Viileää vailla

Nykyasunnossa on liian lämmin ruualle. Vanhojen talojen luontaisetu, kylmäkomero, puuttuu. Olen sitä monesti harmitellut viedessäni soppakattilaa ulkorappusille ja asetellessani kiveä kannen päälle, jotta eläinystävät eivät saapuisi apajille.

Kylmäkomerossa kuuma ruoka jäähtyy nopeasti jääkaappikelpoiseksi vailla sähkölaskun kasvamista. Myös ruokahygienia kiittää, kun sapuska ei vietä tuntikausia huoneenlämmössä. Osa ruuista ei edes kaipaa jääkaappia, viileä riittää.

Jääkaapissa on liian kylmä monille kasviksille huolimatta niille tarkoitetuista erillislokeroista. Nahistuminen on nopeampaa ja salaatti saattaa jopa paleltua, yrteistä puhumattakaan.

Mökillämme jääkaapin virkaa toimitti maan sisään varjopuolelle kaivettu kaivonrengas – ruuat säilyivät hyvinä jopa helteillä. Yksinkertaisen nerokasta, ilman energiankulutusta.

Sittemmin mökillekin hankittiin kaasu­jääkaappi. Vanhusten oli sitä helpompi käyttää, kun ei tarvinnut kömpiä ulos ja polvistua kurottelemaan maitotölkkiä maan alta.

Entisen kotitaloni sisävessa oli rakennettu taloa myöhemmin – kylmäkomeroon. Viileä siellä olikin istuskella, kun ulkona pakkasherra piti yllä miinus 25 astetta. Vähempikin riitti. Talveksi räppänä oli peitettävä, muuten jäätyi vesiputki. Ja ahteri.

Vanhassa talossa silti arvostin sisähuussia, sillä viileää tilaa kyllä löytyi kellarin portailta ja tuulikaapista yllin kyllin.

Rintamamiestaloihin rakennettu kylmä kuisti toimii paitsi ruokien säilytyspaikkana, myös ilmaeristeenä. Pakkanen ei pääse ulko-ovesta tupaan saakka.

Kontrolloitu kylmä on kiva kaveri ja aliarvostettu asuinkumppani.