Riistapelto kelpaa ekologiseksi alaksi
Uuden ohjelmakauden ympäristökorvausjärjestelmä voi panna vauhtia riistapeltojen määrän kasvuun, arvelee Markus von Weissenberg Riistasiemen Oy:stä.
”Jos tilakoko eteläisessä Suomessa ylittää 15 hehtaaria, pitää viljelystä ottaa pois viisi prosenttia. Yksi varteenotettava vaihtoehto viljelyn ulkopuolelle jäävän maan käytölle on kylvää se riistapelloksi. Tuki on kuitenkin ekologisen alan viiden prosentin osalta vain 172 euroa hehtaarilta, kun tuki varsinaiselle riistapellolle on 300 euroa hehtaarilta. ”
Ympäristökorvausjärjestelmän tavoitteena on lisätä kasvipeitteisen peltoalan määrää ja vahvistaa monimuotoisuutta. Ravinteet pysyvät pelloissa eivätkä karkaa vesistöihin ja Itämereen.
”Kun metsästäjät tahtovat hoitaa alueensa riistakantaa ja varmistaa suunniteltuja saalismääriä, niin huolella perustettu ja hyvin kasvava riistapelto on toimiva vaihtoehto.”
Riistasiemenkauppaa yli kymmenen vuotta pyörittänyt Weissenberg kehottaa huolelliseen suunnitteluun ennen riistapellon perustamista.
”Ensin pitää valita sopivin paikka. Riistapelto houkuttelee riistaa pois vilkasliikenteisten teiden varsilta ja metsätaimikoista. Metsätuhoja saadaan asioihin ja liikennevahinkoja vähennettyä.”
”Myös kylvämisen ajankohdalla on valtavasti väliä. Jos kylvää ristikukkaisia liian aikaisin toukokuussa, ne syödään vuorenvarmasti heti taimettumisensa jälkeen senkin takia, että ruiskuttaminen riistapellossa on kiellettyä. Riistapellon vieressä olevia rypsimaita saa kyllä keväisin ruiskuttaa. Kylvö pitäisi tehdä vasta juhannusviikolla. Silloin vältytään pahimmilta tuhoilta”, Weissenberg vihjaa.
Hän kehottaa myös lukemaan huolellisesti ohjeet siemenpussien päältä.
”Maan ravinnetilanteen sekä happamuustason pitää olla kunnossa, sillä rehukasvikin tarvitsee hyvän maan ja riittävästi ravinteita kehittyäkseen kunnolla.”
Ennen kaikkea Weissenberg varoittaa liian tiheästä kylvöstä. Riistasiemenet ovat usein kovin pieniä ja kevyitä, jolloin niitä helposti tulee kylvettyä liian tiiviisti. Riistakasvit tarvitsevat kunnolla kasvutilaa. Pieniä siemeniä ei saa kylvää yhtä syvään kuin esimerkiksi viljan siemeniä.
HIA SJÖBLOM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
