Viikon korvapuusti Pullan tuunaus pian kuuminta hottia
Kun kotona on ensin opittu laittamaan yhdessä ruokaa, nyt mietitään jälkiruokia.
”Harva jaksaa enää leipoa alusta asti itse. Pakastealtaasta myytävät puolivalmiit pullat ovat löytäneet jo hyvin tiensä koteihin”, tietää Vaasan leipomoiden keittiömestari Marko Hirvonen.
Pelkkä valmispulla ei kuitenkaan enää riitä. Pullan voi tuunata oman näköisekseen.
”Esimerkiksi korvapuustista tai tavallisesta kotipullasta saa persoonallisen erilaisilla kuorrutteilla tai vaikkapa leikkaamalla korvapuusti perhoseksi”, vinkkaa Hirvonen.
Näppärä kastelee peruspullan paistamisen jälkeen voihin ja dippaa sen jälkeen pullan sokerissa. Näin syntyy pullalle kaunis huurteinen pinta.
Hirvonen on itse harjoitellut pullien tuunausta oman poikansa lastenkutsuilla.
”Pulla tikun nokkaan ja uittamaan strösseleihin. Kun 14 lasta on puuhassa mukana, hauskaa on. Tosin strösseleitä imuroidaan kotoa vieläkin...”, naurahtaa keittiömestari.
Vaasan leipomoilla on mietitty pakastepullien jalostamista pidemmälle jo pitkään, sillä suurkeittiöpuolen asiakkaat ovat kyselleet tuunausvinkkien perään.
”Vanhempi keittiöhenkilökunta on osannut leipoa itsekin, mutta kun itse leipominen on ravintoloista ja kahviloista vähentynyt, myös leivontataidot ovat häviämässä.”
Nyt siis suurkeittiöasiakkaiden tuunausvinkeille alkaa olla kysyntää myös kotitalouksissa.
”Itse tekemisen into on ollut nähtävillä jo kymmenisen vuotta keittiössä. Kun kaikkea ei haluta kuitenkaan tehdä alusta asti itse, oman kädenjäljen leivontaan saa silti helposti aikaiseksi.”
STINA HAASO
Kun itse
leipominen on ravintoloista ja kahviloista vähentynyt, myös leivontataidot ovat häviämässä.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
