Tilaviiniyrittäjä Jorma Keijonen, Alajärvi Viinitilan tirehtööri
12.10.201116:00
Pikkupoikana katsoin mustavalkotelkkarista Falcon Crest -viinitilasarjaa ja ajattelin, että olisipa hienoa, jos Suomessakin voisi olla viinitilallinen.
Kun Muuruvedellä sitten alkoi ensimmäinen viinitilakoulutus, niin oli pakko päästä sinne, olihan se toiveammattini.
Ajatuksena oli jalostaa oman tilan marjoja, sillä meillä oli marjanviljelyä ja olin opiskellut viljelypuolen puutarhuriksi. Sitä ennen ajelin kymmenen vuotta rekkaa maanviljelyn ohessa.
Eduskunta sääti vuonna 1994 lain, että viininteko tuli mahdolliseksi. Meidän tilalla alkoi valtavan nopeasti valmistelut. Synnyinkoti oli ollut tyhjillään, ja siitä alettiin kunnostaa 60 anniskelupaikan ravintolaa.
Heti talvella purettiin vanha navetta ja rakennettiin uudet viininvalmistustilat. Oli aika hyvä tuuri, että tuttava oli Kyrönmaan osuusmeijerin rosteripuolen asiantuntija. Ostimme kaikki terässäiliöt käytettyinä, muun muassa vanhat maidonkuljetussäiliöt Seinäjoelta. Muu laitteisto on uutta, ulkomailta tuotua.
Investoinnit olivat isot. En edes tohdi määrää sanoa, mutta on tähän mennyt.
On tullutkin, sillä kaiken aikaa on kasvettu. Ihan alkuun olin yksin, ja kun poika pääsi armeijasta, hän jäi tähän.
Sitten tuli pikkujoulukausi emmekä me miehet luottaneet ruuanlaittotaitoomme. Vaimo jäi kirjapainosta pois tilalle töihin. Parin vuoden päästä tuli ensimmäinen vieras työntekijä, ja nyt meitä on neljä henkeä töissä ympäri vuoden.
Viinitilallisen on oltava monipuolinen osaaja. Puutarhurin koulutuksesta oli valtava hyöty, sillä kaikki lähtee raaka-aineesta. Opettelin ensin, kuinka rypäleviiniä tehdään, ja siitä oli helppo lähteä kehittämään viiniä kotimaisesta raaka-aineesta.
On osattava myös laboratoriotyöskentely, että pystyy määrittelemään, millaista haluaa. Makuaistin on oltava hyvä ja laskupäätäkin olisi oltava.
Tämäkään ei piisaa, vaan on osattava myös markkinoida.
Eikä yksikään viinitila pärjää, jos ei ole oheispalveluita. Siinä vaimon osuus on ollut tärkeä. Olemme saaneet paljon asiakkaita siksi, että teemme hyvää, perinteistä suomalaista ruokaa.
Haastavinta on kuitenkin kehittää makuaistiaan. Siihen ei opi muutaman viikon tai vuoden kokemuksella. Että osaa maistaa sokerit ja hapot ja alkoholiprosentit. Pikkuhiljaa siinä kehittyy. Minä olen harjoitellut nyt 18 vuotta.
Maistellessa viini usein syljetään lopuksi pois, mutta kaikkea viiniä ei voi sylkeä, ainakin jos täytyy määritellä jälkimakua. Se nousee syvältä ja vaatii nielaisun.
Kun meistä tuli viinitilallisia, olemme oppineet nauttimaan viiniä aina lihan ja kalan kanssa. Suomalaiset marjaviinit sopivat siihen oikein hyvin. Kyllä maitokin kelpaa, mutta ei ruoka silloin maistu samalta. Viini on nautintoaine.
Alkuun oli valtava halu tehdä ihan puhdasta viiniä, mutta siitä tuli ongelmia. Eipäs se viini ihan olemattomilla lisäainemäärillä toimi. Nyt meillä on kotimaisissa marjaviineissä kolmasosa tai puolet siitä rikkimäärästä mitä rypäleviineissä.
Toistakymmentä vuotta olemme taistelleet, että saisimme myydä tilalta myös marjaliköörejä. Vielä siihen ei ole saatu lupaa.
Yllättävää on ollut, miten nihkeästi Alko suhtautuu pientuottajiin. Siellä on vain pari meidän viiniä palveluvalikoimassa.
Alajärvellä meitä on ymmärretty. Monet tulivat kyllä aluksi sanomaan, että nyt oot menettänyt ihan ällisi, konkurssin tulet tekemään. Myöhemmin ovat myöntäneet olleensa väärässä.
Marjaviini on tuoretuote. Kun se lähtee meiltä, se on valmista juotavaksi. Oikein varastoituna se säilyy useita vuosia, mutta toivottavasti sitä ei säilytetä kauan.
Meillä käy Punaisen Tuvan Viinitilalla noin 15 000 vierasta vuodessa. Toiminta on muotoutunut pikkuhiljaa. Ensin tuli viinitupa, sitten kahvipalvelut, pian ravintola- ja ruokapalvelut. Viinitilan isännyys siirtyi hiljattain pojalle, ja tyttären kanssa avattiin tänä syksynä hotelli-ravintola-keilahalli.
Vanhustentalollekin viedään 60 annosta ruokaa päivässä. Viiniä ei vielä ole saanut viedä mukaan, mutta ehkä sekin aika koittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
