Puhelin on aikuisellekin kuin seireenin kutsu: sitä on vaikea vastustaa
Puhelin on oudolla tavalla kapine, jota on pakko räplätä, jos ei ole muuta pakollisempaa tekemistä.
Jos puhelimen käyttöön ei kiinnitä huomiota, ruutuaika voi kasvaa huomaamatta kohtuuttomuuksiin. Kuva: Timo Filpus23.5.202406:30
Koululaisten ajankäyttö kännyköiden ruudun ääressä huolestuttaa monia. Ja aiheesta. Jos oppitunnilla käyttää mieluummin puhelinta some-kanavia seuraten ja päivitellen, jää oikeasti arvokas oppi saamatta.
Liiallisella ruutuajalla on vaikutuksia fyysiseen kuntoon ja oikeisiin ihmissuhteisiin. Pahimmillaan ruudun tuijottaminen johtaa eristäytymiseen ja mielenterveysongelmiin. Some ei myöskään valmenna ketään mihinkään ammattiin.
Näitä kaikkia asioita media tuo esille, ja juttuja lukiessa voi harmitella koululaisten surkeutta. Mutta entä oma ruutuaika?
Oma puhelimeni kertoo päiväkohtaisesti, paljonko käytän aikaa sen parissa. Se on ollut kauan yli kolmessa tunnissa päivää kohti. Tarkoittaa siis sitä, että viikossa käytän yhden vuorokauden pientä ruutua tuijottaen.
Se, kuulunko ikäryhmäni keskiarvoon vai en, ei oikeastaan kiinnosta. Selvää on, että paremminkin voisin aikani käyttää.
Tietenkin puhelin on nykyään välttämätön hyödyke asioiden hoitamiseen. Yhteiskunta ohjaa meitä siihen yhä enenevässä määrin.
Kun asiakaspalveluja ei enää ole, niin laskujen, ajanvarausten ja muiden asioiden hoitaminen jää puhelimen varaan. Sopiva määrä viihdettä on tietenkin paikallaan.
En kuitenkaan halua, että roikun ruudun ääressä täysin tarpeettomasti. Joten mistä tuo hukattu aika muodostuu?
Myönnän, että usein unohdun katselemaan lyhyitä videoita, joissa ihmiset esittelevät osaamistaan tai joissa esitetään, miten jokin tuote valmistuu. Kun katsoo yhden, puhelin tarjoaa perään heti uuden.
Sinänsä viihdyttävää, mutta lopulta nuo videot eivät anna minulle mitään lisäarvoa arkeeni.
Toinen turhuus ovat pelit. En pelaa mitään verkkopelejä, vaan Tetrikseen verrattavia pelejä, joilla voi täyttää jonkin tylsän hetken. Pelaaminen ei ole mikään ongelma, jos se ei syrjäytä muita elämän osa-alueita; käsillä tekemistä, liikuntaa tai ihmisten kanssa seurustelua ja yhteistä harrastamista.
Edellä mainitut toimet virkistävät mieltä paremmin kuin eristäytyminen ruudun ihmeelliseen maailmaan.
Puhelin on oudolla tavalla kapine, jota on pakko räplätä, jos ei ole muuta pakollisempaa tekemistä. Jos tähän ilmiöön ei kiinnitä huomiota, ruutuaika voi kasvaa huomaamatta kohtuuttomuuksiin.
Siksi olen alkanut ponnistelemaan puhelimen käytön vähentämiseksi. Myönnän että se on edelleen vaikeaa. Puhelin on kuin seireenin kutsu, jota on vaikea vastustaa.
Olen edistynyt. Tavoitteeni on pysyä reilusti alle kolmessa tunnissa päivää kohden. Toivottavasti nälkä kasvaa syödessä, ja yllän vieläkin kunnianhimoisempaan tulokseen. Kykenen nykyään olemaan ilman puhelinta jopa julkisissa kulkuvälineissä.
Pelkkä tyhjän panttina oleminen ja ympäristön katseleminen tuntuu nykyään palkitsevammalta ajankäytöltä kuin puhelimen ruutu. Silti kamppailua on jatkettava. Puhelin polttaa edelleen taskussa.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n graafikko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
