkoissa on ilmapussin tulehdus”, Antti kertoo.
Kalkkunoita ei lääkitä varmuuden vuoksi niin kuin Keski-Euroopassa eikä rokoteta. Jos linnuilla on ripuli, niille annetaan veden seassa maitohappovalmistetta, samaa, mitä käytetään hevosille.
Kuukauden iässä kukoilla voi ilmetä kuolioinen suolistotulehdus. Silloin pitää saada äkkiä eläinlääkäriltä antibiootit, sillä taudin takia voi olla ensimmäisenä päivänä yksi kuollut, mutta seuraavina jo 50 tai sata raatoa.
Salmonellauhkaa torjutaan ahkeralla käsienpesulla, kenkien vaihdolla, vieraiden välttämisellä ja suojavaatteilla. Muiden halleissa ei vierailla.
”Tasan tulis pöllöksi, jos salmonellaa rupeais miettimään. Ei me olla siitä stressiä otettu.”
Kukkojen loppukasvatus kiristää vähän hermoja, sillä lopussa kuolleisuus saattaa pompata 15 lintuun päivässä.
”15-kiloinen lintu on syönyt rehua neljä kuukautta ja eurookaan et saa. Se harmittaa”, Antti manaa.
Oma vilja kiertoon
Vallit pitävät kalkkunankasvatusta hyvänä senkin tähden, että aina tietää, mihin vilja menee. Ei tarvitse käydä viljakauppaa, kun kalkkunat syövät kaiken.
”Jos kaikki pelaa, tämä ei ole kauhean raskasta. Kalkkuna on mielenkiintoinen eläin, kiinnostunut kaikesta ja kova nokkimaan ja tonkimaan”, Antti tuumii.
Annastiinalle oli järkytys mennä ensimmäistä kertaa halliin, kun koko lauma lähti seuraamaan häntä. Nyt hän on jo tottunut lintuihin.
Antti lisää, että on mielenkiintoista nähdä linnun elämän koko kaari tipusta teurasikäiseksi. Niin, ja sonnanajoa on vain kolmesti vuodessa, hyvä puoli sekin.
”Mutta rumiahan nämä ovat. Ei kalkkunoihin tykästy eikä niillä nimiä ole.”
Työn varjopuoli on sairaiden lintujen lopettaminen.
”Olen itseoppinut teurastaja ja päänkatkaisija. Ei siitä nauti, sen verran eläinrakas olen”, Antti huomauttaa.
Ei komian tähden
Vallien pihapiirissä on vanhoja rakennuksia, joista osaa pitää maalata ja kunnostaa. Asuintalo aiotaan remontoida ensiksi.
”On koitettu saada tätä vähän omannäköiseksi. Konekanta on se, mikä isältä on jäänyt. Komian tähden ei ruveta vaihtamaan mitään. Mieluummin ostetaan peltoa ja mettää kuin hirveesti laitetaan koneisiin”, Antti linjaa.
Tuottajahintojen alennukset, alati lisääntyvät vaatimukset ja maatalouden epävarmuus saavat Antin pysymään myös poliisin hommissa.
”Tykkään olla maalaispoliisi. Ja pitäähän se eläkekin jostain saada”, mies hymähtää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
