Lukijalta: Maaseudun tulevaisuus – onko se turismissa, kaivoksissa vai jossain muussa?

Suomessa turismi ei ole levinnyt vastaaviin mittoihin kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Kuva: Antti Raatikainen

Maaseudulla on paljon erilaista osaamista taiteista ja elämän kulttuurista sen jakamiseen ja myös tekniseen biotalousosaamiseen.

Kuitenkin yksiköt, erityisesti tieteelliset, ovat pieniä ja samoin niiden tieteellinen sivustatuki, joten uusien innovaatioiden tuottaminen ja niiden käyttöönotto ovat hyvin rajallisia, vaikka juuri niiden kautta vientivetoinen yhteisö hyötyy eniten.

Tämän vuoksi suuri osa toiminnasta suuntautuu paikalliseen palveluun, joka ei paranna koko maan vientitasetta merkittävästi. Se on vain maansisäistä, keskinäistä ”kaupankäyntiä”.

Tämä on pääosin koulutustason määräämä seikka.

Turismi kaikkine tarjontoineen on tietenkin osa tätä palvelua, mutta siinäkin on omat pulmansa. Se on nähtävissä alueilla, joissa sen tuotto on jopa 70 prosenttia kokonaistuloksesta, kuten esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikolla.

Pohjoinen hauras ympäristömme ja omaperäinen kielemme ovat melkoisia esteitä vastaaville turistimäärille, mutta sillä on myös hyvät puolensa.

Turismilla on laajemminkin vaikutuksensa yhteisöihin, jota kuvaa esimerkiksi Ana Geranon kirja ”Verano sin Vacaciones” – Kesä ilman lomaa. Siinä kerrotaan, miten kaikki, median itse- ja yleisestä sensuurista palveluväen palkkaukseen, paikalliseen päätöksen tekoon ja sijoittamiseen, on valjastettu turismille. Se muokkaa alueen yhteiskuntaa hänen mielestään hyvin epätasapainoiseen tilaan.

Se osa, joka parantaa kauppatasetta maaseutu-Suomessa, on metsätalouden vienti, joka valitettavasti on edelleen melko jalostamatonta, vaikka ei aivan pelkkää raaka-ainevientiä.

Toinen vientituotteemme ovat maan mineraalirikkaudet. Kaivostoimintaa vain harjoittavat hyvin merkittävältä osin ulkomaiset yritykset. Tässä hallituksemme ovat myyneet kansan omistusta alehintaan ulkomaille, esimerkiksi Yaran Norjaan.

Suomeen jäävän tuloksen on oltava tulevaisuudessa suurempi, jotta maaperäämme eivät tyhjennä pelkästään vieraat. Malmivaramme eivät uusiudu kuten metsä. Siksi niiden oikea-aikainen hyödyntäminen on välttämätöntä. Malmimmekin menevät hyvin vajaasti jalostettuna Suomesta.

Maaseudulla on paljon kehitettävää ja myös potentiaalia, mutta valitettavasti kehitys näyttää kaatuvan ihmisen käyttäytymiseen: kaupungit vetävät vähäisen väen ja koulutustaso laskee. Nykyisen tiedonvälityksen yhteiskunnassa näistä pitää pystyä löytämään hyviä ratkaisuja.

Raimo Timonen

dosentti

Helsingin yliopisto