Harmaalta näyttävä pelto kätkee vihreän aarteen – ”Kun maistat, niin tiedät miksi”

Ingrida Alijosiute näyttää, miten parsa nousee penkistä. Vihreä parsa leikataan noin 15-senttisenä. Kuva: Carolina Husu

”Tämä on se parsapelto, monelle pettymys, ei yhtään romanttista”, Ingrida Alijosiute naurahtaa. Kun astelemme pellon laidalle, matalista penkeistä näkyy nousevan sormen paksuisia vihreitä puikkoja. Ahaa, siis tässä on parsaa.

Parsan juurakot ovat kuohkean, hiekkaisen maan sisässä ja alkavat toukokuussa työntää maan pinnalle parsaa. Parsoja nousee juurakoista pikkuhiljaa eli kun ensimmäiset leikataan, niin seuraavat ovat jo tulossa.

Parsat leikataan erikoispuukolla käsin pari senttiä maan alta laatikoihin. Sitten ne viedään pesulinjalle, minkä jälkeen ne niputetaan ja siirretään kylmävarastoon.

Järvenkylän tilalla Sauvossa on kasvatettu parsaa kymmenisen vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta kokeiltiin puolella hehtaarilla, miten parsa soveltuu mansikka- ja hernetilan rytmiin ja kasvuoloihin.

”Se meni oikein hyvin, opiskeltiin lannoitusta ja rikkaruohontorjuntaa. Päätettiin lisätä saman tien seitsemään hehtaariin ja ostettiin penkinmuokkauskoneet ja pesulinjasto”, Alijosiute kertoo. Nyt parsaa on jo yksitoista hehtaaria.

Iryna Popodko (vas.) ja Nataliia Ryzhenko pesevät parsaa Järvenkylän pesulinjastolla. Kuva: Carolina Husu

Järvenkylän tilalle hankittiin isoja parsajuurakkoja, sillä siemenestä kylväen menee vähintään viisi vuotta ennen kuin alkaa saada satoa. Juurakot kasvattamalla saa satoa jo kolmantena vuonna.

Kevään säät säätelevät parsasesongin alkua, kylmänä keväänä alku viivästyy. Korjuu pitää lopettaa viikko ennen juhannusta, koska kesän aikana parsan pitää ehtiä kasvattaa lehtimassaa. Mitä enemmän lehtiä, sitä enemmän tapahtuu fotosynteesiä ja sitä enemmän ravinteita kertyy juurakoihin seuraavaa vuotta varten.

Peltoon istutetaan parsajuurakoita, joista muutaman vuoden päästä alkaa kasvaa parsaa.  Kuva: Carolina Husu

”Voisihan parsaa poimia heinäkuussakin, mutta se on pois seuraavan vuoden sadosta”, Alijosiute tietää.

Euroopassa parsasesonki on paljon pitempi kuin meillä, sillä korjuu alkaa jo huhtikuussa ja kestää kaksi ja puoli kuukautta. Vihreä kasvusto leikataan pois vasta marraskuussa, kun Suomessa se leikataan lokakuussa. Sadonkorjuun jälkeen pelto lannoitetaan fosforipitoisella lannoitteella.

Järvenkylän parsa on tuottanut noin kolme tonnia vihreää tankoparsaa hehtaarilta. Euroopassa poimitaan puolet enemmän eli 4−5 tonnia.

Parsa sopii hyvin Järvenkylän maatilalle, sillä kun sen korjuu loppuu, niin herneen ja avomaamansikan poiminta alkaa. ”Parsa on kevään ensimmäinen vihreä tuote. Kun herneet tulevat, on jo melkein juhannus. Mansikkakausi on perinteisesti alkanut juhannuksesta”, Alijosiute kertoo.

Järvenkylän maatilalla on kesäisin Etelä-Suomessa kuusitoista omaa kioskia, missä tila myy omia tuotteitaan ja jäätelöä. Marjoista noin 70 prosenttia menee kioskien kautta, mutta parsasta vain noin viisi prosenttia. Loput myydään keskusliikkeille ja Vihannespörssiin ja pieni osa myös suoraan ravintoloille.

Järvenkylä kasvattaa kahta lajiketta, vaalean- ja tummanvihreää parsaa. Osa parsoista jää ohuiksi, joten ne leikataan lyhyempinä ja saadaan lähes sellaisenaan naposteltavaa pikkuparsaa.

Juurakosta nousee parsaa sitä mukaa, kun edellisiä leikataan pois. Kuva: Carolina Husu

Parsan markkinointi on ollut oma lukunsa.

”Kun innokkaana laitettiin seitsemän hehtaaria ja poimittiin ensimmäisenä vuonna vain puolet mahdollisesta sadosta, niin silti pari, kolme lavaa jouduttiin heittämään pois. Ei ostanut Kesko, ei Inex. Oletimme, että parsa menisi meidän mansikkakioskeilla noin vain läpi, mutta eivät suomalaiset osanneet syödä suomalaista tankoparsaa. Tankoparsalla ei ole samanlaista sesonkia kuin suomalaisella mansikalla”, Alijosiute kertoo.

Myös seuraavana vuonna parsaa jouduttiin heittämään pois, mutta keksittiin tehdä myös peeärrää: aina kun asiakas osti kiskalta mansikkaa, hän kaupanpäällisiksi parsanipun ja reseptin mukaan.

Kolmantena vuonna parsaa ei enää jäänyt pois heitettäväksi. Inex otti parsat valikoimiinsa ja muutamat ravintolat käyttävät kotimaista parsaa, kun on sen kausi.

Parsalle sopii parhaiten kuohkea, hiekkainen maa. Kuva: Carolina Husu

Kotimainen tankoparsa on puolet kalliimpaa kuin tuontiparsa, mutta Alijosiuten mukaan kotimaisen ostaminen kannattaa.

”Kun maistat, niin tiedät miksi. Parsaa ei tarvitse kuoria, vaan sen voi syödä jopa sellaisenaan. Se on mehukasta, maukasta, pehmeää ja tuoreena rapeaa.”

Mutta miten saisi tämän tiedon kuluttajille?

”Me maajussit ei osata markkinoida. Teemme kauheasti työtä, tuote kasvaa, ja kun ensimmäinen lava on kylmiössä, niin huomaamme, että ai niin, se pitää myydä. Soitamme kauppoihin, mutta eivät ne ota sitä noin vaan, kun siellä on tietyt rytmit”, Alijosiute kertoo kokemuksesta.

Pikkuparsoja voi napostella sellaisenaan. Isommat vaativat nopean kiehauttamisen, että ne pehmenevät. Kuva: Carolina Husu

Järvenkylän avuksi tulivat kesämökin naapurit, jotka opettivat, miten toimenpiteet pitää suunnitella jo talvella. ”Me oltiin menty vain vanhalla kaavalla, että kun mansikat tulevat kesällä, niin sitten ne myydään. Ei se mennyt parsalla niin.”

Ei Ingrida Alijosiutekaan ollut aiemmin syönyt parsaa. Hänen lapsuudenkotinsa pihalla Liettuassa parsa oli kasvanut kukkapenkissä koristeena, ja vasta maatalousyliopistossa Alijosiute tajusi, että syötävä parsa oli sama kasvi kuin kukkakimpun koriste.

”Enkä kolmeen vuoteen syönyt parsaa täälläkään, vaikka meillä oli ne istutettuna. En uskaltanut maistaa, kunnes ajattelin, että täytyyhän minun.”

Nyt parsa on Suomisen perheessä alkukesän lähes jokapäiväinen herkku, jota pakastettuna syödään vielä talvellakin.