Yrttejä perennojen keskelle
Timjami eli tarha-ajuruoho viihtyy paahteessa ja kuivassa maassa. Kivikkokasvit ovat tälle lilanpunakukkaiselle yrtille hyviä kumppaneita. Kuvat: Mari MöröMonipuoliset ja -muotoiset yrtit ilahduttavat tarhuria väreillään, tuoksullaan ja maullaan. Yrtit sopivat myös kukkapenkkiin.
Vuoden 2012 vihannekseksi on valittu suurpiirteisesti ja laajasti ottaen vain yrtit. Sehän passaa, sillä tämän vuosituhannen puolella yrttien käyttö on nelinkertaistunut ja vihannestiskien valikoimassa riittää kotimaisia yrttejä läpi vuoden. Yrttejä voi käyttää kaikissa ruoissa ja niillä voi maustaa monia kylmiä ja kuumia juomia.
Viljeltävien yrttien määrää on mahdoton laskea, sillä ulkomailta tilattavat erikoisemmat kasvien siemenet ovat kaikkien ulottuvilla. Viljeltävien vaihtoehtojen lisäksi tarjolla on ilmaisia villiyrttejä kenen tahansa kerätä.
Uusia, mielenkiintoisia lajikkeita pulpahtaa myyntiin tämän tästä. Pelkästään minttujen määrä alkaa olla niin huikea, ettei innokkainkaan enää pysy perässä. Mutta esimerkiksi suklaamintun erikoinen aromi sopii vaikka jäätelön kanssa ja marokonmintulla maustettu tee on todella raikas. Ja se vihannestiskin vinhasti kasvava erikoisempi minttupuska voi jatkaa elämää ruukussa tai kukkapenkissä pitkään. Älä heitä sitä pois, vaan istuta pakkasten mentyä ulos.
Kasvun tielle
Monet yrtit hyötyvät esikasvatuksesta, ja näin satoa pääsee keräämään nopeammin. Maa voi olla vielä kesäkuun alussa liian viileä lämpöä rakastavan basilikan itämiseen. Sen sijaan persilja itää jo yhdessä plusasteessa.
Siementen, hyvän kylvömullan ja puhtaiden ruukkujen avulla kuka tahansa pääsee alkuun. Kylvösten pitäminen tasakosteana ja peittäminen tuorekelmulla nopeuttaa itämistä. Kun siemen on itänyt ja sirkkalehdet pilkistävät, on aika poistaa muovi. Myöhemmin voi sitten valita kasvupaikaksi saviruukun, tiilillä kohotetun penkin tai vaikka vanhan puuveneen – yrtit somistavat aina ympäristöä ja kuuluvat sen ohessa hyvään arkiruokaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
