vierasyliö Agribisnes karannut omistajiltaan

Sodanjälkeinen aika oli osuusteurastamoiden voimakasta kasvun aikaa. Vapaaehtoisilla fuusioilla vahvempi naapuri

otti heikosti menestyneen ja resursseiltaan pienemmän osuuskunnan haltuunsa taaten uusille jäsenille yhtäläiset oikeudet kuin vahvemman osuuskunnan jäsenomistajille.

Tuottajain Lihakeskuskunta oli yritysten välisen yhteistyön kanava niin kotimaan asioissa kuin ulkomaan kaupassakin.

Vuonna 1940 Kuopioon perustettu Lihateollisuuden Tutkimuslaitos osoittautui yhdeksi tekijäksi ja menestyksen avaimeksi. Myöhemmin laitos siirtyi Hämeenlinnaan, jossa myös aloitettiin lihateollisuusteknikkojen koulutus saksalaiseen tyyliin.

Laitoksen johtaja tohtori

Fritz P. Niinivaara aloitti osuusteurastamoiden lahjoituksin turvin vuonna 1962 lihateknologian korkeakoulukoulutuksen ja tutkimuksen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan osana. Sieltä valmistui lihamaistereita yritysten tuotannonjohtoon ja aina ylimpään johtoon saakka.

Täytyy ihailla sen ajan kaukonäköisiä talonpoikaisjohtajia, joilla oli rohkeutta toteuttaa tulevaisuutta vahvistavia tekijöitä.

Tämä alalle koulutettu substanssiosaajien joukko ylivertaisella ammattitaidollaan oli avaintekijä sille menestykselle,

joka nosti suomalaisen lihaosaamisen kansainvälisesti huipputasolle.

Myös resurssit kasvoivat tämän osaamisen turvin. Saatettiin ottaa haltuun hyvin menestynyt Keskon ja liikemies Erkki Salonojan puoliksi omistama Helsingin Kauppiaat.

Myöhemmin on tehty useita yritysostoja. Tunnettuja merkkejä olivat muun muassa OK-liha, Marschan Oy ja Wahlroosit Oy. Myös OTK päätyi osuusteurastamoiden osaksi.

Ajat muuttuivat. Tulivat

globalisaatio, kvartaalitalous ja optiot.

Agribisnestä tekevien yritysten johtajat olivat haltioissaan päästessään toteuttamaan globaalin yrityksen mallia. Ei tyydytty Valion teollisuuden tyyliin pelkästään osakeyhtiöön, vaan haluttiin Oy:n perään vielä maaginen J-kirjain.

Osuusteurastamoiden teollisuus haluttiin julkisnoteeratuksi pörssiyhtiöksi. Näin välivaiheiden jälkeen muodostui Atria Oyj Lihakunnasta ja Itikasta sekä HK Scan Oyj Lounais-Suomen Osuusteurastamosta ja ruotsalaisesta Scanista. Valtaosa äänivaltaisista osakkeista jäi perusosuusteurastamoiden haltuun.

Tässä vaiheessa sitten karkasikin isänniltä mulli aitauksesta. Siihen kuuluivat Keskusliikkeen TLK:n purku ja tuotemerkkien jako. HK:n merkki LSO:lle ja Atria Itikka Lihapolarille.

Kolmas TLK:n osakas Karjaportti sysättiin osuuskuntalain vastaisesti ulos. Välimiesoikeus äänin 2–1 hyväksyi järjestelyn.

Karjaportin olisi ehkä kannattanut viedä asia käräjäoikeuteen, joka ei olisi voinut sivuuttaa osuuskuntalakia, vaan järjestelyt olisi pitänyt tehdä Karjaportin oikeuksia loukkaamatta. Näin ei toimittu.

Osuuskuntien hallintomiehet ovat olleet käytännössä niin kaukana oleellisista liiketoiminnan päätöksistä, että Oyj:n johdon on ollut helppo toimia mielensä mukaan. Usein kuultu perustelu on vetoaminen pörssin sääntöihin milloin missäkin asiassa, jos tuottajaomistajat haluaisivat menetellä toisin.

