Kukkopoika on kesän kasvatti

Eläväiset kukkopojat tarvitsevat virikkeitä jo untuvikkoina. Aamuisin ne ovat vilkkaimmillaan. 

Niina ja Philipp Mayer uskovat luonnonmukaiseen ja eettiseen tuotantoon. 

Orren paksuus ja leveys on mitoitettu tarkkaan, jotta tiput saavat niistä hyvän otteen. 

Toukokuun lopulla kukot olivat vielä kokonaan ”sisätiloissa” muuttolintujen aiheuttaman tautiriskin vuoksi. 

Riittävät pienet ruokintakupit estävät sen, ettei rehu muutu tipujen pelikentäksi. 

Kasvihuoneen varustelu kukkojen kasvattamoksi on ollut kustannuksiltaan tehokas ratkaisu. 

Maailma seisahtuu kirkkaassa alkukesän auringossa Lempäälän Perälässä.

Tuhatkunta tipua sirkuttaa kasvihuoneessa, josta on tehty niiden tarha. Onneksi kuvaajana on tottunut lintujen rengastaja. Hän osaa liikkua tipujen seassa ilman, että syntyy juurikaan hässäkkää.

Nähdään muutama siipikarjalle tyypillinen pakoreaktio, jossa lauma repeää yhden lähtiessä karkuun ja muiden seuratessa. Tilanteet kuitenkin rauhoittuvat saman tien.

Aamuruokinnan jäljiltä kukkopoikien lauma on energisimmillään. Kamera on hirveän jännittävä. Ja kasvihuoneen raollaan oleva ovi vasta kiinnostaakin.

Pojat ovat poikia. Ne ottavat harjoitusotteluja: lennähtävät rinnat vastakkain ilmaan haastamaan toisiaan. Muutama pyrähtää jo orrellekin keikistelemään, vaikka hennot siivet tuskin ottavat ilmaa alle.

Osa taas hakeutuu olkipehkuun rakennettuihin ”pesiin” lepäämään. Tai ehkä ne vain tarkkailevat tilannetta.

Voi vain kuvitella, millaista meno on tämän lehden ilmestyessä, kun kokoa kasvaneet kukkopojat ovat päässeet useampien virikkeiden pariin laitumelle.

”Onneksi ympäristössä on niille paljon luontaista tekemistä. Ne kylpevät irtomaassa ja hyppivät kivien lomassa”, Philipp Mayer kertoo.

”Heti kun ne pääsevät kasvihuoneen ulkopuolelle, ensimmäiset alkavat kiivetä noihin kuusiin. Osa yöpyykin niissä”, hän näyttää perinnelaitumen keskellä jököttäviin mahtavankokoisiin puihin.

”Syksyllä niitä pyydystettiin teurasauton saapuessa otsalampun valossa. Enimmillään jouduttiin kiipeämään kuuteen metriin”, täydentää Niina Mayer.

Suomalais-itävaltalaisen pariskunnan maailma rakentuu luonnonmukaisuuden ja eettisyyden varaan. Kukkopoikien kasvattaminen laiduntamalla on siksi heille luonteva valinta ensimmäiseksi yhteiseksi yrittäjyyden muodoksi.

Kukkojen kasvatus on harvinaista niin meillä Suomessa kuin Euroopassakin. Länsimaiseen tuotantotapaan kuuluu se, että untuvikoista valikoidaan kanat kasvatettaviksi munintakanaloihin.

Kukkopojat ovat ”sivutuote”: niistä suurin osa niistä päätyy suoraan lopetettaviksi. Euroopan mittakaavassa se tarkoittaa, että noin 300 miljoonaa tipua kuolee vuosittain kohta kuoriutumisen jälkeen.

Philipp kertoo, että Keski-Euroopassa eläinsuojelujärjestöt ovat aloittaneet kampanjoinnin, jonka tavoitteena on saada viljelijät kasvattamaan myös kukkoja eikä vain nopeakasvuisia broilereita.

