Trump kiisti syytteet vaalirikoksista Georgiassa
Entinen presidentti on tällä hetkellä epäiltynä yhteensä neljässä eri oikeusjutussa
Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump on kiistänyt häntä vastaan Georgian osavaltiossa nostetut syytteet. LEHTIKUVA/AFP.Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump on kiistänyt häntä vastaan Georgian osavaltiossa nostetut syytteet, joiden mukaan hän yritti vaikuttaa ääntenlaskentaan vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Trump toimitti vastauksensa kirjallisesti, minkä jälkeen hänen ei tarvitse saapua paikalle kuulemiseen Fultonin piirikuntaan keskiviikkona.
Trumpia ja 18 muuta syytettyä vastaan nostetut syytteet koskevat muun muassa yllyttämistä virkavalan rikkomiseen ja järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan lain rikkomista. Yhteensä syytekohtia on pitkälle toistakymmentä.
Trump päästettiin viime viikolla vapaaksi odottamaan käsittelyn jatkumista 200 000 dollarin takuita vastaan sen jälkeen kun hän oli tullut antautumaan Fultonin piirikunnan vankilaan.
Trump on tällä hetkellä epäiltynä yhteensä neljässä eri oikeusjutussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



