TÄSSÄ ON ITUA

Sinimailasen eli alfalfan idut maistuvat hennon pähkinäisiltä. 

Pirkka ja Kaisa Rauvola tekevät yrityksessään kaikkia töitä. ”Kun itse myös pakkaa, näkee heti, jos laadussa on ongelmia”, Pirkka huomauttaa. 

Lounasitu käyttää 25000 kiloa siemeniä vuodessa. Ituja se tuottaa noin 1200 kiloa viikossa. 

TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Suvi Elo ja Jarkko Sirkiä Liedossa

Lietolaisen omakotitalon alakerran ovessa on pieni kyltti: Lounasitu. Oven takaa paljastuu idättämö, jossa tuotetaan ituja koko Suomeen.

Pirkka Rauvola tuli idättämöön töihin suoraan koulun penkiltä, lukion jälkeen. Ensin pakkaajaksi, sitten kuljettajaksi ja pikkuhiljaa vastuullisempiin hommiin, kunnes hänestä tehtiin koko firman toimitusjohtaja vuonna 2008.

Seuraavana vuonna Rauvola osti yrityksen itselleen, kun edelliset omistajat jäivät eläkkeelle.

Ennen Lounasituun tuloaan Rauvola oli maistanut ituja kerran. Nyt suhde on syventynyt. Iduista on tullut jokapäiväistä leipää, kirjaimellisesti.

Itubuumi alkoi Suomessa 1980-luvun puolivälissä, jolloin Lounasitukin perustettiin ja idättämöjä nousi kuin sieniä sateella. 90-luvun lama kaatoi suuren osan. Jäljelle jäi kymmenkunta idättämöä, joista Lounasitu on suurin.

Itujen kasvatus on säntillistä.

”Ihan minuuttipeliä. Kello säätelee kaiken toiminnan. Jos puoli tuntia myöhästyt jostain toimenpiteestä, tulee hankalat paikat, ja jos tunnin, niin erä on jo lähes pilalla”, Rauvola ilmoittaa.

Lounasitu ostaa siemenet siementukuilta Hollannista, Englannista ja Ruotsista, jonne siemenet ovat tulleet eri puolilta maailmaa, kuten Kiinasta, Kanadasta, Myanmarista.

25 kilon säkillinen kaadetaan saaviin, missä siemenet pestään vedellä, desinfioidaan natriumhypokloriitilla ja huuhdellaan moneen kertaan ennen kasvatusta.

Kuumavesikäsittely tappaa bakteerit, minkä jälkeen siemenet saavat turvota saaveissa yön yli ihan niin kuin herneet ennen sopan keittoa, kunnes siemenet ladotaan idätysastioihin idätyshyllyille.

Lounasitu on kehittänyt omat menetelmänsä kasvatukseen. Ne pidetään salassa kilpailijoilta eikä kuvaajallakaan siksi ole asiaa kasvatushuoneeseen.

Sisään saa kuitenkin kurkistaa. Kosteanlämpimässä, ikkunattomassa huoneessa on yhdellä seinällä hyllyjä täynnä muovilaatikoita, joiden pohjalla itumassa nousee tunti tunnilta. Automaattinen suihkutusjärjestelmä pitää massan kosteana.

Lounasitu idättää mungpavun ja sinimailasen siemeniä, mutta muitakin siemeniä voisi idättää, esimerkiksi retiisin tai punajuuren.

Lounasitu on erikoistunut vain ituihin. Versot ovat asia erikseen. Idun ja verson ero on siinä, että iduissa syödään mukana oleva siemen, kun taas verso kasvaa myös siemenestä, mutta se katkaistaan ja syödään vain varsi. Siemen jää kasvualustaan.

Siemenissä on ihmeellinen voima, sillä ne kasvattavat ituja pelkän veden, lämmön ja pimeyden avulla. ”Ja klassisen musiikin”, vitsailee Pirkka.

Sinimailasen itu kasvaa kymmenkertaiseksi, mungpavun 3,5-kertaiseksi. Kun idätysastian pohjalle pannaan siemenet, jonkin ajan päästä laatikko on täynnä ituja. Eri siemenlajikkeiden kasvatusaika vaihtelee 36 tunnista 84 tuntiin.

Pirkka Rauvola on kotoisin maatilalta Liedosta ja oppinut työntekoon pienestä asti. ”Koulussa jotkut otti omaa lomaa ja lähti Kanarialle, minä lähdin peltotöihin viikoksi.”

