Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Andien antia ateriaan

    Kvinoahyveen voi valmistaa myös pienissä annosmuoteissa.
    Kvinoahyveen voi valmistaa myös pienissä annosmuoteissa. 
    Kvinoa antaa salaattiin ruokaisuutta.
    Kvinoa antaa salaattiin ruokaisuutta. 

    Muita puuroja ei ole näkynyt meillä sen jälkeen, kun saimme tietää, miten hyvää ravintoa kvinoa on. Syömme kvinoapuuroa joka aamu”, mainostaa Juha Raininko.

    Rainingoille ravinnon laatu on tärkeää siksikin, että perheessä liikutaan paljon. Tytär Sofia, 18, kilpailee aktiivisesti, ja isä-Juha hiihtää ja huoltaa suksia.

    Juha testasi kvinoapuuroa viime Finlandia-hiihdossa. Hän söi kotona kuudelta aamulla kvinoapuuron, jonka voimalla hän hiihti 42 kilometriä.

    Terhi Raininko on kokeillut laittaa kvinoasta – tai kinuasta, kuten Terhi sanoo – monenlaisia ruokia ja pitää sitä valtavan monipuolisena.

    ”Kalakeiton suurusteeksi en ole vielä kokeillut, mutta siihenkin se kuulemma sopii”, Terhi vinkkaa.

    Terhi pitää erityisesti kvinoan kivasta rakenteesta, jossa on pikkuisen purutuntumaa. Kun jyviä paahtaa, pähkinäinen maku voimistuu.

    Ennen käyttöä Terhi huuhtelee suurimot kattilassa kolmeen kertaan haalealla vedellä ja kaataa veden pois. ”Suurimoita ei saa jättää huuhteluveteen turpoamaan. Jyvät imevät saponiinin kitkerän maun helposti.”

    Terhi on leiponut kvinoasta kauralastujen tapaisia piparkakkuja ja kvinoajauhoista kääretorttua. Kvinoa maistuu niin risotossa, salaatissa, keitoissa kuin muhennoksissa ja sopii vaikka karjalanpiirakoiden täytteeksi.

    Terhi on kokeillut myös kvinoasuklaata. ”Paahdan kinuaa ja sulatan suklaan vesihauteessa. Sekoitan kinuan suklaaseen ja kaadan vuokaan jähmettymään. Tulee hyvää.”

    ”Kinua on täyttä ruokaa, ei pelkkä lisäke. Eikä tartte olla mikään gourmet-käyttäjä, vaan ihan tavallinen kokki”, Terhi kannustaa.

    Jos käytössäsi on viljamylly, voit jauhaa kvinoan suurimot itse jauhoksi.

    Huuhtele kvinoan suurimot ensin huolellisesti, jotta varmistat, että kaikki saponiini poistuu suurimoiden pinnalta.

    Kuivata suurimot esimerkiksi sideharson päällä tarjottimella ennen jauhamista.

    Jauha suurimoita vain sen verran kuin tarvitset jauhoja.

    Koska kvinoa sisältää rasvaa, jauhot härskiintyvät noin kolmessa viikossa. Suurimoina kvinoa säilyy hyvin vuodenkin verran.

    1 dl kvinoaa

    1 jäävuorisalaatti

    ½ pussia babypinaattia

    suolaheinää

    kirsikkatomaatteja

    300 g broilerinfileesuikaleita

    (tai kinkkua tai pekonia)

    4 rkl rypsiöljyä

    1–2 sipulia

    1 dl siirappia

    2 rkl oliiviöljyä

    yrttejä (oregano, basilika, persilja)

    Huuhtele kvinoa kattilassa ja valuta ylimääräinen vesi pois kannen avulla. Paahda kvinoaa kuivalla pannulla miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen 10–15 minuuttia. Huuhtele salaatti, pinaatti, suolaheinä ja kirsikkatomaatit.

    Paista broileri pannulla kypsäksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuullota sipulia öljyssä pannulla hetki. Lisää siirappi ja anna sipulin pehmetä kypsäksi.

    Ota sipulit pois siirapin joukosta. Lisää siirappiin yrtit ja keitä hetki. Lisää oliiviöljy. Näin saat salaatille kastikkeen.

    Kokoa salaatti ja valuta siirappi-yrttikastiketta päälle.

    noin 20 kpl

    1 dl kvinoaa

    1 porkkana

    1 raaka peruna

    mustapippuria

    suolaa

    1 muna

    1/4 dl korppujauhoja

    timjamia

    persiljaa

    ruohosipulia

    (sokeria)

    öljyä paistamiseen

    Pese ja kuori porkkana ja peruna, raasta hienoksi. Huuhtele kvinoa ja paahda pannulla 5–8 minuuttia. Kaada kvinoa raasteen joukkoon. Mausta yrteillä, suolalla, pippurilla ja pikkulusikan kärjellisellä sokeria. Sekoita joukkoon muna ja korppujauhot. Laita taikina jääkaappiin hetkeksi.

    Muotoile taikinasta kasvispyöryköitä tai pihvejä ja paista pannulla kypsiksi.

    4 hengelle

    4 palsternakkaa

    2 perunaa (jauhoinen lajike)

    ½–1 sipuli

    7–8 dl vettä

    1 dl kvinoaa

    1 dl kermaa

    ½–1 tl suolaa

    ¼ tl timjamia

    Pese, kuori ja paloittele pieniksi kuutioiksi palsternakat ja perunat. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kasvikset.

    Huuhtele kvinoa ja lisää kattilaan. Keitä kunnes kasvikset ja kvinoa ovat kypsiä, noin 20 minuuttia. Lisää nestettä tarvittaessa.

    Soseuta keitto, lisää kerma ja mausteet. Kuumenna vielä kiehuvaksi.

    noin 1 dl mustikoita

    1 dl kvinoaa

    1 3/4 dl vettä

    1/4 tl suolaa

    ½ dl sokeria

    1 ½ dl kermaa

    1 tl vaniljasokeria

    ½ prk vaniljarahkaa

    2 liivatelehteä

    Huuhtele kvinoa ja keitä vedessä noin kolme minuuttia. Lisää suola ja anna lopun veden imeytyä kvinoaan.

    Laita liivate kylmään veteen pehmenemään. Keitä kermaa ja sokeria kattilassa 10–15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Sekoita kerma-sokeriin keitetty kvinoa ja vaniljasokeri.

    Ota liivate kylmästä vedestä ja purista liika vesi pois. Kuumenna tilkka vettä kattilassa tai mikrossa ja sulata liivate veteen. Kaada liivate massan joukkoon koko ajan sekoittaen. Sekoita lopuksi vaniljarahka joukkoon.

    Laita 15 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. Levitä marjat leivinpaperin päälle. Kaada massa marjojen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi. Kumoa tarjoilulautaselle.

    Koristele sitruunamelissan lehdillä.