Maataloudelle luvassa taas niukkuutta – on suomalaisen ruoantuotannon kohtalonkysymys, miten ketjuun saadaan lisää rahaa

Suomalainen viljelijä on ahtaassa raossa kalliiden tuotantopanosten ja alhaisten tuottajahintojen välissä. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen

Maatalouden kannattavuudessa ei näy merkkejä käännöksestä parempaan. Pellervon taloustutkimus PTT:n tiistaina julkistaman ennusteen mukaan yrittäjätulo jatkaa laskuaan tänä vuonna – kahdeksan prosenttia viime vuodesta – ja myös ensi vuonna. Vaikka tuotantopanosten hinnat ovatkin laskeneet huipustaan, ne ovat jäämässä korkeammiksi kuin ne olivat ennen koronapandemiaa ja Venäjän käynnistämää hyökkäyssotaa.

Tuottajahinnoissa suunta on vielä enemmän alaspäin kuin panoshinnoissa, joten lopputulos näkyy viljelijälle laihempana tilipussina. Oman osansa kannattavuuden heikkenemisessä on PTT:n maatalousekonomistin Pekka Kinnusen mukaan sekin, että viime vuosien voimakas inflaatio on omalta osaltaan syönyt yrittäjätulon reaalista arvoa. (MT 25.9.)

Myös ruoan hinta laskee tämän vuoden aikana, mutta ensi vuonna PTT ennustaa suunnan jälleen kääntyvän kohti kalliimpaa ruokakoria. Kun tänä vuonna ruoka halpenee noin 0,3 prosenttia, ensi vuonna laitos odottaa ruokakorin kallistuvan prosentin tämänvuotisesta. Viljelijän asemaa tämä ei paranna, sillä kallistuvista hinnoista ei ole luvassa yhtään isompaa siivua tuottajalle.

Keinoksi parantaa viljelijän asemaa on tavattu esittää elintarvikeviennin kasvattamista. Sen varaan on rakennettu myös Petteri Orpon (kok.) hallituksen keinot parantaa kotimaisen maataloustuotannon asemaa. Täysin viennin lisäämisen merkitystä ei pidä tyrmätä, mutta kuten PTT:n Kinnunen muistuttaa, käänteentekijäksi siitä ei onnistuessaankaan olisi: maatalousyrittäjän on vaikeaa päästä osille jalostettujen elintarvikkeiden viennin tuottamasta hyödystä, sillä raaka-aineen osuus lopputuotteen hinnasta on usein pieni.

Jatkojalostamattoman viljan tai esimerkiksi maitojauheen vientiä taas kritisoidaan sillä, että jalostuksesta syntyvä arvonlisä päätyy kokonaisuudessaan ulkomaille.

Vaikka maatalouden kannattavuus on keskimäärin tarkasteltuna heikko, osa tiloista toki kannattaa nytkin hyvin. Suomalaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta ei ole kuitenkaan rakennettu teollisuusmittakaavan maatalousjättien varaan vaan suomalainen tuotanto perustuu perhetiloihin. Siksi on aito huoltovarmuuskysymys, millä riittävä määrä tiloja saadaan pidettyä mukana tuotannossa – eli käytännössä: miten saadaan lisää euroja jaettavaksi alkutuotantoon.

Pelkällä kustannusten karsimisella se ei tule onnistumaan. Tuotannon tehostamisessa kun kisassa ovat vastassa pelurit, jotka pelaavat aivan eri säännöillä kuin suomalaiset. Valitettavasti osa elintarvikeketjun toimijoista on valmiita tätä vastakkainasettelua rakentamaan pitämällä yllä halpatuontia maista, joissa vaatimukset tuotannolle ovat selvästi löysemmät kuin Suomessa.