”Koen sen velvollisuutena, jos ehdokkaina on vain tunkkaisia hahmoja, näennäisdialogimiehiä tai suhmurointeihin osallistuneita” – Mika Aaltola kertoo uudessa kirjassaan miten päätös presidenttiehdokkuudesta syntyi

Mika Aaltola julkisti presidenttiehdokkuutensa elokuussa. Kuva: Jarkko Sirkiä

Presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola avaa tuoreessa kirjassaan Havahtuminen – Turvallinen Eurooppa ajatteluaan ja päätöstä lähteä presidenttikisaan. Päiväkirjamerkintöihin pohjautuva kirja ei sisällä suuria uutisia. Osa teksteistä on aiemmin julkaistu kolumneina eivätkä päiväkirjojen johtopäätökset juuri poikkea Aaltolan julkisuudessa esittämistä näkemyksistä.

Aaltolan päätös presidenttiehdokkuudesta syntyi kirjan mukaan heinäkuussa 2023, suunnilleen samoihin aikoihin, kun media kertoi siitä. Teksteistä välittyy kuitenkin kuva strategisesta ajattelijasta, joka valmistautui ehdokkuuteen siitä lähtien, kun ensimmäiset mediaspekulaatiot reilu vuosi sitten alkoivat.

”Haluaisinko minä hypätä tähän haialtaaseen? Koen sen jopa isänmaallisena velvollisuutena, jos ehdokkaina on vain tunkkaisia hahmoja, näennäisdialogimiehiä tai suhmurointeihin osallistuneita”, Aaltola kirjoitti elokuussa 2022.

Ehdokkuuden julkistuksen aikaan Aaltolan melkein pelkästään Venäjän hyökkäyssotaan keskittyviin päiväkirjamerkintöihin alkaa tulla yleispoliittisempia näkemyksiä ilmastosta, hyvinvointivaltiosta ja kansallistunteen tärkeydestä. Aaltola on saanut kritiikkiä itsensä korostamisesta, eikä presidenttiehdokas pidä kirjassakaan kynttilää vakan alla. Suosio ensin ulkopoliittisena kommentaattorina ja sitten mahdollisena presidenttiehdokkaana ei ole jäänyt häneltä huomaamatta.

Kirjan punainen lanka on Venäjän uhka, jonka patoaminen vaatii päättäväisiä toimia. Kirjoittajalle ominaisesti tyyli aaltoilee analyysin ja paatoksen välillä. Aaltola tuntuu pelkäävän, että Venäjän ymmärtäminen saa uudelleen jalansijaa myös Nato-Suomessa. Hän näkee Venäjän vaikutusta sielläkin, missä muut eivät sitä yleensä näe. Hieman erikoisilta kuulostavat esimerkiksi arviot, joiden mukaan Martti Ahtisaaren, Alexander Stubbin ja Sanna Marinin ja Aaltolan itsensä ympärillä eri aikoina pyörineet mediakohut olisivat olleet Venäjän trollauksen ja propagandan aikaansaamia.