Maidolla makua ruokaan
Munamaito hyydyttää vuokaruuan ja tekee siitä mehevän. Varaa puoleen litraan kaksi munaa. Kasvislaatikoihin tarvitaan kolme munaa, sillä vihanneksista irtoaa kypsyessä lisänestettä.
Syksyllä laatikkoruuan aineksista ei ole puutetta. Keräkaali ja juurekset ovat parhaimmillaan. Halutessasi voit lisätä vihannesten joukkoon broilerisuikaleita, makkaraa, ruskistettua jauhelihaa, tuoretta kalaa tai soijarouhetta.
Vihreäksi mausteeksi löytyy kasvimaalta vielä tuoretta persiljaa ja ruohosipulia. Sienten ystävä lisää kourallisen esikäsiteltyjä suppilovahveroita.
Kattilan pohjalle saostuu kuumentamisen aikana proteiineja. Valitse rasvaa sisältävä maito keitettäviin ruokiin. Käytä paksupohjaista teräskattilaa tai pinnoitettua keittoastiaa.
Vesihaudekattila on paras pitkään haudutettaville ruuille, kuten puuroille. Myös kattilan pohjan voiteleminen estää tarttumista.
Sekoita maitoruokaa kuumennuksen aikana. Lisää suola, marjat, tomaattisose ja sinappi kypsään ruokaan. Kuumenna ruoka, älä keitä, sillä proteiini voi saostua ja ruoka näyttää juoksettuneelta.
Juoksettumista voi estää maustamalla vasta valmiin maitoruuan tai suurustamalla ennen happaman aineen lisäämistä.
Keitot ovat mukavasti lämmittäviä syysruokia. Pehmeät sosekeitot maistuvat kaikenikäisille. Sunnuntaikeiton päälle voit vaahdottaa maidosta kuohkean maitohattaran.
6 annosta
n. 800 g valkokaalia
2 sipulia
300 g jauhelihaa
2 rkl voita
1/4 tl valkopippuria
2 rkl meiramia
1 1/2 tl suolaa
n. 2 rkl siirappia
1 dl riisiä tai rikottuja ohra-
suurimoita
8 dl täysmaitoa
Suikaloi kaali ja höyrytä tai hauduta kokoon pienessä vesimäärässä, valuta. Hienonna sipulit ja paista voissa jauhelihan kanssa. Mausta seos. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä voideltuun vuokaan.
Kypsennä 175 asteessa noin 1 1/2 tuntia. Peitä vuoka leivinpaperilla tai foliolla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Tarjoa puolukkasurvoksen tai -hillon sekä mehevän porkkanaraasteen kanssa.
6 annosta
noin 4 dl (puoli pussia à 400 g) tummaa makaronia
1 tl suolaa
vettä
1 rkl voita
noin 5 dl suppilovahveroita
1 (250 g) purjo
3 valkosipulin kynttä
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl paprikajauhetta
1 rkl basilikaa
1/2 rkl timjamia
4–5 oksaa persiljaa
(1 dl emmental juustoraastetta)
Liemi
6 dl täysmaitoa
2 munaa
1/2 tl suolaa
Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Valuta ylimääräinen neste pois. Laatikkoon käytettävän makaronin ei tarvitse olla täysin kypsää.
Hienonna suppilovahverot ja paista pannulla, kunnes neste haihtuu. Lisää voinokare, viipaloitu purjo sekä hienonnettu valkosipuli ja kypsennä käännellen hetki. Mausta seos.
Yhdistä sieniseos makaronien joukkoon reilun kokoisessa, voidellussa uunivuoassa. Sekoita joukkoon juustoraastetta, jos haluat lisämakua.
Vatkaa liemen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin tunnin ajan. Tarjoa keitettyjen kasvisten tai porkkanaraasteen kera.
Kaalikeitto
4–5 annosta
lohko (400 g) keräkaalia
3 porkkanaa
4 dl vettä
3 perunaa
5 dl täysmaitoa
1/2 rkl vehnäjauhoja
1/2 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa
pieni nippu tilliä
Suikaloi kaali ja kuoritut porkkanat. Kuori ja lohko perunat. Lisää kiehuvaan veteen kaalisuikaleet ja keitä puolikypsäksi. Lisää porkkanasuikaleet, perunalohkot ja maito-jauhoseos, keitä kypsäksi, noin 10 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla, sokerilla ja tillisilpulla.
Tarjoa ruisleivän ja lihaleikkeleen kanssa.
5 annosta
5 (noin 500 g) porkkanaa
1 isohko sipuli
1 rkl (noin 3 cm) inkivääri-
paloja
n. 3 dl vettä
8 dl kevyt- tai täysmaitoa
1/2 tl suolaa
1 tl kuivattua oreganoa tai rakuunaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
Lisää paloitellut porkkanat, lohkottu sipuli ja hienonnettu inkivääri kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsäksi. Mausta.
Lisää puolet maidosta. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Lisää loppu maito ja kuumenna. Lusikoi maitovaahtoa keittoannosten päälle. Tarjoa voileivän kera.
Valkosipuli-maitovaahto
1 1/2 dl täysmaitoa tai kahvimaitoa
1 pieni valkosipulin kynsi
ripaus suolaa
Halkaise valkosipulin kynsi ja hankaa sillä teräskattilan pohja ja reunat. Kaada kattilaan maito ja mausta suolalla. Lämmitä höyryäväksi. Vaahdota lähes kiehuva maito kierrevatkaimella. Lusikoi vaahtoa lämmitetyn keiton pinnalle.
4 annosta
2 rkl voita
1/2 dl vehnäjauhoja
5 dl kevyt- tai täysmaitoa
ripaus musta- tai valkopippuria
2 dl punaleimaista emmentalraastetta
Sulata voi kattilassa. Kiehauta siinä jauhot. Lisää maito ja sekoita kastike tasaiseksi. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää valmiiseen maitokastikkeeseen juustoraaste pienissä erissä. Sekoita, kunnes juusto sulaa.
Käytä juustokastiketta lasagnessa, kasvisten kuorruttamisessa, pastan kastikkeena ja niin edelleen.
uunipannullinen
Taikina
8 dl maitoa
1 tl suolaa
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
Pannulle
50 g voita
5–6 dl omenaviipaleita
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
Tarjoiluun
vaniljarahkaa tai - jäätelöä
Vatkaa munat kulhossa rikki ja sekoita kaikki muut ainekset joukkoon. Anna turvota puolisen tuntia.
Sulata voi uunipannulla. Levitä omenaviipaleet voisulaan ja ripottele mausteet päälle. Pyöräytä lastalla, jotta viipaleet maustuvat tasaisesti. Kaada taikina päälle.
Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Laske lämpö 150 asteeseen ja anna kypsyä vielä noin 10 minuuttia. Leikkaa paloiksi ja tarjoa lämpimänä pehmeän jäätelön tai vaniljarahkan kera.
5–6 annosta
1 l maitoa
1 dl mannasuurimoita
6 rkl kaakaojauhetta
1/2–1 dl sokeria
1/4 tl suolaa
Kuumenna maito ja vispilöi suurimot joukkoon. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia hyvin sekoittaen.
Sekoita kaakao, sokeri ja suola puuroon. Laita aluksi sokeria 1/2 desilitraa ja lisää, jos haluat makeamman puuron.
ANNELI PESSALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
