Venäjän tullimuuri murentaalihatalojen kannattavuutta
Venäjän päätös pysäyttää sianlihan tuonti EU:sta lisää epävarmuutta myös Suomen lihamarkkinoilla.
Normaalisti EU:sta viedään sianlihaa jopa 600 rekkalastillista viikossa Venäjälle.
Asiantuntijat arvioivat kiellon horjuttavan lihatalojen kuluvaa vuotta.
Venäjän tullimuurin vaikutukset voivat näkyä myös sikatilallisen tilipussissa.
”Kielto vaikuttaa koko EU:n alueella, koska sisämarkkinoille jää paljon lihaa, varsinkin jos kielto pitkittyy”, tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen Pellervon Taloustutkimuksesta kertoo.
Pari viikkoa sitten asetettu kielto on lisännyt jo lihan tuontia Suomeen, Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo.
”Määrällisesti ei tarvita isoakaan tuonnin kasvua, kun se polkee hintoja kotimaassa.”
Atrian ja HK Scanin tulos heikkeni viime vuonna, mutta Evli Pankin analyytikko Joonas Häyhä pitää tuloksia odotettuina.
Atrialla isot alaskirjaukset Venäjällä verottivat tuloksentekoa. HK:n tulosta painoi etenkin Tanskan tytäryhtiö.
Häyhän ja Pyykkösen mielestä Atrian menestystä kotimaassa auttaa vahva imago- ja brändikampanja.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
