
Monivuotista hyötyä
Köynnöspinaatti Hablitzia tamnoides Rehevä, 2–3-metrinen köynnös, joka kasvattaa joka vuosi uudet versot. Lehtiä käytetään pinaatin tavoin. Viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, ei pidä jakamisesta. Talvenkestävä vyöhykkeelle III (IV). Sören Holt
Ilmasipuli Allium cepa var.viviparum Vanha hyötykasvi, jonka naatteihin kasvaa kesän lopulla pieniä, pulleita latvasipuleita. Naattien maku mieto, latvasipulit ja maassa kasvavat jakosipulit vahvanmakuisia. Jaetaan ja istutetaan uudelleen viiden vuoden välein.
Kangasajuruoho eli villitimjami Thymus serpyllum. Viihtyy kallioilla ja kivikkopuutarhoissa. Mattomainen kasvu, ja tummanpunaiset, violetit tai vaaleanpunaiset kukat. Käytetään ruokien ja juomien mausteena, auttaa myös flunssaan ja yskään. Sato korjataan ennen kukkien avautumista.
Piparjuuri Armoracia rusticana Vahvanmakuinen ruoka- ja lääkekasvi, joka on läheistä sukua japanilaiselle wasabi-lajille. Viihtyy lämpimällä ja syvämultaisella, kostealla paikalla. Leviää herkästi. Sivujuuria voi kerätä pitkin kesää, pääjuuria syksyllä talvivarastointiin.
Kiinansipuli Allium tuberosum Kuin kookas, valkokukkainen ruohosipuli. Lehdet maistuvat miedosti valkosipulilta. Lehtiä voi käyttää tuoreena tai kuivattuna, kukintoja salaattien koristeena. Syvämultainen kasvualusta. Talvenkestävä vyöhykkeillä I–V.
Pohjanruusujuuri Rhodiola rosea Pohjoisen Lapin kalliokasvi, jonka lehtiä voi kerätä salaattiin. Kuivattu juuri vahvistaa ja antaa elinvoimaa, ns. adaptogeeninen kasvi, joka auttaa kehoa sopeutumaan äärimmäisiin tilanteisiin. Viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla syvämultaisessa maassa.
Mustaselja Sambucus nigra Valkokukkainen pensas tai pieni puu, joka viihtyy ravinteikkaassa ja kosteassa maassa. Kukista valmistetaan tuoksuvaa, vitamiinipitoista teetä ja mehua. Marjat ehtivät harvoin kypsyä Suomessa. Talvehtii Etelä-Suomessa, kokeilun arvoinen III-vyöhykkeellä.
Mustaherukka Ribes nigrum Joka pihan luottopensas, josta saa myös lehtisatoa. Nuoria lehtiä voi kerätä salaatteihin, teehen ja simaan. Kuivattuina lehdet sopivat viherjauheisiin. Pensas hyötyy säännöllisistä kevätleikkauksista. Mieto lannoitus vuosittain. Kalkitaan 2–3 vuoden välein.Viime vuodet ovat olleet nokkosen ja muiden villiyrttien kulta-aikaa. On kätevää, jos ruokatarpeet löytyvät lähiluonnosta. Vielä kätevämpää on se, jos ne löytyvät omalta pihalta.
Monivuotiset hyötykasvit ovat puutarhan monityöläisiä. Niistä löytyy kauneutta ja kestävyyttä, elinvoimaa sekä makua, usein vieläpä melkoisesti särmää. Useimmat lajeista kasvavat ja kukoistavat usein ilman erityistä huolenpitoa ja saattavat antaa satoa jopa vuosikymmenien ajan.
Erityinen ilo sipuleista, raparperista ja muista talvehtivista lajeista on keväällä, jolloin kasvimaan porkkanat ja tillit vasta odottavat itämistä. Varhaisen kasvuunlähdön takaamiseksi näille satokasveille kannattaakin varata lämmin ja suojaisa kasvupaikka. Mikään ei estä istuttamasta niitä paraatipaikalle muiden perennojen joukkoon.
Kevään tuloa odotellessa ehtii vielä tutustua, löytyisikö monivuotisten vihannesten joukosta ensi kesäksi myös uutta istutettavaa. Joko tunnet esimerkiksi köynnöspinaatin?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
