Minttu, rakkaani

Kesä kului puutarhatöissä uutta pihaa rakentaessa. Tarkan euron mimminä olin ottanut talteen edellisestä pihasta paljon kasveja, mutta ne eivät aivan piisanneet.

Siispä alennusmyynteihin. Prisman kesäpihalta löytyi laatikollinen onnettomia taimenraaskuja, joka eivät olleet saaneet vettä hetkeen. Hintakin sen mukainen: 50 senttiä kappaleelta.

Ainoa kasvi, joka näytti vähänkin terhakalta oli suklaaminttu. Rutikuivassa paakussaan. Elvyttelin sitä kotona uppokylvyllä ja istutin lämpimän kiven juureen.

Minttu ilahtui: parissa viikossa se oli tuplannut kokonsa. Syksyyn mennessä kuusinkertaistanut. Joudun jo toppuuttelemaan.

Pelastajansa se on palkinnut monin verroin tuoksuvilla, aromaattisilla lehdillään, joita olen silpunnut smoothieen, jälkiruokiin ja teehen.

Se tee! Pari oksaa minttua ja puoli teelusikallista luomuhunajaa kuppia kohti. Annetaan hautua minuuttikaupalla. Taivaallista!

Mintun kiemurtavia rönsyjä olen napsinut veteen juurtumaan ja lahjoittanut ystävillekin. Toki varoituksen kera: se sitten leviää.

Nyt lokakuussa minttu ei vieläkään osoita talvehtimisen merkkejä. Teetä riittää edelleen. Pian täytyy leikata loput talteen ja nostaa kimppuna katonrajaan kuivumaan talven varalle.

Toivottavasti rakkaani minttu osaa nukkua talven yli. Peittelen hellästi havuilla.