Tenhon tila rakensi itse ketjun pellolta pataan
Tenhon lampaat tuntevat lampurinsa. Joona Tenho, puolitoista vuotta, tarkastelee äitinsä Laura Tenhon sylistä käsin, että kaikki on kunnossa laitumella. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoULVILA (MT)
Kuvittele suomalainen tila, jossa karjan rehut tulevat kokonaan omasta pellosta.
Lampaiden ja lihakarjan jalostussuunnitelmat laaditaan itse ja astutukset hoidetaan tilasonneilla ja -pässeillä.
Eläimet teurastetaan muutaman kymmenen metrin päässä navetasta tilateurastamossa, liha leikataan itse ja kaikki myydään omalla tontilla tai kuljetetaan suoraan asiakkaan kotiovelle.
Markkinointia ei tarvita paikallislehdessä olevaa myyntipäivämuistutusta enempää. Jono kiemurtelee tilamyymälän ovella myyntipäivinä joka toinen viikonloppu.
Ja kaikki tämä on kannattavaa liiketoimintaa.
Utopiaa monelle, mutta ei Tenhon nelihenkiselle perheyritykselle.
Vuoden lammastila 2013 -tittelillä palkitun, ulvilalaisen Tenhon tilan vanhempi isäntä Kosti Tenho tietää, miten solmitaan pitkäaikaisia asiakaskontakteja.
”Laatu on ainoa, millä voi kilpailla.”
Tila tuli suvun omistukseen 1920-luvulla. Sitä ennen omistaja vaihtui usein.
Kostin äidinisä oli Luvialla halkopaattifirmassa vähemmistöosakkaana ja seilasi Suomen ja Ruotsin välillä. Kyllästyttyään hän päätti muuttaa ”niin kauas maalle, ettei meri tule heti mieleen”, Kosti muistelee.
Aluksi tilalla pidettiin enimmäkseen lypsykarjaa ja sikoja, myöhemmin myös pihvikarjaa. Peltoala on hiljalleen moninkertaistunut.
Nykyisestä yli 600 viljeltävästä hehtaarista noin 450:n sato menee rehuksi omalle karjalle. Jäljellä olevista hehtaareista tulee vielä keskimäärin 150 hehtaarin edestä myyntiviljaa.
Tila on ollut kokonaisuudessaan luonnonmukaisen tuotannon piirissä yli kymmenen vuotta.
”Luomu on meidän juttu. Oli aluksi sellainen käsitys, ettei kannata – onneksi se käsitys muuttui”, kertoo Riitta Tenho.
Tilan päätuotantosuunta on limousine-pihvikarja, mutta lammaspuolella on Tenhon perheelle erityinen merkitys.
Lampaisiin siirtymisestä on Tenhon perheen mukaan kiittäminen kesannointivelvoitetta. Lampaiden laiduntaminen kesannoilla oli sallittua, jolloin kesantoja saatiin hyödynnettyä tehokkaammin.
1990-luvulla lampaita oli eniten, mutta nykyään on päästy tilan pyörittämisen kannalta tolkullisempiin lukuihin.
Tällä hetkellä tilan mailla laiduntaa arviolta 280 texel-uuhta.
Jykevät texelit ovat hyviä lihantuottajia, mutta ne vaativat myös tarkkaavaista hoitoa.
”Texelin emovaistot heräävät hitaasti, joten karitsoinnissa on oltava aina paikalla”, nuorempi isäntä Juha Tenho huomauttaa.
Myös laitumien tarkastuksessa riittää työtä. Juhan mukaan käveltävää kertyy aitoja tarkastettaessa helposti 20 kilometriä päivässä.
Perheessä ollaan yhtä mieltä texelin ylivoimaisuudesta. ”Meillä oli pieni harharetki suomenlampaisiin”, Kosti muistelee.
”Huusin kilpaa agronomin kanssa erästä huippusukuista suomenlammaspässiä ja sain sen lopulta itselleni. Maksoimme siitä aivan tolkuttoman summan. Onneksi se kuoli pian. Sikiävät suomenlampaat olisivat voineet sotkea koko toiminnan.”
Messuille tai markkinoille ei tilalta ole lähdetty kymmeneen vuoteen. Alkuun markkinointia tarvittiin, mutta nykyisin myynti pyörii tyytyväisen asiakaskunnan kielenkannattimien varassa.
Kysyntää olisi Kostin mukaan enemmänkin. ”Karitsan markkinat ovat rajattomat.”
Tuotevalikoimasta löytyy perinteisen paistin lisäksi esimerkiksi lampaan ja naudan jauhelihaa ja sisäelimiä. Niidenkään menekissä ei ole moittimista. ”Kaksikielinen lehmä olisi kätevä”, Juha toteaa.
Tilalle on riittänyt myös innokasta työvoimaa. Pitkän pöydän ääreen on tänäkin vuonna kerääntynyt liuta nälkäisiä kesätyöntekijöitä.
Ruokana on lihasoppaa. Padassa lämpiävä liha on tietysti itse leikattua ja omalla tilalla kasvatettua ja teurastettua.
Tenhon tila osoittaa, ettei tuottajan tarvitse tyytyä tuotantoketjun altavastaajaksi. Parhaassa tapauksessa ketjunsa voi rakentaa kokonaan itse.
TUULIKKI VIILO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
