Venäjä kielsi teurasjätteiden tuonnin
BRYSSEL (MT)
Venäjä on kieltänyt teurasjätteiden ja eläinrasvojen tuonnin EU-maista.
Kieltoa perustellaan tuotteista löytyneillä ”haitallisilla jäämillä”. Yleisesti ajatellaan, että kyse on vastatoimesta EU:n Venäjä-pakotteille.
Sian teurasjätteiden ja rasvojen tuonti kiellettiin jo viime helmikuussa. Nyt päätetyt toimet koskevat käytännössä naudanlihan sivutuotteita.
Elävien eläinten vienti on yhä sallittua.
Nyt kiellettyjä tuotteita on tammi–elokuussa viety Venäjälle yhteensä vajaan 60 miljoonan euron edestä, kun koko EU:n maatalousvienti Venäjälle on ollut vuosittain yli 10 miljardia. Eniten nyt päätetyt toimet vaikuttavat Irlannin ja Itävallan vientiin.
Suomen osuus naudan sivutuotteiden viennistä on alle kaksi prosenttia, eli vuositasolla parin noin sadan tuhannen euron luokkaa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
