Syksyn budjettiriihessä tuskin nähdään uusia leikkauksia – oppositiosta syytös väärästä veropolitiikasta
SDP ja keskusta syyttävät hallituksen pahentaneen taloustilannetta omalla toiminnallaan.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on vienyt hallituskauden alussa läpi historiallisen suuret, yhdeksän miljardin euron suuruiset leikkaukset. Tällä tietoa syksyn budjettiriihessä ei enää tehdä lisäsäästöjä. Kuva: Jaana KankaanpääHallituksesta kerrotaan, ettei lisäsäästöjä todennäköisesti tarvita syksyn budjettiriihessä. Jo aiemmin päätetyt yhdeksän miljardin euron suuruisten sopeutukset jäävät voimaan.
”Arvion mukaan uusia säästöjä ei tarvittaisi. Hallitus saa budjettiriiheen valtiovarainministeriöltä päivitetyn talousennusteen, jonka pohjalta tilannetta arvioidaan”, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen kommentoi.
”Hallitus saattaa joutua hakemaan joitakin korvaavia säästöjä, mikäli aiemmin sovitut toimet eivät tuottaisi riittävää säästövaikutusta.”
Marttisen mukaan tärkeintä on sovittujen sopeutusten ja kasvutoimien toimeenpano.
”Suomen hyvinvointipalveluiden tilanne on edelleen vakava ja velkaantuminen on kestämättömällä tasolla. Talouskasvua on välttämätöntä saada.”
Valtiovarainministeri Riikka Purra totesi keskiviikkona Helsingin Sanomille, ettei syksyn budjettiriihessä olla tekemässä lisäsäästöjä jo sovitun säästösumman yli.
Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta budjettiriihessä korjausliikkeitä.
”On palautettava luottamus talouteen, vältettävä julkisen talouden konkurssi ja saatava Suomi kasvu-uralle.”
Kaikkosen mielestä talouskasvu pitää vähintään kaksinkertaistaa ennustettuun verrattuna.
”Hallitus voisi korjata virheensä budjettiriihessä. Alv-korotus ja kotitalousvähennyksen alasajo kurittavat yrityksiä, pitkittävät taantumaa ja heikentävät työllisyyttä.”
Oppositiossa olevan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen arvioi, että nykyinen hallitus on pahentanut taloustilannetta.
”Vaikka taantuma johtuu pääasiassa kansainvälisestä suhdanteesta ja korkotason noususta, on hallitus tarpeettomasti sotkenut työmarkkinoita ja reagoinut rakennusalan kriisiin liian myöhään.”
Tuppurainen arvostelee hallitusta epäoikeudenmukaiseksi.
”Toisin kuin hallituksen politiikassa, meidän vaihtoehdossamme säätötalkoisiin osallistuvat aidosti kaikki.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









