Raatokasan taustalla ehkä yrittäjän uupumus
Parikkalasta metsästä löytyneen raatokasan taustalla saattaa olla uupumus, arvelee puheenjohtaja Eero Polso Suomen Teurastamoyrittäjistä.
"Yrittäjä on piittaamaton tai byrokratian portaissa henkisesti väsynyt."
Myös rahahuolilla voi Polson mukaan olla osuutensa asiaan.
"Vaikea taloustilanne voi olla ajanut tähän. Honkajoelle lähettäminen on yllättävän kallista. Lisäksi autot kyllä hakevat, mutta eivät välttämättä heti."
Parikkalan ja Kiteen rajalta löydettiin viime viikolla metsästä raatokasa, jonka arveltiin ruhojen määrän perusteella olevan peräisin teurastamolta.
Parikkalan raatokasassa oli osia ainakin lampaista, naudoista ja sioista. Osa raadoista oli tuoreita, osa jo sammaloituneita. Pilaantumisesta päätellen ruhoja oli kuljetettu metsään useamman vuoden ajan. Paikalle johtivat traktorin jäljet.
Parikkalan alueella sikoja saisi haudata, mutta kuolleet lampaat ja naudat on kuljetettava Honkajoelle.
Ylitarkastaja Olli Venelampi Evirasta vahvistaa, että Parikkalan tapauksessa kysymys on todennäköisesti teurassivutuotteista.
Venelammen mukaan raatolöytöjä tulee silloin tällöin. Hän ei kuitenkaan muista kuulleensa, että niihin olisi aiemmin liitetty teurastamoa.
Mahdollisen rikkomuksen nimike on Venelammen mukaan vielä epäselvä.
"Tähän liittyy sivutuotelain rikkomus ja mahdollisesti ympäristönsuojeluun liittyvien määräysten rikkomus."
Sivutuotelain rikkomisesta voi seurata sakkoja. Rikosilmoituksen tekemisestä päätetään tällä viikolla.
Tällä viikolla päätetään myös raatokasan siivoamisesta. Vaihtoehtoina on kuljetus Honkajoen käsittelylaitokselle tai syvähautaaminen. Siivoaminen on tekijän vastuulla.
Venelampi korostaa, että akuuttia vaaraa jätteistä ei koidu.
Eero Polso ei usko, että Parikkalan tapauksesta seuraa lakien kiristämistä. "Laki ja valvonta on tiukkaa tälläkin hetkellä", hän toteaa.
Polson mukaan tapaus on ikävä eikä sovi pienteurastamoita edustavan Suomen Teurastamoyrittäjien yhdistyksen periaatteisiin.
"Olemme pieniä yrityksiä ja haluamme toimia rehellisesti. Kaikki menee lakien mukaan ja Eviran kanssa on hyvä yhteistyö. Pienelle yritykselle se on valtti."
Katja Sahlstedt
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
