HK Scan käynnistäälaajat yt-neuvottelut
Elintarvikeyhtiö HK Scan aikoo irtisanoa toistasataa työntekijää Suomessa. Yhtiö ilmoitti aloittavansa laajat yt-neuvottelut.
Henkilöstövaikutukset koskevat enintään vajaata 300:aa työntekijää. HK Scanin tavoitteena on saada irtisanomisten määrä jäämään alle puoleen tästä. Lisäksi on odotettavissa muun muassa muutoksia toimenkuviin.
Neuvotteluiden piirissä ovat kaikki paitsi tuotantohenkilöstö Eurassa ja hautomoiden henkilöstö, kertoo Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Anne Mere.
Meren mukaan ei ole poissuljettua, että irtisanomiset keskitettäisiin tiettyihin yksiköihin. Päätöksiä on luvassa 6–8 viikon kuluessa.
Yhtiö tavoittelee yt-neuvotteluilla 5 miljoonan euron tulosparannusta. HK Scanin kannattavuus on ollut vaatimatonta viime aikoina.
”Kilpailutilanne kiristyy koko ajan. Jos haluaa pysyä markkinajohtajana, pitää tehostaa”, Mere selittää.
HK Scan valmistaa muun muassa lihajalosteita ja valmisruokia. Yhtiö työllistää Suomessa noin 2 400 henkeä.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