Niinpä Rauvolasta on ihan ok, että lomaa pystyy pitämään neljä päivää vuodessa ja viikonloput on aina töitä. Kaisa löytyi vaimoksi omasta firmasta ja työskentelee Pirkan parina yrityksessä.

Lounasitu työllistää tätä nykyä viisi henkeä. Tahti on rauhoittunut neljän vuoden takaisesta, jolloin työntekijöitä oli tusina ja töitä painettiin kahdessa vuorossa. Onneksi, sanoo Rauvola, niin jää aikaa perheellekin.

”Silloin mentiin pää kolmantena jalkana, tappotahtia. Mutta kyllä yrittäjän on pantava itsensä likoon. Talol eka, talol vika, sitä tämä vaatii.”

Vaikka työt on nyt saatu pyörimään sujuvasti, saattaa tielle tulla yllättäviä mutkia. Pahimpia piinaajia ovat sähkökatkot. Silloin loppuvat lämmitys ja vedensaanti.

”Pitää improvisoida. Kyllä me oltiin ihmeissämme Tapani-myrskystä. Valvottiin kolme vuorokautta. Meillä oli täällä makuupussit ja tunnin välein kello soimassa. Pantiin tyynyä ja peittoa saavien päälle, ja kun Liedon vesitorni tyhjeni, niin haalittiin kaikki saavit ja ämpärit ja varastoitiin vettä. Sitten koussikalla kasteltiin. Oli se kova koitos!” Rauvola kertaa kolmen vuoden takaisia tapahtumia.

Puhdas vesi on idätystoiminnan a ja o, koska iduissa kastellaan syötävät osat eikä kasvin juuret. Rauvola kiittää onneaan, että Liedon pohjavesi on hänen tietääkseen Suomen puhtaimpia.

Erilaiset bakteerikohut ovat vaikuttaneet itujen suosioon. Rauvolan mukaan Suomessa on kuitenkin niin tiukka tuotannon valvonta, ettei bakteereja kannata pelätä.

”Jokaisesta siemenerästä tehdään koeidätys ennen kuin idut lasketaan myyntiin. Jos tuotteessa ei ole salmonellaa, kun se täältä lähtee, niin ei se siihen mistään hyppää.”

Rauvola ohjeistaa säilyttämään ituja kylmässä ja harmittelee, että kaupat laistavat tässä. ”Meiltä lähtevät idut eivät saa ylittää kuutta astetta. Jos niin käy, tavara menee heti hylkyyn. Mutta monessa kaupassa näkee ituja myynnissä huoneenlämmössä.”

Lounasidun tarkan tuotannon ansiosta iduilla on kymmenen päivän säilyvyys. Niinpä Rauvolat neuvottelevat itujen viennistä, lähinnä Ruotsiin ja Saksaan.

”Venäjä nähtiin neljä vuotta sitten isona mahdollisuutena, mutta siellä kaupat eivät edes tienneet, mikä on itu. Idea haudattiin toistaiseksi ja hyvä että siihen ei lähdetty, sillä nyt oltaisiin vaikeuksissa Venäjä-pakotteiden kanssa”, Rauvola huokaa.

Kuluneen vuoden aikana yritys on rukannut toimintamallejaan kustannustehokkaammiksi esimerkiksi lakkauttamalla oman jakelunsa ja sopimalla jakeluyhteistyöstä ruskolaisen Salaatix Oy:n kanssa.

”Pienille yrityksille yhteistyö on elintärkeää. Jos kaikki rakentaisivat omat järjestelmänsä, se tulisi tosi kalliiksi. Verkostoituminen on nopea keino nostaa kannattavuutta.”

Tulevaisuus näyttää nyt valoisalta, lamasta huolimatta.

Itujen sesonki alkaa Rauvolan mukaan joulun ja uudenvuoden välipäivinä ja jatkuu huhtikuun loppuun.

”Idut mielletään laihdutusruuaksi. Ihmiset lähtevät sulattamaan joulukinkun tuomia kiloja. Salaatit ja tuorevihannekset käyvät kaupaksi. Myös lampaanlihan kylkeen pääsiäisenä menee paljon ituja.”

Rauvola kutsuukin sesonkia rairuohoajaksi.

Suomessa itujen käyttö on huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi Saksassa.

”Idut on mielletty korkeakoulutettujen, ruokavaliotietoisten ja laihduttajien ravinnoksi, mutta tilanne on muuttumassa. Idut alkavat löytää tiensä arkipäivän ruokapöytään siinä missä tomaatti ja kurkku”, Rauvola iloitsee.