Atrian tulos ennen verojapainui tappiolle viime vuonna
Atria-konsernin liikevoitto pieneni vajaan viidenneksen 8 miljoonaan euroon viime vuonna. Tulos ennen veroja jäi 4,7 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin voitto ennen veroja oli 0,3 miljoonaa euroa.
Liikevaihtoa yhtiö takoi kuta kuinkin samana verran kuin vuotta aiemmin eli 1 302 miljoonaa euroa.
Atria ennakoi konsernin tuloksen kohentuvan oleellisesti tänä vuonna, mutta tulosparannuksen odotetaan painottuvan loppuvuoteen.
Kysyntä lihamarkkinoilla on parantunut ja pakkasvarastot ovat pienentyneet viime kuukausina, Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn arvioi.
Muutos hyödyttää kotimaista lihaa käyttävää Atria Suomea. Muissa tytäryhtiöissä raaka-ainekustannusten nousu voi aiheuttaa ongelmia.
Atria Suomen liikevaihto kasvoi 26 miljoonaa euroa 794 miljoonaan euroon. Koko vuoden liikevoitto heikkeni yli kolmanneksen 19,3 miljoonaan euroon.
Gröhn luonnehtii etenkin kotimaan alkuvuoden tulosta suureksi pettymykseksi.
”Loppuvuonna pääsimme liki normaaliin vauhtiin kysynnän parantumisen ja tiukan kustannuskurin ansiosta.”
Kuluvan vuoden suurin investointi konsernissa on Kauhajoen nautateurastamon laajennus ja teurastuslinjan uusiminen. Gröhnin mukaan hanke on edennyt aikataulussa, mutta säästöjä se tuottanee vasta ensi vuonna.
Atria hankki viime vuonna lihaa kotimaasta lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Yhtiö ennakoi lihan saatavuuden tiukkenevan loppuvuonna.
Naudanlihasta on ollut pulaa jo pitkään, mutta nyt myös sianlihasta on luvassa niukkuutta.
Sianlihan tarjonta väheni jonkin verran jo marras–joulukuussa, Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi kertoo.
”Rakennekehitys näyttää todella rajulta. Tuotantoaan alasajavia on monia, kun samanaikaisesti investoinnit uusiin sikaloihin ovat olleet jumissa.”
Maailmanmarkkinoilla makkaran raaka-aineiden hinnat ovat jopa tuplautuneet viime kuukausina, joskin punaisessa lihassa hintojen nousu on ollut verkkaisempaa.
”Tuottajahinnat ovat nousseet Suomessakin mutta eivät tilojen tarpeisiin nähden riittävästi. Ongelmana on korotusten siirtäminen markkinahintoihin”, Gröhn toteaa.
Hän uskoo, että markkinoiden tasapainottuminen edelleen on tuottajien etu. ”Markkina-asetelmasta tulee täysin erilainen kuin moneen vuoteen.”
Venäjällä Atria pystyi leikkaamaan tappiotaan vajaan kolmanneksen 18,9 miljoonaan euroon viime vuonna.
Tuloksentekoa on Gröhnin mukaan vauhdittanut parantunut kustannustehokkuus ja tuotevalikoiman raju karsinta. Työtä riittää jatkossakin.
”Tällä hetkellä tehdään töitä kassavirran ja käyttökatteen parantamiseksi. Voitollinen liiketulos seuraa myöhemmin.”
Gröhn pitää Venäjän tulevaa jäsenyyttä maailmankauppajärjestö WTO:ssa hyvänä.
”Se helpottaa raaka-aineen hankintaa ja vauhdittaa Venäjän talouskasvua.”
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