Sen verran harvinaista tuotanto on Suomessa, että paperitöitä tehtiin aika paljon ennen virallisen luomutarkastuksen tekoa.

Niinan mukaan eläintenhoitosuunnitelmassa ja tilavaatimuksissa oli kaikki muu selvää, mutta ulkoalueiden riittävyyttä piti perustella siirrettävien tarhojen osalta.

”Jos pelkästään katsottaisiin tarhoja, linnuille on vähemmän tilaa kuin säädöksissä edellytetään, mutta kokonaisuutena ulkoilualuetta on enemmän.”

Puurakenteiset, kanaverkolla päällystetyt tarhat ovat 12-neliöisiä. Niiden toisessa päässä on katto suojaamaan sekä eläimiä että rehuja sateelta. Tarhoja siirretään päivittäin.

”Tämä asia mietitytti meitä itseämmekin ennakkoon, mutta linnut ovat viihtyneet niissä.”

Kukkopoika kasvaa hitaammin ja vaatii enemmän tekemistä kuin broileri. Broileri kasvaa vain 35 vuorokautta, kukko 110 päivän ikään. Luomutuotannossa kasvu on broilereilla hitaampaa: niitä tarhataan 75–80 mutta kukkoja sama, noin 110 vuorokautta.

Mantereen kukot kasvavat siis noin 4,5 kuukauden ikäisiksi. Se on teurastukseen optimi aika, koska eläimet tulisivat joka tapauksessa sukukypsiksi eikä niitä enää voisi pitää laumana.

Sitä paitsi samaan aikaan Suomen lyhyt suvi on muuttunut syksyksi.

”Kukkobisnes ei ole järin suurta tuloillaan mutta meille se on kannattavaa”, Niina Mayer toteaa.

Ulkokasvatuksen etuna on se, että investoinnit eivät ole suuria eikä talven suuria lämmityskuluja synny. Kasvihuoneen varustaminen eläimille sopivaksi, ruokinta- ja juomalaitteet, ensimmäisinä viikkoina käytettävät lämpölamput sekä siirrettävät tarhat ovat maksettavissa takaisin saman tuotantokauden aikana.

Kukkopoikien hoito on kuitenkin täynnä pieniä yksityiskohtia, joihin Philipp Mayer on etsinyt runsaasti tietoa maailmalta. Ulkoisen uhkan muodostavat ennen kaikkea varikset ja kanahaukat. Siksi lintuja pidetään liikuteltavissa tarhoissa tai ne otetaan yöksi kasvihuoneeseen.

Osa asioista on kuitenkin opittu käytännön kautta. Orren leveyden ja orsien keskinäisen etäisyyden pitää olla juuri sopiva, että pojat pystyvät niillä liikkumaan.

Sopivankokoisten ruokintakippojen löytäminen oli tärkeää. Jos linnut saavat kuopia rehua mielensä mukaan, siitä tulee niille syömisen sijaan pelikenttä, mikä on luonnollisesti turha kuluerä.

Toisaalta kukot hyödyntävät lypsykarjan syömättä jättämät laidunalueet ja kuopsuttavat lantakasat pois.

Laidun uusiutuu niiden jäljiltä hyvään kuntoon 2–3 viikossa, Niina sanoo.

Untuvikkovaiheen jälkeen kukot saavat 15 prosenttia ravinnostaan laiduntamalla tuoretta nurmea. Lopun muodostaa luomuvehnän ja -härkäpavun sekä rehutiivisteen sekoitus. Luomutiivistettä lukuun ottamatta rehut tuotetaan omalla tilalla.

Monipuolisen ravinnon ja runsaan liikunnan ansiosta kukoista kasvaa lihaksikkaita. Teuraaksi ne lähtevät saavutettuaan noin kahden kilon elopainoon. Keskimäärin kukossa on 1,25 kiloa lihaa. Alle kilon painoiset eivät mene myyntiin.

