Hyvä sämpylätaikina ja leipomisinto tarttuvat kuin kärpäspaperi
Sämpylöiden leipomisesta tuli pysyvä tapa, koska tuore leipä on hyvää eikä sen tekeminen vaadi paljoa.
Löysästä, tarttuvasta taikinasta syntyy meheviä sämpylöitä. Kuva: Jaana KankaanpääJoskus pidin leivän leipomista työläänä, suorastaan turhana touhuna, johon on aikaa korkeintaan joutilaalla sunnuntaipäivisin.
Viime vuosina vaaleata leipää ei kuitenkaan enää ole tarvinnut ostaa, koska omatekoisia sämpylöitä löytyy aina jos ei tuoreena niin pakkasesta.
Miten tähän on tultu?
Alunperin idea oli suolattoman leivän saanti pieniä lapsia varten, kaupan leivissä suolaa kun on varsin reilusti. Sitten leipominen jäi vaan päälle, kun tuore leipä maistuu ja sen tekeminen onkin helppoa ja mukavaa.
Sämpylätaikinaan tulee hiivaa, mutta vain vähän. Ensimmäisessä vaiheessa hiiva saa muhia lämpimän veden ja vellimäisen juuritaikinan kanssa. Muutaman tunnin päästä seos saa lisää jauhoja, kaurahiutaleita, öljyä ja muuta sämpylään sopivaa ruokakaapin tarjonnan mukaan. Sitten odotetaan taas.
Monivaiheinen taikina vaatii, että osan päivästä jonkun on oltava kotona. Yksittäiseen vaiheeseen ei kuitenkaan kulu paljoa aikaa, enkä ole kokenut leipomista liian sitovana hankkeena.
Teen taikinasta niin löysän, että se tarttuu sormiin kuin kärpäspaperi. Löysyys tuo mehevyyttä valmiiseen sämpylään. Se vaatii reilusti jauhoja käsiin ja taikinakeon pinnalle, muuten sämpylöiden pyörittely ei onnistu päinsä. Jauhosta jää lopuksi rapealle pinnalle valkea huntu.
Sämpylöiden muoto vaihtelee pyöreästä epämääräiseen möykkyyn ja pitkulaiseen hot dog -versioon. Koko saa vaihdella sen verran, että suurimmista ei tule sisältä raakoja eivätkä pienimmät kuivahda paistaessa. Kiertoilmauunilla voi paistaa kaksi pellillistä kerralla.
Sämpylöistä on tullut arjen rutiini siinä määrin, että harkitsen siirtymistä seuraavalle tasolle. Katsotaan, innostuisiko sitä tehtailemaan ruisleipänsäkin vielä itse.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
