Syksyn raikkaat marjaherkut
Puolukka ja ruis ovat kautta aikojen olleet maukas ja terveellinen yhdistelmä.
Mummoni haudutti ruis-puolukkapuuroa yön yli uunin jälkilämmössä.
Oma puolukkapuuroni valmistuu nopeasti ruishiutaleista. Jos on aikaa, ruisjauhoilla tunnin haudutus kattilassa takaa herkullisen lopputuloksen.
Vispipuuro taitaa olla tänä päivänä tunnetuin ja suosituin puolukkapuuro.
Kermavaahdolla ja rapeilla kauramuruilla tuunattuna siitä saa juhlavan jälkiruuan.
Puolukan ja karpalon pirteä aromi korostuu ja happamuus taittuu, kun marjoja yhdistää makeaan omenaan tai banaaniin.
8 annosta
100 g voita
1/2 dl sokeria tai fariinisokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
3 rkl suolapähkinärouhetta
Karpalokinuskitäyte
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
noin 3 dl karpaloita
Vaniljatäyte
1 prk (200 g) vaniljarahkaa
suolapähkinärouhetta
Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Nypi sekaan muut ainekset. Taputtele taikina kahdeksan muffinivuoan pohjalle ja reunoille. Pyöritä foliopalasta rengas ja laita se taikinapohjalle estämään reunojen laskun paiston aikana. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Kuumenna kerma ja fariinisokeri. Keitä noin 10 minuuttia ja lisää karpalot. Jäähdytä. Lusikoi jäähtyneisiin kuppeihin rahkaa ja karpalokinuskia. Koristele suolapähkinärouheella.
Vinkki: Tee kinuskia kaksinkertainen annos ja tarjoa pelkkiä täytteitä jälkiruokana.
8 annosta
7 dl vettä
2 dl puolukkasurvosta
1/4 tl suolaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl mannasuurimoita
noin 2 dl kuohukermaa
3 dl puolukoita
kauramuruja
Keitä marjasurvosta suolalla maustetussa vedessä noin viisi minuuttia. Siivilöi ja kuumenna mehu uudelleen kiehuvaksi. Lisää sokeri ja mannasuurimot. Anna puuron kiehua 8–10 minuuttia. Sekoita välillä. Jäähdytä puuro. Vatkaa, kunnes puuro on kuohkeaa ja vaaleanpunaista.
Vaahdota kerma ja nostele puuron joukkoon. Laita annoskulhoihin puolukoita ja päälle vispipuuroa. Koristele puolukoilla ja kauramurulastuilla.
75 g voita
1 1/4 dl sokeria
2 1/2 dl kaurahiutaleita
2 rkl kuohukermaa
1 rkl vehnäjauhoja
Sulata voi ja sekoita voisulaan loput ainekset. Levitä leivinpaperille uunipellin kokoiseksi levyksi. Paista 275 asteessa noin 15 minuuttia. Paloittele jäähtyneenä. Loput murut maistuvat kahvin kanssa pikkuleipinä.
6 annosta
1 l vettä
1/2 tl suolaa
3 1/2 dl ruisjauhoja
4 dl puolukoita
1 dl sokeria
Survo puolukat kattilassa, lisää vesi ja suola. Kuumenna ja vatkaa kiehuvaan nesteeseen jauhot. Hauduta puuroa noin tunti, välillä sekoittaen. Mausta lopuksi sokerilla. Tarjoa maidon kanssa.
noin 6 annosta
6 viipaletta (60 g) hapankorppuja
2 dl kuohukermaa
1 prk (200 g) päärynä-
kinuskirahkaa
2–3 rkl fariinisokeria
2 dl puolukoita
Murenna hapankorput esimerkiksi kaulimella muovipussissa.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto, rahka ja sokeroidut puolukat.
Jaa annosmaljoihin kerroksittain hapankorppumuruja ja rahkaseosta.
Koristele annokset puolukoilla.
3 annosta
2 dl maitoa
1/2 dl kauraleseitä
1 kypsä banaani
3 dl puolukoita
1 rkl juoksevaa hunajaa
Anna leseiden turvota maidossa 10–15 minuuttia. Lisää loput ainekset.
Sekoita tasaiseksi juomaksi sauvasekoittimella.
Karpalomousse
6 annosta
2 dl kuohukermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n.3 dl (150 g) karpaloita
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi.
Lisää rahka ja sokerit. Soseuta karpalot, jätä muutama kokonainen koristeeksi. Lisää sose seokseen hiukan huolimattomasti sekoittaen.
Annostele maljoihin. Anna maustua kylmässä ennen tarjoilua. Koristele annokset karpaloilla.
Vinkki: Jos kaipaat lisää makeutta, valuta pinnalle vähän juoksevaa hunajaa.
noin 20 annosta
Pohja
4 munaa
2 dl sokeria
1 1/4 dl ruisjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Täyte
2 liivatelehteä
3 dl puolukoita
tai karpaloita
3/4 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
1 prk (200 g) vaniljarahkaa
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet ja lisää siivilän läpi vaahtoon varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista 225 asteessa 6–7 minuuttia.
Kumoa kypsä pohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi. Anna pohjan jäähtyä. Liota liivatelehtiä viisi minuuttia kylmässä vedessä. Soseuta marjat. Mausta sose sokerilla.
Kuumenna puoli desilitraa soseesta. Liuota siihen liivatelehdet. Vaahdota kerma. Sekoita vaahtoon marjasose, rahka ja liivateseos. Tarkista makeus.
Levitä täyte kääretorttulevylle. Anna hyytyä hetki ja kääri rullalle. Anna hyytyä vielä jääkaapissa noin kolme tuntia.
Anneli Pessala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