Teurastuksen hoitaa siipikarjaan erikoistunut Keltasiipi Köyliössä. Kukot säilötään pakkaseen, osaksi tilalla olevaan, erilliseen elintarviketilaan, osaksi teurastamolta vuokrattuihin pakastevarastoihin.

Nyt kun Mayerit kasvattavat luomukukkoja kolmatta kautta, menekki alkaa olla kohdillaan. Se, mikä Mayereita hämmästyttää, on erikoistuotannon synnyttämä kiinnostus lehdistössä.

Myyntiin on silti tarvittu huomattava määrä työtä, mistä Philipp antaa täyden tunnustuksen vaimolleen.

”Ymmärrän tämän kokemuksen jälkeen hyvin, että moni viljelijä tyytyy myymään keskitetyn jakeluketjun kautta”, summaa Niina.

Luomukukoilla on useita jakelukanavia, koska tavoitteena on saada kukot teurastuksen jälkeen suhteellisen nopeasti liikkeelle. ”Keväälläkin niitä vielä kysyttiin, kun pakastimet olivat jo tyhjinä.”

Niitä menee ravintoloihin sekä ruokapiirien ja Kotitila.fi -verkkokaupan kautta. Lähiruokamyymälät ja eräät K- ja S-ryhmän kaupat ovat myös ottaneet ne myyntiin.

Lisäksi tärkeä kumppani on lähes naapurissa eli Viialassa sijaitseva Tolvilan kartano, jonka kanssa tehdään yhteistyötä myös luomulampaiden kasvatuksessa. Kartanon tilamyymälässä on myynnissä myös luomukukkoja.

”Äitini sanoo aina, että parasta maatilalla on työn monipuolisuus”, Niina toteaa.

Sitä ohjenuoraa pariskunta todella noudattaa.

Molemmat ovat kukkobisneksen aloittamisen ohessa suorittaneet loppuun kakkostutkintonsa: Niina kotitalousopettajan ja Philipp maatalousopetuksen ja -neuvonnan. Pohjalla molemmilla on maatalousalan koulutus: Niinalla Helsingin yliopistosta Viikistä ja Philippillä Wienin yliopistosta.

Niina työskentelee osa-aikaisena maaseutunuorten asiamiehenä MTK:n Hämeen ja Uudenmaan sekä ruotsinkielisten tuottajaliittojen alueella, mutta on nyt äitiyslomalla.

Philipp on työskennellyt appivanhempien kanssa pelto- ja metsätöissä ja puurtanut samalla suomen kielen oppimiseksi.

Perhekin on siis samaan aikaan kasvanut. Pian kolme vuotta täyttävä Anna sai keväällä pikkuveljen, Aatoksen.

Vuodesta 1713 viljelyllä sukutilalla on suunnitelmissa sukupolvenvaihdos ensi keväänä ennen seuraavaa satokautta. Niinan vanhemmat Markku ja Päivi Nieminen rakentavat taloa näköetäisyydelle perinnemaisemaksi luokitellun peltoaukean keskelle.

Mayerit jatkavat heidän työtään korkeatuottoisen lypsykarjan pidossa.

Pihattonavetan suunnittelu on aloitettu. Se mahdollistaa myös maidontuotannon siirtämisen luomuksi, koska pellot täyttävät jo luomusäännökset.

Nykyisestä parsinavetasta ei saa luomukelpoista edes remontoimalla. Lisäksi pihatto ja lypsyasema vapauttaa työaikaa myös muuhun tuotantoon, Philipp ja Niina suunnittelevat.

Ajatuksissa siintää laajentaa siipikarjan kasvatusta ulkona. Tarkoitus on tarhata kokeeksi laitumella kalkkunoita jo tänä kesänä. Myös broilerin ulkokasvatus on harkinnassa.

”Mutta edetään askel kerrallaan. Lapsillekin pitää olla aikaa.”