Kansainvälistyminen on ollut muotisana, johon agriosuuskunnatkin innostuivat. Lähinnä kai oli imagosyyt. Mikään menestystarina pörssissä ei ole ollut.

Nyt yritysostot Atrian ja HK:n osalta ovat kohdistuneet Ruotsiin, Baltiaan, Puolaan ja Venäjälle. Alan asiantuntijoiden piirissä ihmeteltiin muun muassa HK:n ostettua Ruotsin Slakteriförbundetin hyvin

vanhoillisen teollisuuden.

Tunsimme hyvin alan asiantuntijoina Ruotsin liha-alan

tilanteen. Jos siellä olisi ollut mielekästä ostettavaa, olisi jo aika päiviä sitten sen napannut alan tanskalainen jätti Danish Crown. Onhan Skoonen maatalousalue kuin tyrkyllä tanskalaisille.

Kotimaisten laitosten investoinnit (Nurmoa lukuun ottamatta) ovat monilta osin jälkeenjääneet. Vaikka navetan ovella ei täällä syrjäisessä Suomessa ole ulkomaalaisia teuraan ostajia, johtajat puhuvat kovasta kilpailusta tilanteessa,

jossa kilpailua ei ole. Ei edes hankintakilpailua LSO:n ja

Atrian kesken.

Täytyy ihmetellä tilannetta, jossa eurooppalainen tuottaja

saa korkeampaa hintaa kuin suomalainen. Kaupan keskusliikkeet ovat ruokkineet käsitystä, että muutoin ulkomaalainen liha valtaa heidän tiskinsä.

Jos johto ei tunne omia

vahvuuksia, kaupan pelottelupuheet laittavat housut tutisemaan. Niinpä lihayritykset käyttävät tuloksen tekemiseen keinoa, joka on heidän käytössään, eli maksavat vähemmän tuottajalle. Johtajien osaamattomuudelle siinä on ollut oiva takaportti.

Tulosta yhtiökokouksessa pitäisikin arvostella sen mukaan, mitä teuraista on maksettu

verrattuna vastaaviin yrityksiin muualla Euroopassa. Tätä

tilannetta on helppo seurata myös Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistuista hintanoteerauksista eri maissa.

Kun Ruotsissa HK Scan maksaa reilusti enemmän sikäläisille

farmareille kuin Suomessa,

lihatalonpojan ehkä ei kannattaisi kuunnella liikaa selityksiä, vaan olla yhtä ärhäkkänä kuin ruotsalaiset veljet.

Osoittaako tämä jotain suomalaisten kyvystä kilpailla, vai jäikö ”pakkoruotsi ” oppimatta? Lihantuottajalla valitettavasti ei ole enää ketään, joille voisi ”vahinkoa” kierrättää.

Kun globaali kvartaalitalous

on sekoittanut terveen talonpoikaisjärjen myös agribisnestä

harjoittavissa yrityksissä,

substanssiosaamisella ei tunnu olevan käyttöä valittaessa yritysten korkeinta johtoa. Niinpä

ei ole ihme, että yritykset ovat joutuneet tiheään vaihtamaan johtoa ja johdon välittömiä alaisia.

Viljelijähallintomiesten

kannattaisi itse haistella vähän

ilmaa ja tutkia omakohtaisesti

tilanne, eikä uskoa ”head

hunttereiden” suosituksiin, eikä

vain puuhastella pelkästään osuuskunnan päätöksenteossa, niin tärkeää kuin se onkin.

Edellä olen käsitellyt lähinnä minulle tuttua alaa eli lihayrityksiä. Hyvin pitkälle näen yhtymäkohtia myös muihin agribisnestä harjoittaviin yrityksiin eli niihin, joiden perässä on tuo taikakirjain j. Kuten esimerkiksi Raisio Oyj.

KALEVI HÄMÄLÄINEN

Kirjoittaja on

entinen Karjaportin

varatoimitusjohtaja.

Avaa artikkelin PDF