Dekkarien suosikkijuomia ei ole valittu sattumalta – ruoka on tapa kertoa etsivien luonteesta ja asemasta

Kuva: Jaana Kankaanpää, Antti Raatikainen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola

Kaikki Agatha Christiensä (1890–1976) lukeneet tietävät, että harmailla aivosoluilla, herkällä vatsalla ja pikkutarkalla mielellä varustettua belgialaista yksityisetsivää Hercule Poirot’ta kiukuttavat muun muassa brittiaamiaisen erikokoiset kananmunat ja epäsymmetriset paahtoleivät sekä saarivaltion suosikkijuoma, tee.

Aamupäivällä nautittu makea kaakao sen sijaan maistuu hänelle erinomaisesti, samoin kuin hienostoravintoloiden kulinaariset nautinnot.

Kiireinen yksityisetsivä, kuten sir Arthur Conan Doylen (1859–1930) luoma Sherlock Holmes, ei jouda itse kauhan varteen. Onneksi on taloudenhoitaja rouva Hudson, jonka keksejä ja skonsseja pursuava kello viiden tee nostaisi kenen tahansa verensokeritasoa.

Monien muidenkin dekkarihahmojen ruoka- ja juomamieltymykset käyvät selviksi.

Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjoissa hörpitään litratolkulla rooibosteetä, kun taas monen kotimaisen etsivän lempijuoma on keskiolut. Donna Leonin dekkareissa italialaisen elämänmenon ja ruokakulttuurin kuvailu näyttelee suurta osaa.

Useiden rikoskirjallisuuden hahmojen ruokamieltymykset käyvät lukijalle selväksi.

Dekkarikirjailija saattaa esimerkiksi käyttää ruokamieltymysten kuvausta tapana ilmentää hahmon persoonallisuutta, yhteiskuntaluokkaa ja kulttuurista pääomaa, kertoo Varsovan yliopiston kirjallisuustieteen tutkija Marta Usiekniewicz Eater.com-verkkolehden haastattelussa. Ruuan avulla on siis mahdollista kuvata tiiviisti jotain olennaista kokonaisesta henkilöhahmosta.

Esimerkiksi Poirot’n ruokamieltymykset poikkeavat monelta osin siitä, mitä Britanniassa on tarjolla. Koska hän kuitenkin ratkoo murhamysteerejä suurelta osin juuri Britanniassa, ruuasta riittää marmatettavaa kirjasta toiseen.

Alkoholi taas on ollut dekkareissa pitkään sekä yksityisetsivien että poliisien luottovalinta, ja ilmiöllä on kirjallisuudessa lähes satavuotiset juuret.

Kovaksi keitetyn dekkarin perinne nimittäin syntyi Yhdysvalloissa 1920–1930-luvuilla, eli samaan aikaan, kun maassa oli voimassa kieltolaki. Kuppia kallisteleva etsivä astui siis itsekin tietyn rajan yli, koska laillisesti prosenttijuomia ei ollut saatavilla.

Kotimaisista dekkarikirjailijoista ruokakuvauksissa on kunnostautunut muun muassa Outi Pakkanen.

Hänen Anna Laine -dekkareissaan ruoka on sen verran suuressa osassa, että lukijat soittelivat Pakkaselle kysyäkseen kirjassa esiteltyjen ruokalajien reseptejä. Kirjailija alkoikin listata reseptit kirjojensa loppuun.

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareissa keittiöstä löytää todennäköisesti nimihenkilön puolison, joka pohti ruokaan liittyviä ympäristönäkökulmia jo ennen kuin hiilijalanjälkien laskemisesta tuli valtavirtaa.

Ruokakulttuuristaan tunnetussa Italiassa asuva Vera Vala upottaa dekkareihinsa saapasmaan makuja.

Gastrodekkareissa on kunnostautunut myös toimittaja Heikki Valkama, jonka teokset avaavat oven japanilaiseen ruokakulttuuriin.

Lähteet: Eater.com 31.8.2017, HS 4.12.2021, Yle 2.4.2014