Osa kärsii pitkien sanojen pelosta – fobialle kehitettiin nimi, jossa on 36 kirjainta

Pitkien sanojen pelosta kertova pitkä sana on kehitetty huumorimielessä. Kuva: Hanne Manelius

Suomen kieli taipuu jos jonkinlaisiin yhdyssanoihin, vai mitä sanovat yhdyskuntaseuraamusasiakkaat tai pyyhkäisyelektronimikroskoopin käyttäjät?

Sanojen perään voi vielä lisätä rimpsun taivutuspäätteitä ja liitepartikkeleita, millä tavoin vaikkapa viisikirjaiminen mennä-verbi onkin yhtäkkiä venynyt 14 kirjaimeen ja muotoon menisimmeköhän.

Englannin kielessä yhdyssanat eivät ole yhtä kovaa huutoa kuin Suomessa, joten onkohan ihme, että pitkien sanojen pelolle on kehitetty peräti 36-kirjaiminen englanninkielinen termi ”hippopotomonstrosesquippedaliophobia”.

Kyseiselle fobialle ei ole virallista tunnustusta, vaan pitkien sanojen pelosta kertova pitkä sana on kehitetty huumorimielessä.

Kyseisen fobiaa kuvaavan sanan kehitti vuonna 2000 yhdysvaltalainen runoilija Aimee Nezhukumatathil. Hän otti sanan pohjaksi latinankielisen fraasin ”sesquipedalia verba” roomalaiselta runoilijalta Horatiukselta (65–8 eaa.), joka kritisoi tarpeettoman pitkien sanojen käyttäjiä.

Amerikkalaisrunoilija lisäsi sanan alkuun lisää kirjaimia huumoriarvon vuoksi. Sanan alusta voi bongata esimerkiksi virtahepoa tarkoittavan hippopotamus-sanan alun.

Samankaltaisena sanaleikkinä voi pitää palindromipelkoa kuvaavaa aibofobia-sanaa. Palindromi on sana, jonka voi lukea samalla tavalla sekä etu- että takaperin, ja aibofobia on itsessään palindromi.

Jos siis pelkää lukea sanan ”saippuakivikauppias”, voi kieli poskessa sanoa kärsivänsä sekä pitkien sanojen että palindromien pelosta.