Mitä tuumisit puun tai kinkun makuisesta konvehdista? Belgiassa suklaa on taidetta

Suklaayrittäjä vertaa konvehtien suunnittelua ja valmistusta taiteeseen, mikä alkaakin kuulostaa perustellulta. 

Puun makuinen konvehti ei sitkostu suussa tai jää kitalakeen kiinni vaan solahtaa vaivatta kurkusta alas. Käsi alkaa hamuta jo seuraavaa, tupakan ja lakritsin makuista suklaapalaa.

Asiakas pitää houkutella kaupoille yhä uudestaan, eikä maku saa olla liian erikoinen, selittää belgialaisen Yuzu-suklaakaupan omistaja Nicolas Vanaise.

Belgiassa, satojen suklaayrittäjien maassa, on pakko erottua.

Gentin kanavakaduilla sijaitseva Yuzun suklaapuoti on pieni ja huomaamaton, mutta yrittää vetää asiakkaita erikoisilla makuyhdistelmillä. Listalta löytyy kinkkua, sinappia ja muun muassa mustaa tryffeliä.

Vitriinistä löytyvä tumma tryffelisuklaa tuoksuu ja maistuu voimakkaalta. Puolikas konvehdista jää syömättä, sillä maku on hyvin vieras ja jää suuhun hämmästyttävän pitkäksi aikaa.

Suklaakonvehteja liikkeensä takahuoneessa valmistava Vanaise kertoo miten moni odottaa suklaiden olevan vieläkin erikoisempia. Praliineista ei kuitenkaan löydy kinkunpaloja tai lilluvaa sinappia, vaan mietoja vivahteita, jotka on saatu aidoista raaka-aineista.

"Ihmiset miettivät miltä puu maistuu, mutta se ei ole olennaista, vaan suklaan yleisesti tunnettu maku. Puu auttaa luomaan maun."

Oluen makuinen konvehtikaan ei sammuta janoa, vaan maistuu kuulemma parhaiten olutlasillisen kanssa.

Belgian isoissa kaupungeissa suklaaliikkeiden kirjo on hengästyttävä.

Juuri nyt ohikulkijoita vetävät näyteikkunoihin pääsiäissuklaat, joiden reseptit ovat perinteisiä.

Vanilja, appelsiini ja kaneli ovat suosituimpia makuja, mutta niiden yhdistelmät eivät gentiläisyrittäjän mielestä kerro mitään – maut vain sattuvat sopimaan yhteen.

Vanaise rakentaa mauista tunnelmia. Idea saattaa löytyä kirjasta, musiikista, elokuvista tai maasta, jossa hän on vieraillut.

Lontoolaisen herramiesklubin tunnelma välittyy konvehdissa, jossa on käytetty mausteina tupakanlehtiä ja viskiä. Aleppon muistoihin vie pistaasinmaku ja Välimerelle oregano.

"Yritän kääntää tunteet suklaaksi ja käytän ainesosia työkaluina. Joku kirjoittaa, maalaa ja säveltää, minä teen sen suklaalla", Vanaise selittää.

Sokeria hän välttelee. Hyvien aromien ja suklaan maun peittäminen sokerilla olisi tuhlausta. Konvehdit säilyvät sen takia selvästi lyhemmän aikaa kuin marketeissa.

Vanaise itse työskenteli aiemmin arkeologina. Työ Irakissa muuttui vuosituhannen taitteessa liian vaikeaksi, ja piti löytää uusi ammatti. Se löytyi Gentistä, jossa hänen sukunsa on toiminut alalla jo 1800-luvulla.

Yrityksen aloittaessa 15 vuotta sitten suklaalla oli hänen mukaansa vanhahtava maine.

"Vain isoäiti tai täti vei suklaata tuliaisiksi ystävilleen. Nyt suklaa on muuttumassa kiinnostavammaksi, eikä sen vieminen ystäville ole enää vanhanaikaista."

Suklaayrittäjä vertaa konvehtien suunnittelua ja valmistusta taiteeseen, mikä alkaakin kuulostaa perustellulta.

"Suklaat ovat kuin päiväkirja vaikutelmista. Jokaisella suklaallani on lyhyt tarina."

Vitriinistä löytyvätkin myös konvehdit nimeltään Babylonia ja Aleppo, muistoina vanhasta ammatista.