Maaseutukaupunki houkuttelee uusia asukkaita vuokralahjalla
Kaupunki maksaa työllistyvän muuttajan vuokrasta puolet kolmen kuukauden ajan.
Iisalmen Runnin kylälle valmistui muuta vuosi sitten uusi koulu. Nyt kaupunki houkuttelee uusia muuttajia määräaikaisella vuokranmaksulla. Arkistokuvassa koulun oppilaat Iida Nousiainen ja Veera Kettunen. Kuva: Petteri KivimäkiMiltä kuulostaisi kaupungin järjestämä asunto, jonka vuokrasta kaupunki maksaa puolet kolmen kuukauden ajan. Tällainen houkutin on otettu käyttöön Iisalmessa, joka haluaa uusia työn perässä muuttavia asukkaita kaupunkiin.
Etu on suunnattu henkilöille, jotka muuttavat Iisalmeen Ylä-Savon ulkopuolelta ja solmivat vakituisen tai vähintään vuoden mittaisen määräaikaisen työsopimuksen. Lisäksi kodin tulee olla jossain kaupungin perustaman Petterinkulman vuokra-asuntoyhtiön hallinnoimassa talossa. Edun saamiseksi riittää, että esimerkiksi perheestä toinen vanhempi saa töitä Iisalmesta.
Iisalmen seudulle on sijoittunut useita kansainvälisesti toimivia yrityksiä. Kampanjan tavoitteena on tehdä muuttamisesta helppoa ja tukea ihmisiä merkittävän elämänmuutoksen kynnyksellä. Lisäksi kampanjan odotetaan lisäävän kiinnostusta Iisalmen seudun uramahdollisuuksia kohtaan.
Aikaisemmin Iisalmen kaupunki on etsinyt työntekijöitä aktiivisesti muun muassa Länsi-Suomesta. Nyt alkava kampanja on voimassa koko loppuvuoden ja etua voi hakea netissä osoitteessa iisalmi.fi/kiireneutraali.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






