Ravintoloita ei velvoiteta ilmoittamaan lihan alkuperää
Sports Academy -ravintolassa Helsingissä henkilökunta ei tiistaina tiennyt tarjoillun lihan alkuperää. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoMaa- ja metsätalousministeriön asetus elintarviketietojen antamisesta kuluttajalle on jo lyöty lukkoon. Asetus lähetettiin toukokuun alussa tiedoksi komissiolle ja muille jäsenvaltioille.
Suomessa ehdittiin jo uumoilla, että kansallisella säädöksellä vaadittaisiin ammattikeittiöiltä lihan alkuperämerkintöjä. Tähän oli aito mahdollisuus niin meillä kuin muissa jäsenvaltioissa.
Asetuksella vaikutetaan nyt lähinnä pakkaamattomien elintarvikkeiden merkintöihin, joita EU-säädökset eivät kata.
Ravintoloita koskevaa velvoitetta puitiin ministeriön asiantuntijaryhmässä, jossa mukana olivat keskeiset sidosryhmät ja viranomaiset. Velvoitetta vastaan nousi etenkin pienille toimijoille koituva hallinnollinen taakka, lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen kertoo.
Ravintoloilla on Haikosen mukaan vähittäiskauppaa heikommat tuotetietojärjestelmät, joiden avulla esimerkiksi alkuperätietoja voidaan koota julkaistaviksi.
Liha on ravintolaruuassa, kuten jauhelihakastikkeessa, ainesosa, jota koskevaa lainsäädäntöä EU:ssa vasta valmistellaan. Toistaiseksi säädöksiä on vain tuoreesta eikä kypsennetystä lihasta.
Ministeriössä katsottiin järkeväksi edetä kansallisella tasolla samaan tahtiin EU-lainsäädännön kanssa. ”Meillä ollaan sitä mieltä, että alkuperän ilmoittamista koskevat velvoitteet pitää valmistella EU-tasolla.”
Ministeriössä ollaan hyvin selvillä kuluttajien toiveista.
”Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia siitä, mistä ruoka tulee, missä ja miten se on tuotettu ja tehty sekä millaisen reitin se on kulkenut kuluttajan ruokapöytään. Tästä syystä alkuperämerkintöjä koskevia vaatimuksia kehitetään myös EU-lainsäädännössä.”
Suomi kannatti helmikuussa EU:n maatalousneuvostossa elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaan pakollista ilmoittamista. Keskustelu pohjautui komission esittelemiin vaihtoehtoihin.
”Muilla jäsenvaltioilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko ainesosan alkuperän ilmoittamisen olla pakollista vai vapaaehtoista”, Haikonen kertoo.
Eurovaalit hidastavat Haikosen mukaan jatkotyötä. Työsarkaa siirtyy vaalien jälkeen nimitettävälle komissiolle.
Jos ravintolan asiakas haluaa tietää lihan alkuperän, sitä on ainakin lähivuosien ajan viisainta itse kysyä. Pieni osa ravintoloista, esimerkiksi Fazer Amica, ilmoittaa ruokalistan yhteydessä lihan alkuperän vapaaehtoisesti.
Kansallinen asetus elintarviketietojen antamisesta kuluttajalle tulee voimaan viimeistään ensi vuoden huhtikuun alusta.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
