Pasi ja Päivi Aspilan pöydässä on syksyisin lähes joka päivä kaalia. Ja tänä syksynä ruokaseurana Carlos Santana -niminen siamilaiskissan pentu.
Kaalimaan vaalija
Pasi Aspila tuntee kaalit. Kaikkia on tullut kokeiltua, mutta kerä-, ruusu- ja kukkakaali ovat pysyneet vuodesta toiseen.
Aspilan tilalla Pälkäneellä siirryttiin maidontuotannosta vihannesviljelyyn parikymmentä vuotta sitten. Alussa pantiin keräkaalia hehtaarin alalle ja kukkakaalia alle puolet siitä. Nyt erikoiskasveilla on 65 hehtaaria.
”Jos ei muuta, niin työmäärä on lisääntynyt ja isommalla porukalla täytyy pyörittää”, tuumaa isäntä Pasi Aspila, 42.
Syyskuun lopussa meneillään on ruusukaalin keruu. ”Se alkaa, kun muut rupee hiipuun. Jenkillä alotettiin juhannuksesta ja vielä on rutistettava porkkanaa.” Jenkki tarkoittaa amerikansalaattia, jota Aspila myös viljelee.
Vihannesviljelijän on turha haaveilla kesälomista. Ilmankos kolmen poikalapsen perheessä harrastukset ovat laskettelu ja avantouinti.
Tavoitteena tasainen tuotanto
Kun sato on saatu korjatuksi, alkaa seuraavan satokauden suunnittelu. Joulukuussa suunnitelmien on oltava valmiina, että ehtii tilata taimet ja siemenet.
Talvella huolletaan koneita, jotka vihannesviljelyssä ovat ihan omanlaisensa. Huhtikuussa alkavat istutukset.
Aspilan tilalla työmäärää on vähentänyt itsekulkevan istutuskoneen hankinta. Kaalin- ja salaatintaimet tulevat Hollannista, ja konetta käyttämään tarvitaan vain kaksi työntekijää, kun entiseen systeemiin tarvittiin kuusi.
Jotta kaikki tavara ei kypsyisi markkinoille yhtä aikaa, istutukset jaksotetaan niin pitkälle kaudelle kuin voidaan eli käytännössä kesä–heinäkuulle asti. Sadonkorjuuta riittää juhannuksesta lokakuun ensimmäisiin halloihin saakka.
Sitten alkaakin varastokausi, jolloin kauppakunnostetaan varastoon nostettua tavaraa.
”Syksyn jälkeen akku on kyllä aika tyhjä. Silloin täytyy koittaa pitää lomaa”, Aspila miettii.
Kaalit korjataan käsin
Aspilan tilalla on satokaudella kuusitoista työntekijää, joista kolme on suomalaisia ja loput latvialaisia. Oman kylän nuoriakin on ollut töissä, mutta sesonki on niin pitkä, että koululaisten loma ei riitä.
”Mopoikään asti kyläläiset tulevat töihin, mutta kun saavat ajokortin lähtevät kauemmas”, isäntä naurahtaa.
Vihannespellolla työskentely ei ole siistiä sisähommaa, vaan kaalit leikataan käsin lähes säässä kuin säässä ja etenkin keräkaalit painavat kuin työntökuulat. Pakkaamossa ja varastossa lämpötila lähentelee kesälläkin nollaa, joten siellä nenästä valuu vesi ja sormet ovat kohmeessa.
Vuoroviljely on ehdoton
Kaaleja ei voi viljellä samalla pellolla useita vuosia peräkkäin, vaan viljelyssä on oltava neljän vuoden kierto. Aspilalla on peltoa yhteensä 135 hehtaaria, josta puolet on viljalla ja puolet vihanneksilla.
Vuoroviljelyn lisäksi on tärkeää pitää huolta pellon vesitaloudesta. Kastelujärjestelmä on ehdoton eikä vesi saa seistä pelloilla missään vaiheessa.
”Peltojen tiivistyminen on ongelma, kun koneet ovat raskaita. Mekin on alettu tekeen jankkurointia eli syvämuokkausta. Tosin se vaatii hyvät olosuhteet – sateisena syksynä se ei kannata.”
Viime kesänä sadetuskalusto oli kovilla, kun oli pitkät helteet ja kuivaa. Keräkaaleissa helle näkyy liian tiiviinä rakenteena ja ytimen halkeamisena. Vialliset kaalit menevät raastettaviksi.
Liiankin hyvää tavaraa
Laatukaalin tuottamiseen on Aspilan mukaan vain yksi tie: tehdään kaikki vaiheet niin hyvin kuin osataan eikä oikaista missään.
Joissain kohdin laatuvaatimukset ovat Aspilan mielestä menneet Suomessa liiallisuuksiin. ”Pitäis olla täysin virheetöntä. Onneksi sentään saatiin kurkkudirektiivi kumotuksi.”
Aspila pitää vihannesviljelyn haasteellisuudesta ja monipuolisuudesta. Toimeentuloakin olisi hyvä saada. ”Vuosi sitten kesällä oli salaateissa paras sato kiloissa ja taloudellisesti huonoin tulos. Kun saat kaikki kohdalleen ja onnistut, mutta hinta klikkaa, niin se ei motivoi viljelijää.”
”Toisaalta, joka ikisen kilon itte myin. Peiliin voin tietysti katsoa.”
Emäntä Päivi Aspila kantaa pöytään kukkakaaligratiinia ja keitettyjä ruusukaaleja. ”Tähän aikaan vuodesta ruusukaalia on pöydässä aika usein. Se maistuu keitettynä, mutta kukkakaalia lapset tykkää syödä raakana. Gratiinit ja kaalilaatikko tekevät myös hyvin kauppansa. Mitään lisä-C-vitamiineja meillä ei tarvita.”
Vihreä kuula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
